Pysy kauniina

LUKU 10. YO SOY UN DISCO QUEBRADO

Iida

Kaikki aina väittää, että maanantai on pahin aamu herätä, mutta ei, kyllä se on keskiviikko. Kun herää keskiviikkoaamuna, on jo melkein viikonlopussa, mutta toisaalta sama määrä päiviä on jo takana. Keskiviikko saa kenet tahansa masentumaan, etenkin jos (ja kun) keskiviikko tarkoittaa kahta tuntia koulussa, mutta ne kaksi tuntia ovat molemmat aamutunnit. Aamutunnit olivatkin sitten aivan omaa luokkaansa ärsyyntymisen skaalalla.

Niskani olivat kipeinä nukkumisen asennosta ja päätäni särki unenpuutteen takia. Olin nähnyt unta, jossa en päässyt pakoon Minjan ja Joonan kuhertelulta ja sitä, miten Joona sanoi että olin surkea. Ne kaksi olivat käytännössä hakanneet naamojaan yhteen eilen ruokavälitunnilla ja olin sen jälkeen nauranut asialle Nikon kanssa varmaan tunnin. Vaikka ei siinä ollut mitään hauskaa. Se oli vain ärsyttävää ja Joona tiesi sen. Totta kai se tiesi. Sitä paitsi Joona oli ärsyttävä, vittumainen kusipää. Se ei osannut pitää päätänsä kiinni ja se oli ilkeä. En kaivannut ihmisiä muistuttamaan mua siitä kuinka huono olin. Ei kiitos - tiesin sen jo valmiiksi muutenkin. Päänihän oli sentään kuin ajastettu joka aamu muistuttamaan mua kuinka ruma olen ja sitten myöhemmin muistuttamaan kuinka epäpätevä olen edes käymään koulua samalla tavalla kuin normaalit nuoret. Kaverit ja opo vakuuttelivat, ettei tässä järjestelyssä ollur mitään väärää, mutta kyllä siinä oli. En halunnut, että ihmiset tunsivat mut sellaisen kuin nyt olin, mutta en voinut muuttuakaan.

Aleksei oli lähtenyt harvinaisen aikaisin menemään joten talo huokui tyhjyyttään. Ravasin edes takaisin taloa yrittäen saada tavaroitani kasaan, mutta jotenkin kaikki ajatukset olivat aivan muualla, kuten esimerkiksi Paavo Pesusienessä ja Tuomas Veturin tunnusmusiikissa. Pitkän tappelun jälkeen olin kuitenkin valmis ja onnekseni ajoissa. Eetu oli luvannut heittää mut kouluun, koska se joka tapauksessa hakisi Joonankin, enkä tykännyt kulkea bussilla. Bussit olivat omalla tavallaan ahdistavia: kaikki näki sut, sosiaalista toimintaa ja se valtava uhka, että joku saattaisi istua mun viereen. Kaikkea, mitä pelkäsin.

Oona oli koko eilisillan viestitellyt mulle kaikesta tyhmästä, joten olin päässyt nukkumaan vasta myöhään. Sen jälkeen en ollut osannut nukkua ja unetkin oli mun kimpussa kuin viimeistä päivää. Ja keskiviikko, vitun keskiviikko. Keskiviikkoisin mikään ei onnistunut edes suhteellisen hyvin.

Vähän ennen kahdeksaa kuulin auton ajavan pihaan. Joona istui jo etupenkillä, joten änkeydyin takapenkille, josta oli tullut paikkani, mutta joka oli yksinäinen ilman Nikoa. Niko kulki yleensä bussilla, koska se asui ihan eri suunnassa ja matka sinne veisi enemmän aikaa. Ei sitä kuulemma haitannut se yhtään, mutta miksi olisi haitannut. Niko ei ollut tällainen yliajattelija kuin minä. Ajattelin kaikki yli. Koulun, kaverisuhteet, kaupassa asioinnin, sosiaalisen median. Auta armias - sosiaalinen media. Jos jokin kommentti poikkesi sävyltään edes vähän edelliseen, ajattelin heti, että joku olisi nurkan takana lynkkaamassa mut ja ei pitänyt musta enää ja haluaisi vain kaikkea pahaa ja olisin ihan huono sen mielestä ja sitten kukaan ei rakastaisi, mutta kuka mua alunperinkään rakasti millään tasolla eli olinko aivan yksin maailmassa vain ohikulkijana, jota kaikki vain vihasi, mutta ei oikeastaan edes vihannut, koska kukaan ei edes ajatellut mua, mutta jos ajatteli niin se oli ihan varmasti vain negatiivista, koska olin huono ja arvoton ja ihan surkea ja - HENGITÄ. Radiosta alkoi Autiotalo.

"Millasta oli Minjan kanssa?" Eetu kysyi Joonalta irvaillen. Joona irvisti takaisin, mutta erillä tavalla kuin aina mulle.

"Niin no, mitä luulisit", Joona mutisi halveksivalla äänellä. "Se on aika ämmä. Ei siitä muuta voi oikein sanoo."

Miksi ne sitten oli yhdessä? Ihan kuin mua kiinnostaisi, mutta silti. Haloo, jos joku on "aika ämmä, ei siitä muuta voi oikein sanoo", niin miksi edes olla sen kanssa. En mä kaivannut vastausta, koska en ikinö edes saisi sellaista, mutta mietin vain. En ymmärtänyt poikien logiikkaa välillä yhtään, vaikka niiden kanssa olin kasvanut. Tai ehkä se oli vain Joonan logiikkaa. Mitä mä tiesin?