Pysy kauniina

LUKU 5. ENHÄN MÄ SENTÄÄN SINNE MATKALLE KUOLE

Tähän alkuun haluan sanoa, että luku käsittelee paljon läheisen yllättävää kuolemaa onnettomuudessa. Jos aihe on siis todella vaikea, kannattaa ohittaa tämä luku!

(jos tämän ohittaa, voi vielä lukea tarinaa jatkossa, vaikka aukkoja sitten jääkin tarinankulkuun.)

Iida

"Aikkis, elä yritä!" Iivo kiljaisi. "ET JUMALAUTA!"

Aino-Kaisan kasvoilla kävi ilkikurinen virne, kun se hyökkäsi Iivon vesilasia kohti suolapurkki kädessä.

"SAATANA", Iivo raivosi ja löi Aino-Kaisan käden pois.

"Kakarat", Viivi henkäisi.

"Paraskin puhumaan", Aino-Kaisa huomautti.

"Niinpä! Vitun Viivi oot ihan lapsi!" Elina nauroi. "Aina vähän jäljessä ja haluat leikkipuistoihin."

"Mutta mä en tunge suolaa Iivon vesilasiin", Viivi puuskahti ja haukkasi kasvispihviään nyrpeänä.

"Sä kyllä kaadoit limsaa Iidan lautaselle ja laitoit chilikastiketta mun nugetteihin ku en kattonu", Aino-Kaisa muisteli yhtä iltaa, kun olimme majoittuneet Elinalle.

"Jos te lapsikullat ette vaan leikkisi sillä ruoalla niin paljon", huokaisin.

"Komppaan", Iivo sanoi palatessaan vedenvaihtoreissulta. "Ootte kaikki lapsia ja joudutaan Iidan kanssa kaitsimmaan teitä ihan liikaa."

"En mä ole edes kauheen kakara", Aino-Kaisa puolustautui. Kaikki katsoimme siihen tuomitsevasti tietäen, että se nyt oli suuri emävale.

Istuimme ruokalassa tyhjässä nurkkapöydässä. En ollut koskenut ruokaan ja tuntui, että jälkiruokarahkan syöminen kahden ihmisen edestä ei ollut kovinkaan viisas päätös. Olihan se maistunut hyvältä ja niin, mutta jälkeenpäin kaduin aika valtavasti. Tämänkö takia aina sanottiin, ettei makiaa mahan täydeltä ja oikea ruoka ennen jälkiruokaa? Ilmeisesti. Nyt oli sekin testattu ja Tuuren mielestäkihän kaikki pitää testata, paitsi suonensisäiset huumeet ja laittomat bisnekset.

Kello läheni tunnin alkamista, mutta kenelläkään ei ollut kiire. En mitenkään hinkunut ruotsintunnille eivätkä muutkaan halunneet opiskella sitten alkuunkaan. Iivon tunti oli peruttu, joten sillä ei ainakaan ollut mikään kiire minnekään. Onnekas.

"Mitä te saitte maantiedon numeroksi? Kysymys ei koske sua Elina kun et ollut", Viivi kysyi. "Ite sain ysin."

"Ysi", vastasimme kuorossa.

Aino-Kaisa laski leipänsä alas ja tuijotti meitä hämmentyneenä. "Ja miksi vitussa te saitte ysin ja mä sain vittu kasin?"

"Selittääköhän se, että teit mediaseurannan viimeisenä iltana?" Iivo kysyi.

"No siis teki Iidaki", Aino-Kaisa puolustautui.

"Iida on tunnettu epämääräisistä lahjoistaan kirjoittaa uskottavaa tekstiä, vaikka ei tiedä paskan vertaakaan aiheesta", Viivi huomautti. "Ihmeen velho."

"Vitun epäreilua. Kieltäkää Iida", Aino-Kaisa marisi. Meinasin tukehtua veteen. Oli kyllä totta, että onnistuin kirjoittamaan epämääräisen uskottavia tekstejä, vaikken oikeasti tiennyt mistään mitään. Legendaarisin oli kuitenkin aina filosofian essee, jonka tein ihan vitsillä, koska en ollut edes vaivautunut kuuntelemaan, opiskelemaan tai avaamaan kirjaa. Olin varautunut ihan surkeaan numeroon, mutta sain kympin. Meinasin tukehtua nauruun ja kaikki vieläkin muistuttavat siitä. Ehkä supervoimia, ehkä vaan mahtavuutta. Tai sitten silkkaa idiotismia. Voisin kohta todistaa, että lukematta saan parempia arvosanoja kuin lukemalla. Oikeasti. Aika mustaa magiaa.