LUKU 11. TULI-ILOITTEITA

866 62 38
                                    

Iida

"Ou jea, ou jea, ou jea, hell jea", Aino-Kaisa henkäisi saapuessaan kaupan sipsihyllylle. Oli perjantai ja Aino-Kaisa oli tulossa meille viikonlopuksi. Alun perin Tuurenkin oli tarkoitus tulla, mutta ne lähtikin mökille, eikä se saanut jäädä pois matkasta. Kai meidän sitten piti syödä Tuurenkin edestä ja katsoa SinäTuubaPaskaa ilman sitä. Oma menetys.

"Okei. Barbeque vai normi?" Aino-Kaisa kysyi pusseja osoitellen.

"Millainen sairas paskiainen syö barbeque-sipsejä?" kysyin irvistäen. Aino-Kaisa nakkasi koriini maustamattomia sipsejä.

"No esim. mä", se vastasi. "Mutta millainen sairas ihminen laittaa mihinkään lämpimään ruokaan ananasta?"

"Hyi hele, pitää olla ihan psykopaatti!" vastasin, kun me jatkettiin hyllyjenvälissä mutkittelua kohti pakasteosastoa. Aino-Kaisa kurottui pakastimen pohjalle nostaen koriimme pussillisen ristikkoperunoita ja kalapuikkoja. "Kyllä näillä rakentuu se terveellinen elämäntapa. Hashtag fitness, hashtag fitlife, hasghtag nopainnogain, hashtag superfood, hashtag healthylife."

"Jos vaan aletaan suorilta lifestyle-bloggaajiksi", mutsin, kun koriin nousi kolme litraa limsaa. Raahasin koria kohti kassaa. Lopulta pääsimme ulos kaupasta kahden kauppakassin kanssa. Mun vanhemmat oli lähtenyt viikonlopuksi mökille ja Aleksei oli töissä ja varmaan muutenkin ulkona, joten Aino-Kaisa oli nähnyt hyvän tilaisuuden majoittua mun lattialle.

Kaupalta ei ollut pitkä matka kotiin. Pakkasessa muovipussin kantaminen vain ei ollut kovin mukavaa. Aino-Kaisa lauloi pimeässä Antti Tuiskua, mutta hiljeni meidän ikäisen tytön ajaessa ohitse ja katsoen kummakusen. Sitten se repesi nauruun ja jatkoi taas koko matkan kodille asti. Aleksein auto ei ollut pihassa. Ei ollut porukoidenkaan. Pihavalo paloi silti ja keittiön valo kajasti pienelle pihalle.

Ovi loksahti auki. Kaikesta huolimatta huhuilin oliko kukaan kotona. Se oli vaan tapa. Jos siellä oli vaikka murhaaja, niin sitten se tiesi, että mä tiesin. Ja sitten tiesin, että se tiesi, ja se tiesi, että nyt mä tiesin, että se tiesi, että mä tiesin.

Kiirehdin tunkemaan pakasteet pakastimeen. Aino-Kaisa röyhtäili lappaessaan ostoksia keittiön pöydälle. Kuulosti vähän siltä, että kohta se laattaisi siihen linoleumilattialle. Onneksi siinä oli muovimatto. Tosi helppo pestä. Oona oli kerran oksentanut siihen. Se yritti syödä raakaa kananmunaa humalassa. Plot twist: se ei mennyt hyvin. Ilari oli istunut pöydän ääressä ja melkein nauranut kuset housuun ja mä olin panikoinut siitä, miten se matto saataisiin puhtaaksi, ennen kuin mun vanhemmat huomaisi seuraavana päivänä. Olisikohan se ollut joskus seiskan kesälomalla. Siitäkin oli niin älyttömästi aikaa. Kun Oona oksenteli meidän matoille.

Rojahdettiin sohvalle ja avattiin telkkari. Aiottiin katsoa pari Jim Carreyn leffaa ja lasten piirrettyjä. Ei me oikeastaan koskaan muuta tehtykään. Mun ja kavereiden harrastuksiin kuului laittoman huono huumori, huonojen elokuvien tosissaan katsominen sekä yhteiskunnan arvioiminen ilman valideja argumentteja mihinkään suuntaan. Suomen tulevaisuus on nuorissa, vähän huolettaa.

Aino-Kaisa löysi Aleksein kitaran ja alkoi soittamaan Sweet Home Alabamaa. "Suloinen koti katuoja, missä viina maistuu hyvältä, suloinen koti katuoja, vuokra on nolla. Oujea."

"Ei", sanoin jyrkästi ja lähdin selaamaan elokuvavalikoimaa. Aino-Kaisa vaihteli klassisen hard rockin ja Britney Spearsin soiton välillä. Omien sanoituksiensa kera tietysti, mitä muutakaan siltä saattoi odottaa. Se oli omanlainen persoonansa. Itse kutsui sitä fursoonaksi lukuisten vietettyjen tuntiensa takia internetin ihmeellisessä ja varsin vaarallisessa maailmassa. Tosin, parempi olla borderline ihan hullu kun tylsä, jota ei tultaisi muistamaan.

Pysy kauniinaKde žijí příběhy. Začni objevovat