Pysy kauniina

LUKU 4. AINA VÄLILLÄ MIETIN

Iida

Odottelin perjantaina koulun jälkeen Eetua ja Nikoa aulassa. Aino-Kaisa yritti solmia kengännauhojaan, vaikka sanoin, että pyöreänauhaisia nauhoja oli turha edes yrittää saada pysymään kiinni ilman tuplarusettia. Se ei kuitenkaan uskonut, mutta milloin Aino-Kaisa muka kuunteli ketään muuta.

"Siisku se kakkoskausi tulee vasta ens vuonna", Aino-Kaisa tuskaili lempisarjansa kanssa. "Miten muka kestän siihen asti?"

"Lue fanfictionia", ehdotin nauraen.

"Oikeesti aattelin", se vastasi tuhahtaen kengännauhat kolmoisrusetilla.

"Et", vastasin. "Et kyllä."

"Miksen muka?"

"Siis sä sekoaisit lopullisesti, jumalauta! Oliko siinä eilisessä biologianjutussa muuten mitään tärkeetä?"

"No ei ollu", Aino-Kaisa tuhahti. "En mäkään ois sinne menny, jos Iivo ei ois ollu meillä ja halunnu välttämättä katsoa biologiavideoita."

Rämähdin nauruun. "Siis Iivo ja biologiavideot?"

"Joo, jätkähän tyyliin kattoo jotain etanavideoita vapaa-ajalla, koska hauskaa", Aino-Kaisa vastasi silmiään pyöritellen. "Siis varmaan etanoiden paritteluvideoita."

"Jos ei ihan", tuhahdin.

"Ei sitä voi koskaan tietää, mitä Iivo Aleksanteri Hännisen päässä oikein liikkuu", Aino-Kaisa sanoi tuijottaen minuun suurilla silmillään. "Ei vaan voi."

"Tytöt puhuu paskaa selän takana", Iivo huikkasi kävellessään meidän ohi kavereidensa Sampon ja Valtterin kanssa. Aino-Kaisa huikkasi minulle heipat ja lähti poikien perään, sillä ne menisi kaikki samalla bussilla. Katsoin oliko Eetu tai Niko laittanut viestiä, missä ne oikein viipyi. Meidän oli tarkoitus käydä hakemassa kaikilta tavarat ja ajaa sitten keskustan liepeillä sijaitsevaan sisähalliin. Oli mukavaa, kun oli enemmän kavereita, joilla oli samoja harrastuksia. Mutta ehkei muita voinut syyttää siitä, ettei ne olleet super-innostuneita vauhdista ja vaaratilanteista sekä mahdollisista rikkoutuneista raajoista. Sain Kallen melkein innostumaan skeittauksesta, mutta sitten Tuurella meni ranne poikki ja kun Kalle kuuli siitä, se melkein itki pelosta kuin vauva, kun näki seuraavan kerran laudan. Ehkä siihen hommaan tarvittiin joku yhtä hullu kuin minä, joka ei pelännyt raajojensa menettämistä.

Vihdoin tunnistin Eetun punaisen pipon ja Nikon ruman keltaisen takin kun ne tuli aulaan. Eetu vilkutti minulle ja juoksin raskas reppu heiluen heidän luokseen. Niko puhui puhelimessa kiivaaseen äänensävyyn kulmat kurtussa.

"Sori kun kesti, Häkä ei meinannut päästää ulos luokasta", Eetu pahoitteli. "Ja nyt pitää vielä odottaa sitä saatanan Joonaa, koska se kaipaa kyydin kotiin. Voisi ajaa bussilla tai olla ajoissa."

Naurahdin, vaikkei ajatus automatkasta Joonan kanssa mitenkään innostanut. Se ei ollut vieläkään puhutellut mua kertaakaan oikealla nimelläni. Vitsi alkoi olla jo vähän vanha, eikä se ollut kyllä ikinä ollut kamalan hauska. Niko lopetti puhelun ja huokaisi. "Joo, äiti on taas ihan hermona ja sillä on yövuorot taas, niin tervetuloa punkkaamaan meille."

"Jea", Eetu sanoi innoissaan. "Unchartedia ilman huutavaa Jaakkoa tai Leevin haukkuja."

"Mä en sitten muuten aio käydä suihkussa", Niko ilmoitti määrätietoisen ilmeen kera.

"Ei, elä tee tätä taas", Eetu voihkaisi. "Sie oot melkein yhtä paha ku Joona."

Eetu katsahti minuun, koska olin ihan pihalla, enkä tiennyt mistä puhuttiin. "Viimekerralla Niko oli kaksi ja puoli päivää suihkutta kun me pelattiin eikä se ollut kovin kaunista, etenkään kun se oli syönyt vaan sipsejä, pitsaa ja energiajuomia. Haisi ihan viemärivedeltä ja biojätteeltä, vaikka niinhän se aina. Mutta se oli niinku erityisen paha."