Hikeks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

35

Ajettiin jonkun aikaa keskustaan päin. Tuijottelin aina vähän väliä salakavalasti Mikaelia, kun se ajoi. En mä tätä halunnu myöntää ittelleni mut se näytti ihan syntisen hyvältä ajaessaan.

"No ootkos saanu jo ihasteltuu tarpeeks?" Mikael kysyi ja säpsähdin vähäsen. No en tietenkään! Voisin tuijotella ja ihastella sitä koko mun elämän. Okei no nyt meen jo vähän liian pitkälle. Mistäs mä tietäisin et kuinka kauan ees pysyttäisiin yhdessä.

"En ehkä", mutisin ja käänsin sitten katseeni omanpuoleista ikkunaani päin. Mun huulille oli noussu hymy ja poskia kuumotti kivasti.

"No voidaan korjata tilanne heti, kun päästään perille."

"Käy paremmin, kun hyvin", vastasin samalla, kun virnistin vähän.

Kuulin sen hymähtävän vähäsen, jonka jälkeen hiljaisuus ympäröi meidät. Ei se sellasta kiusallista ollut vaan enemmänkin rauhallista. Painoin mun posken viileetä ikkunaa vasten ja huokaisin syvään. Mikä oli niitten käsitys juhlista tai juhlimisesta? Aikoisko ne ryypätä ja sitten riehua siellä? Kylmänväreet kulki mun koko kehon läpi jättäen mulle jokseenkin ahdistavan olotilan. Mä olin kokenu ihan tarpeeksi sitä kännistä sekoilua ja mesoamista. Kiittäkäämme tästä mun 'ihanaa' faijaani.

"Mitä sä mietit?"

"Häh?" älähdin nousten istumisasentoon kääntyen samalla Mikaelin puoleen.

"Niin et mitä mietit, kun näytit menevän niin synkäks", se selvensi katse tiessä.

"En mä mitään erityistä", valehtelin ja huokaisten laskin katseeni käsiini. Ahdistus oli koteloitunu mun rintaan. Se tuntu painona rintakehässä ja lämpiminä aaltoina koko kehossa.

"Okei no ollaan kohta perillä." Mikaelin ääni oli lempeä. Yritin rauhoitella itteäni. Ei se nyt niin paha voisi olla. Ei kukaan siellä alkaisi riehua. Vähäsen vaan otettaisiin jotakin jos edes sitä.

Mikael oli oikeassa, sillä oltiin alle kymmenen minuutin päästä jossakin keskustassa päin. Ajettiin jonnekkin vähän syrjemmälle ja Mikael parkkeerasi autonsa yhden ison rakennuksen viereen. Vilkaisin sitä ja nousin sitten autosta ulos, pamauttaen oven perässäni kiinni.

"Okei, tuu. Se on täällä päin!" Mikael hihkaisi ja otti mua kädestä kiinni, jonka jälkeen se lähti johdattelemaan mua jonnekkin tosi hämärän näkösille pikku kaduille. Kaikki seinät oli joko joittenkin jengien töhrimiä tai sitten muuten vaan likaisia. Maa oli asfalttia ja tosi kuluneen näköstä. Se ei ollut mitään uusinta asfalttia vaan just sitä vanhaa, harmahtunutta. Mikael taisi tosissaan tietää minne oltiin menossa nimittäin se raahasi mua perässään ja suunnisti niitten pikku katujen suojissa, kuin joku ammattilainen. Karmivahan tää paikka oli, mutta yritin rauhoitella hurjasti hyppivää sydän parkaani. Olinhan mä Mikaelin kaa. Halusin uskoa, ettei se antais mulle tapahtua mitään.

"Enää vähän nii ollaan perillä!" se ilmotti ja mä vaan päädyin päästämään suustani jotain myöntävän kuuloista. En nimittäin luottanut mun ääneen tällä hetkellä yhtään. En mä haluis et se alkais mietti miks kuulostaisin pelokkaalta. Pelkoahan mä en Mikaelille halunnut näyttää. En mä ollu heikko. Mä olin itsenäinen mies. Juupajuu.

Kuljettiin vielä hetki ennen, kun saavuttiin jonkun ruostuneen oven luokse. Se oli väriltään varmaan alkuperin tummanharmaa, mutta nyt se muistutti enemmän ruostuneen ruskeaa. Mikael tönäisi ovea ja se narahti aueten samalla. Jos tää oli niitten paikka nii miksei ne lukinnu sitä mitenkään?
Mikael vetäisi mut sisään ja sulki sen jälkeen oven.

"Okei no tässä tää nyt on!"

Käännyin katsomaan ympärilleni. Koko paikka näytti aika pieneltä. Heti oven jälkeen oli vastassa olohuone. Jos sitä miksikään olohuoneeksi pystyi edes sanomaan. Jonkinlainen tv löytyi samoin tosi kulahtanut ruskea sohva sekä pieni pöytä + extra ruma vihreä matto.

"Joo mä tiiän, toi matto on ihan hirvee. Oon sanonu siitä monesti jätkille mut Joonan mielestä se on muka tosi omalaatusen hieno." käänsin siniset silmäni Mikaelia kohden, joka irvisti matolle. Sen irvistys sai huvittuneen virneen nousemaan mun huulille.

"Musta se on ihan kamala. Hyi, että! Kaatopaikalle se kuuluis!" Mikael huudahti.

"Heti puhumassa pahaa mun matosta, kun silmä pettää!" paikalle saapunut Joona huudahti ja peitti muka kauhistuneena suunsa. Sen takaa tullut Anton virnisti kierosti.
"Ei toi nyt mikään maailman hienoin matto oo."

"No ei ehkä teille mut mulle se on täydellinen!" Joona huudahti ja kääntyi Antonin puoleen. Se läiskäisi kätensä Antonin molemmille olkapäille ja hymyili platinablondille säihkyvästi.

"Ei vittu sä oot outo", Anton pyöräytti silmiään, vaikka sen huulille oli noussutkin hymy.

"Hempeily sikseen 'besut', nyt pidetään hauskaa!" Mikael huudahti ja virnisti. Se tiesi tasan tarkkaan millä äänenpainolla oli päästänyt yhden sanan suustaan. Tais se shipata kahta kaveriinsa keskenään.

"Vittu turpa kiinni!" Anton murahti ja näytti keskariaan Mikaelille, joka sai sen nauramaan,
"Kaunis sormi sulla siinä!"

"Älkäähän nyt viittikö tapella ystäväiset", Joona sanoi väliin hymyillen samalla taputtaen Antonia olkapäihin. Okei nyt Mikael ei ollu ainoo joka shippas kahta blondia keskenään.

Anteeks tää oli tosi tylsä luku :(!
Mut toivon et tykkäsitte silti, votetitte ja kommasitte😚💞

Minä draaman keskellä⬆️😂

Kiitos, kun luit!💕