Hikeks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

10

Mä en edes kerennyt tajuta sitä, kun olin jo työnettynä seinää vasten. Mun huulilta pääsi pieni ähkäsy, kun selkäni osui aika mukavalla vauhdilla sitä hemmetin seinää vasten. Tiedättekös, kun seinät ei ollu mitään maailman pehmeimpia olioita. Olioita? Joo siis seinät oli nähtävästi olioita. Olin nähtävästi ollu hereillä bilsan tunneilla, kun luettelin jo seinätki olioihin.

"Mitä vittuu sä oikee teet?" mä kysyin, kun olin palautunut takaisin sieltä ajatusten maailmasta. Tässähän alkaa jo aika runolliseksi.

"Se mitä mun on pitäny jo aikoja sitte tehä", Mikael sano ja tuijotti mua sen tummuneilla silmillä. Aikoko se raiskata mut?

"Ai mun raiskaamisenko?" kysyin ja tuijotin sitä pokerinaamalla. Sen huulille nousi sellainen huvittunut virne.

"Luuleksä et mä annan sun tehä mulle mitä vaan ite haluut? Tiesikkö ettei maailma pyöri aina sun ympärilläs?" kysyin siltä ja asetin mun käden sen rintakehälle ja annoin sen hetken luulla, että oltiin samalla ajatuksella mukana. Mun kasvoille nousi vittuileva hymy, kun sitten tönäsin sitä aika kovaa kauemmas musta. Samalla, kun se näytti hämmentyneen ja ottavan pari horjahtanutta askelta taaemmas, mä pujahdin sen ja seinän välistä pois.

Kävelin luokan ovelle ja vilkasin sitä virnuillen, nostin kättäni ja huudahdin sille,
"Ja tukiopetus on päättynyt. Ei ollu mukava nähä, tervemenoa kusipää!"
Sen jälkeen mä jätin Mikaelin yksin sinne luokkaan hölmistyneenä.

Astelin aika ripeillä askelilla ulos koulunovista. Samalla mua vitutti Mikaelin käytös mut sit toisaalta mua huvitti koko äskeinen tilanne. Sen ilme oli aluks oli ollu nii itsevarma ja se oikeesti luuli et mut vois alistaa noin helposti. Lopulta, kun olin tönäissyr sen pois se näytti niin hölmistyneelle. Ihanku joku eksynyt koiranpentu. Joo siltä Mikael, koulun kingi oli just pari sekunttia sitte näyttänyt. Ehkä se lopulta sit oliki sellanen?

Kuljin aikas vauhdikasta tahtia kohti bussipysäkkiä ja huomasin onnekseni ettei siel ollut ketään ylimäärästä. En vaan nyt just jaksanu alkaa jutella jostakin ihan turhanpäiväsestä. Esimerkiks just jostakin hemmetin säästä. Kuka siitä jakso höpöttää? Oikeesti. No okei, ehkä jotkut tylsistyneet mummelit.

Menin bussipysäkille ja katoin monelta mun bussi tulis. No mun onneks siihen ei ollu, ku jotai 5 minuuttia. Mut ihan varmasti se tulis kummiski myöhässä.
Okei no tosiasiassa en mä siinä kauheen kauaa seissyt, kun bussi kaartoi jo mun pysäkille. Astelin sisälle mukavan lämpöiseen bussiin ja laitoin bussikorttini siihen lukijaan. Lopulta se piippasi ja mä sitten lähdin suunnistamaan kohti bussin takaosaa. Yritin nopeasti ettiä ittelleni paikkaa ja, kun sellasen löysinkin niin menin sinne ja istahdin alas. Tällä kertaa se bussikuski ei ollut mikään tavallinen kusipää vaan se odotti, että pääsin istulaan, jonka jälkeen se lähti vasta ajamaan. Kaivoin mun repusta kuulokkeet, kytkin ne puhelimeeni ja aloin kuunnella jotain ihan random soittolistaa.

➖ ➖ ➖ ➖ ➖➖ ➖ ➖ ➖ ➖ ➖ ➖ ➖

"Onks kukaa täällä?" kysyin hiljaa tiedustellakseni olinko kenties yksin. Kaikkialla oli kyl pimeetä, mut päätinpä silti ihan vaan omaksi hyväkseni kysellä oliko siellä ketään. Nimittäin, jos faija olisi niin lähtisin aika vitun nopeesti pois.

Mä en uskaltanut ottaa mun kenkiä pois, en ennen sitä, kun tietäisin et olisin yksin siellä huushollissa. Puristin reppuani rystyset valkoisina, kun lähdin hiljaa tarkistamaan taloa. Ensin mä hiljaa lähdin olohuonetta päin. Selkeä viinan haju tunki mun nenään ja sai mut melkee oksentamaan. Se oli oikeesti maailman hirvein haju, ummehtunut viina.
Pudistin päätäni vähän ja jatkoin hajusta huolimatta mun matkaa olohuoneeseen. Mun hengitys salpaantui, kun näin just sen makaavan sammuneena siinä sohvalla. Peruutin hiljaa taaksepäin, mut onnistuin sitten vahingossa osumaan johonkin viinapulloon ja siitä kuulu aika mukavan kova ääni.

"Kuka vittu thääl metelöi?" se oli noussut istumaan päätään pidellen ja käänsi sitten hitaasti punertuneet silmänsä mua kohti. Mä olin seisahtunut olohuoneen ovenaukolle ja tuijotin sitä peloissani. Mä en saanut mun jalkoja liikkumaan, vaikka aivot huusivatki juoksemaan ihan pirun kovaa pois sieltä. Tunsin mun sydämen hyppivän pelosta ja mä osasin vaan tuijottaa sitä lamaantuneena, kun se oli jo kerenny nousta ja lähteä vaappumaan mua kohti.

"Katos pikku paskahan se siinä!" se naurahti krapulaisella äänellään ja tuijotti sitten mua.

"M-miks sä oot t-täällä...?" mä änkytin, siis ihan oikeesti änkytin. Vaikka mut tunnettiinkin koulussa aika itsevarmana nii se oli vaa sellane kuori, jonka olin kasvattanu mun ympärillä. Oikeesti olin vain pieni, heiveröinen ihminen, joka pelkäsi kaikkee. Eniten kuitenkin faijaansa.

"Sanoksä etten sais vai olla täällä, huh?" sen leukaperät oli kiristynyy ja silmät tuijottivat mua vihaisina. Nopeasti se oli nostanut mut seinää vasten. Mun kyynelkanavia alko uhkaavasti kirvellä.

"Alkaako kakara itkemään?" mies, jota joskus olin kutsunu viel isäksi, kysyi huvittuneena ja samalla niin vitun pelottavalla tavalla.

"No tätähän sä halusit!" mies nauroi ja vetäisi nyrkillään suoraan mua kasvoihin ja sitten heitti lattialle, kun jonkun räsynuken. Mä raahauduin äkkiä eteenpäin ja yritin päästä mahdollisimman kauas siitä. Mun vasenta silmäkulmaa poltteli ja kirveli samalla, kun mun poskia pitkin valui kyyneliä.

"Vittu mä toivon kunnon poikaa ja sain vaa tollasen heikon homo paskan!" se jatko raivoamistaan, nappasi jostakin pöydältä viinapullon ja heitti mua kohti. Lasisirpaleet viilsi mun kasvoja ja käsiä, haavat alko välittömästi vuotamaan verta. Just, kun luulin et se olis saanu vihaansa jo tarpeeks purettua nii se postkas mua kylkeen. Mun suusta pääsi kivullinen huudahdus. Se alkoi jotakin taas huutamaan ja käänsi mulle selkänsä, jolloin käytin kaikki voimani ylös nousemiseen. Nappasin repun käsiini ja lähdin horjuvin askelin kohti ulko-ovea, samalla pitäen kyljestäni kiinni kuin peläten, että se menisi rikki. Se kyllä varmaan olikin murtunut.
Se äijä ei tainnut huomata mun poissaoloa, kun vasta silloin, kun avasin oven ja lähdin äkkiä vittuun sieltä. Mulla ei ollut mitään hajua minne mennä, joten lopulta päädyin meidän rivitalon pyöräkellariin ja rymähdin sinne lattialle. Mua sattui, sattui niin vitusti et olisin huutanut ääneen, mutta ei ollu voimia sellaseen. Ja muutenki sekin olis sattunut. Se äijä ei ollu hakannut mua hetkeen ja nyt sit kaikki päätty tapahtuu. Mä en jaksanu enää. Sit vaa kaikki pimeni.

Juuh vähän pidempää ja erillaisempaa osaa😯👀 Mp?
Ihanaa, kun jaksoit lukea, toivon et tykkäsit ja muistit painaa sitä pientä tähteä :3
Ja kiitos 192 lukukerrasta!💗
Nähkäämme ensi osassa!