Hikeks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

31

Mikael:

Kirkkaat auringonsäteet tulvi mun silmäluomiin ja lopulta mun oli vaan pakko avata mun silmät. Huonohan idea se oli sillä se valo häikäisi mun silmät ja jouduin räpyttelemään niitä hurjasti ennen, kun totuin valoon. Käänsin vielä vähän unista katsettani vasemmalle missä näin ylisuloisen Veetin nukkuvan. Sen blondit hiukset oli menny vähän sen kasvoille, mut ei se sen unta näyttäny haittaavan. Siinä se nukku niin levollisen näkösenä. Veeti oli kiertäny sen kädet mun yläkropan ympärille ja sen pääkin lepäs mun rintakehällä. Se oli valehtelematta söpöintä mitä olin koskaan nähnyt. Herranjumala, mustahan oli tulossa jo kunnon pehmo.

"Veetii...?" kysyin hiljaa samalla, kun hennosti siirsin sen silkkisiä hiuksia vähän etäämmälle sen naamalta. Se mumisi jotain, muttei näyttänyt mitään heräämisenmerkkejä. Hymähdin sen suloisuudelle. Hitaasti ja varoen irtaannuin sen koalaotteesta. Joo sillä tarrautimisella oli jo nimitys, koalaote. Nousin hiljaa ylös ja venyttelin lihaksiani ennen, kuin lähdin kulkemaan keittiötä kohden.

Pääsin keittiöön ja aloin miettiä mitä tekisin meille aamupalaksi. Meillähän oli vielä pekonia ja kananmunia! Hymähdin itsekseni ja suuntasin jääkaapille. Avasin ovet ja nappasin käsiini pekoni - ja kananmunapakkaukset ja suuntasin sitten hellalle. Etsin itselleni pannun ja laitoin lämmön sopivaksi, jonka jälkeen aloinkin tehdä meille aamupalaa. En ollut koskaan ollut kunnon suhteessa tai siis eihän tääkään vielä ollut mikään suhde. Tai mistäs mä tiesin? Pitäisi varmaan kysyä Veetiltä.

Sain juuri paistettua kananmunat ja pekonit, kun kuulin askelia makuuhuoneelta päin. Nähtävästi se unikekokin oli päättänyt herätä. Pian Veeti ilmestyi näkökenttääni unisen näköisenä.

"Huomenta", hymylin samalla, kun vein kaksi lautasta keittiön pöydälle.

"Huomenta vaan sullekkin. Miten sä nyt jo voit olla jo näin pirtee? Kuinka kauan sä oot ollu ees hereillä?" Veeti esitti kysymystä toisensa perään.

Käännyin sitä päin virnistäen,
"En mä hirveen kauaa aikaa sitten heränny ja muutenkin päätin tehdä meille aamupalaa."

"Okei", Veeti sanoi haukoitellen ja hieroi silmiään.

"No nii, tuuppas syömään ettei nää jäähdy", sanoin hymyillen ja kiersin pöydän toiselle puolelle istuen sitten alas.

"No juu juu", se sanoi pyöräyttäen silmiään. Väsynyt vieläkin taisi olla. Hetken päästä Veeti raahautui pöydän ääreen ja istahti alas.

Se alkoi syödä omaa aamupalaansa samalla, kun mä hetken tuijottelin sitä. Se tais huomata sen nimittäin pian siniset silmät oli naulittuina mun omiin.

"Mitä?"

"Eiku näytät vaan niin söpöltä", hymähdin sille ja huomasin pienen punan nousevan sen poskille.

"Lopeta", se mumisi ja veti hupparia vähän ylemmäs sen naamalle.

"En koskaan", hymyilin vieläkin kirkkaammin sille.

Se mumisi jotain ja jatkoi sitten syömistä aina välillä vilkuillen mua. Hymyilin sille ja jatkoin sitten itsekkin syömistä. Vaikken ollutkaan mikään huippukokki niin oli tää ihan hyvää. Olis se hirveempääkin voinu olla.

Nousin ylös tuoliltani ja vein astiani tiskialtaasen.

"Herranjumala, Mikael! Sulla ei oo paitaa!" Veeti kirkaisi ja mun käännyttyä sitä päin, se peitti kasvonsa.

"Ei se sua eilen näyttänyt haittaavan", virnistin sille ja astelin lähemmäs.

"Mä olin väsynyt ja oli pimeetä!" se puolusteli kasvot punehtuneina ja naama hupparin suojissa.