5

5 1 0
                                    


Taivaalta paistoi suoraan silmiin aurinko, kun Grian ja Pearl oli odottamassa muita G.O.A.T.:in vierailukeskuksen edustalla. Iskall oli luvannut tulla hakemaan kaikki loput isolla autollaan, joten he olisivat matkalla. Vielä kyydistä kuulemma puuttui Tango, joka asui lähimpänä paikkaa, mutta ei kävelymatkan päässä. Blondi mies asui kahden kaverin ullakkolla ja heillä oli aina lauantaisin lautapeli ilta.

"Onko tossa Iskall?" Grian kysyi Pearlilta hämmentyneenä, kun iso rykelmä miehiä asteli lähemmäksi. "On?" Nainen vastasi olkiaan kohauttaen. Rikollisjengiä ei voinut millään tunnistaa heiksi, mikä oli vain hyvä asia. Mumbo tuli heidän takanaan hieman hukassa olevan näköisenä. Hän ei ollut tottunut suuriin porukoihin ja mies oli usein nähnyt heidät vain olohuoneessaan. Mumbo ei ollut puhunut puolillekkaan, mikä sai hänet näyttämään hieman kiusaantuneelta.

Tango puolestaan lyöttäytyi viiksellisen miehen viereen ja aloittamaan pientä small talkia. Blondi oli hyvin iloisella tuulella tänään, ehkä siksi sillä vierailukeskus oli täynnä asioita mitkö kiinnostivat häntä paljon. "Tuota.. Mumbo, eikö niin?" Tango kysyi hymyillen kevyesti. Mustahiuksinen nyökkäsi ja kysyi hiljaa takaisin:"sä olit Tango? Vai saako susta puhua tällä nimellä?" Blondi höpötti kuinka häntä ei haitannut nimen käyttö julkisella paikalla. Tango puhui ja puhui Docin aikaan saannoksista niin kauan kunnes he olivat vierailukeskuksen sisällä, ja Mumbo kuunteli yrittäen pitää kasvoillaan kiinnostuneen ilmeen, välillä kommentoiden väliin jotain.

Kahdeksan hengen porukka sai oman oppaan mukaan, eikä kysymyksiä tultu säästelemään, kaikki raha piti hyödyntää. Tango ei lähtenyt Mumbon viereltä pois hetkeksikään, sillä he tuntuivat jakavan saman mielenkiinnon kohteen. "G.O.A.T on alati kehittyvä yritys ja tekee usein yhteistyötä muiden yritysten kanssa. Me olemme aina valmiita kehittymään ja mukautumaan asiakkaan toiveisiin. G.O.A.T on tehnyt monien kuuluisuuksien kanssa yhteistyötä, kuten Keraliksen ja Renin", mukavan äänen omistava nainen kertoi. Hänellä oli nutturalla oranssit hiukset ja nimikyltissä luki Gemini/Gem.

"Harmi kun ei saatu oppaaks mun yhtä tuttua, asun hänen ja hänen ystävän ullakko kerroksessa. Me pelataan aina lauantaisin lautapelejä", Tango puhui hiljaa Mumbolle, joka vain nyökkäili. "Tai ehkä se on vain ihan hyvä ettei Zed tullu meidän oppaaksi", blondi jatkoi. Gemini selitti iloisesti porukalle G.O.A.T:in historiasta, mutta Mumboa taikka Tangoa se ei kiinnostanut niin paljoa, sillä he tiesivät siitä jo varmaan kaiken.

"Ootko muuten missä töissä? Näytät siltä että käyt ihan päivätöissä", Tango kysyi tuttavallisesti viikselliseltä mieheltä. "Mä oon yrittäjä", Mumbo vastasi mitään sen enempää yksityisempää jakamatta. Tango nyökkäili hyväksyvästi, kyselemättä sen enempää asiasta. Viiksellinen mies kertoisi lisää jos haluaisi. "Mä oon yksin yrityksessä. Erikoistuin todella pieneen alaan joten sitten en oo ikinä isontanut yritystä", Mumbo kertoi, saaden Pearlin ja Cubin ihmettelemään. Heidän veikkaukset olivat menneet ihan päin mäkeä, mutta Mumbo osasikin yllättää.

Viiksellinen mies oli pukeutunut valkoiseen kauluspaitaan ja puvun housuihin. Miehellä oli käsissään nahkatakki, sillä asukoodi oli ollut kasuaalin rento. Mumbo oli kuolattavan näköinen, näin rikollisjengin yhteisen mielipiteen mukaan, paitsi Iskallin. Ruotsalainen oli nähnyt kämppäkaveriansa liikaa, eikä Mumbo ollut sen erityisempi hänen mielestään.

Tango lopulta vaihtoi Ethon seuraan, jättäen Mumbon kuuntelemaan tarkasti Gemin puhetta. Opas loi viikselliseen mieheen nopean tuttavallisen hymyn, sitten jatkaen kierrosta johdattaen porukan seuraavan asian luokse. Mumbo loi kasvoilleen edustavan ilmeen ja yritti muistella mistä voisikaan tuntea Geminin.

"Tässä näemme turvatekniikkaa joka on kehitetty vain tiettyjä pankkiholvia kohtaan. Turvasysteemiin tarvitsee rekisteröidyn sormenjäljen ja tietyn yksilöidyn koodin avaamiseen. Pankkiholveissa on myös aikakoodi, jonka saa pois päältä", Gemini kertoi ja hänestä näki ettei tämä ollut ensimäinen kerta näitä kertoessa. Mumbo huomasi Gemin vasemmassa nimettömässä sormuksen, mikä sai viiksellisen miehen luomaan vielä kerran Geminiin lempeän katseen.

Hyvää yötä MumboWhere stories live. Discover now