LUKU1. JOONA, RUOTSI JA KIMALLETTA

1.4K 71 37
                                    


Iida

Syvä hengenveto. Huokaus. Voisi sitä ehkä vaikka itkunkin tirauttaa. Tai jotain.

Ruotsinluokka oli ihan täynnä. Uusi kurssi oli alkamassa ja juuri sinä päivänä bussi oli päättänyt olla ne kriittiset kaksi minuuttia myöhässä. Jos voisi antaa bitch slapin universumille, sen paikka olisi nyt. Ihan oikeasti. Paikkoja oli nimittäin ainoastaan kolme. Yksi sen jonkun Elmerin vieressä, joka näytti just siltä, että se katsoi kaikki päivät Minecraft-videoita ja pelasi vieläkin Habboa. Ja se haisi ihan kamalalta. Yksi oli eturivissä, mikä oli jo selkeä merkki sille, etten lysähtäisi perseelläni siihen tuoliin. Paikka oli nimittäin sen yhden tytön vieressä, joka jakeli suunnilleen oman – hörhöpohjaisen – seurakuntansa esitteitä koulun käytävillä. Joku yliuskovainen pippaloponi, joka tyyliin luuli olevansa seuraava Neitsyt Maria. En oikeastaan edes tiennyt oliko se juutalainen vai ortodoksi vai kristitty vai mikä. Kolmas ja viimeinen vaihtoehto oli... Ilari? Ei se voinut olla. Mä kuvittelin. Se vain näytti Ilarilta. Se ei ollut se, vaan joku muu takarivin poika, joka istui syvällä mustissa vaatteissaan tuijottaen apaattisena puhelinta.

Syvä hengenveto. Huokaus. Muutama hiljainen kirosana. Voisi oikeasti tirauttaa itkun.

Tartuin reppuni hihnoihin vielä tiukemmin, mikä sai minut näyttämään vielä eksyneemmältä esikoululaiselta. Siltä kyllä vähän tuntuikin, kun ketään tuttua ei ollut samalla kurssilla. En onnekseni ollut joutunut tulemaan lukioon yksin, sillä Tuure oli kakkosella ja olin aika nopeaa saanut kavereita omilta kursseiltanikin. Mutta yksikään niistä ei sitten ollut sillä ruotsinkurssilla. Että kun inhosin ruotsia. Vielä yksi syy lisää heti tässä.

Huokaisin syvään ja suuntasin kohti pienimmältä haitalta vaikuttavaa istumapaikkaa. Sitä angstisen näköistä poikaa, koska se tuskin sanoisi mulle sanaakaan ikinä, joten vaikutti ihan siedettävältä. Mutta vain, jos ei pitäisi sosialisoitua sen kanssa. Se oli jotenkin...pelottava. Ja pelottavampaa oli se, että olin katsonut sitä Ilariksi, vaikkei se lopulta ollut yhtään Ilarin näköinen.

"Voinko mä istua tähän?" kysyin hermostuneesti.

Poika ei edes vaivautunut nostamaan katsettaan puhelimestaan. "Et."

Oli siis aika mennä Elmerin viereen, vaikka se haisi pahemmalta kuin poikien pukuhuone ja isoveljeni pyykit yhteensä. Eli aika kamalalta. "Okei." Jätte bra. Vitun mahtavaa hei.

"No voit sä", poika sanoi vieläkään katsettaan nostamatta. Mikä voi olla muka niin kiireistä? Okei, ehkä en halunnut tietää sitä.

Istuin mitään sanomatta penkkiin juuri ennen kuin opettaja alkoi selittää kurssista ja jakamaan kurssisuunnitelmia, joihin oli laitettu keltainen aurinko, joka sai kurssin näyttämään vielä masentavammalta. Enää kaksi jaksoa Iida ja alkaa kesäloma. Ei enää kauan. Silti vaan aivan liian kauan. Mutta ruotsit ainakin loppuisivat siltä vuodelta siihen. Piste.

Istumajärjestys tavoitti vihdoin minut. Laitoin nimeni Joona Alhon viereen. Se nimi oli jotenkin tutun kuuloinen, mutta ei ihme, ei se koulu niin iso ollut.

Ojentaessaan istumajärjestyksen, näin pojan kasvot ensimmäistä kertaa. Hän oli sellaisen vihaisen tyypin näköinen. Juuri sellaisen...sellaisen. Meinasin tukehtua ilmaan, mutta nopeaa poika taas kääntyi puhelimensa pariin. Ei se ollut edes saanut ruotsinkirjojaan pöydälle, mutta opettajaa ei näyttänyt kiinnostavan sitten pätkääkään. Eikä kyllä minuakaan.

Jokin pojan kasvoissa oli omituista, vähän pelottavaa. Tai sitten se oli se tunne, että olin luullut sitä Ilariksi. Niin tapahtui nykyään usein ja inhosin itseäni siitä.

Pysy kauniinaTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang