Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
»The morning will come again No darkness, no season lasts forever«
-Spring Day
»»»×«««
Taehyung istui kuluneen, levitettävän sohvan päädyssä katsellen tyhjin silmin ulos kerrostalon ikkunasta vastapäiseen puistoon. Fyysisesti hän oli mukana Jungkookin ja Jiminin keskustelussa, mutta henkisesti Taehyung matkusti mielessään aikaan, jolloin oli viettänyt aikaa Hoseokin kanssa virkistysalueella lähes päivittäin. Iloinen ja sosiaalisuuden vauraan taidon omaava punapää oli tahtonut viedä ujoa taiteilijasielua uusiin seikkailuihin. Hoseok oli pitänyt huolen siitä, että jokainen päivä oli ollut suuri ja värikäs tutkimusmatka.
Ja sitä Taehyung ikävöi kaikista eniten. Nykyään hänen päiviensä ainoat värit muodostuivat värikynistä valkoista paperia vasten.
“Yhdistetään tää homma jotenkin meidän tulevaan road trippiin”, Taehyung kuunteli puolella korvalla ystäviensä suunnittelua. Heidän oli pitänyt lähteä jo viime vuonna nelisin kyseiselle reissulle, mutta Hoseok oli ilman mitään näkyvää syytä ilmoittanut jättävänsä Taehyungin. Heillä ei ollut koskaan ollut riitoja, ei edes sanaharkkoja, ei yhtikäs mitään negatiivista suhteessaan, mutta silti Hoseok oli tietämättömästä syystä päätynyt päätökseensä. Se oli ollut Taehyungin elämän sietämättömin hetki.
“Miten ois, jos Taehyung toisi matkalta itselleen tuliaiseksi uuden miehen?” Jimin mietiskeli ääneen, ristien kätensä Jungkookin omien lomaan. Kylmät väreet iskivät kuin piiskan sivallus Taehyungin kehon lävitse, eikä hän voinut peittää näkyvää värähdystään. Hän ei tiennyt, uskaltaisiko enää koskaan antaa rikkinäistä sydäntään kenenkään muun ihmisen käsiin.
“Muuten ihan hyvä, mutta mistä me löydetään sille se mies”, Jungkook huokaisi päätään pudistellen. Koko homma oli toivoton, Taehyung oli kuluneen vuoden aikana valunut vain kauemmaksi heidän auttavien käsiensä ulottumattomiin. Jungkookilla oli ikävä entistä parasta ystäväänsä, mutta helvetin Jung Hoseok oli mennyt pilaamaan pojan sormenpäitään myöten.
“Hei! Nyt mä keksin!” Äkkiä asunto tuntui suorastaan täyttyvän Jiminin iloisesta hihkaisusta, joka loisti kirkkaasti toiveikkuutta. Jopa Taehyung kiinnostui kuuntelemaan, mitä hänen kämppäkaverillansa oli sanottavana.
“Piirrä sun unelmien poikaystävä ja ota se mukaan matkalle! Pakkohan meidän on jossain vaiheessa löytää sen näköinen ihminen”, Jimin hehkutti ylpeänä suunnitelmastaan. Toivo tuntui katoavan yhtä nopeasti, kuin oli huoneeseen ilmestynytkin. Taehyung huokaisi syvään, ei hän osaisi piirtää ketään muuta kuin elämänsä auringon. Eihän ollut varmaan koskaan edes yrittänyt piirtää ketään muuta.
“Muuten hyvä, mutta se piirtää Hoseokin”, Jungkook tokaisi innottomasti. Hän tunsi olonsa niin huonoksi ystäväksi katsoessaan Taehyungin jokapäiväistä pahoinvointia. Tunteiden purkaus itkun muodossa oli kuukausien saatossa vaihtunut vain elottomaan varjoon siitä ihmisestä, joka Taehyung oli joskus ollut.
“Ei piirrä”, Jimin kuulosti varmalta sanoistaan. Pelottavan varmalta. Hän pyydysti Taehyungin silmät tiukkaan katsekontaktiin ja laski kätensä tämän olkapäille estääkseen pois vilkuilumisen. Tummahiuksinen tiesi kokemuksesta, että tuon ilmeen ottaessaan Jimin oli kuoleman vakavissaan.
“Tää on sun hetkesi Taehyung, ymmäräksä? Maailmassa on niin monta muutakin aurinkoa, kuin vain Hoseok. Nyt on sun aika löytää omasi, Hoseok oli vain tähti sulle, mä lupaan." Jiminin kannustavat sanat iskivät syvälle Taehyungin satutettuun sydämeen ja herättivät pienen toivon pilkahduksen hänen sisällään. Ehkä nyt olisi hänen hetkensä, ehkä hän viimein löytäisi sen oikean. Jonkun, joka korjaisi hänet ja jonkun, joka ymmärtäisi hänen rakkautensa taiteita kohtaan. Oli aika unohtaa Hoseok. Mutta pystyisikö hän siihen?
Sekaisista tunteista johtuvat kyyneleet tulvahtivat ulos Taehyungin silmistä loputtomana virtana, vaikka hän kuinka yritti estellä niitä. Jimin avasi sylinsä ystävälleen, helpottuneena siitä, että Taehyung omisti vielä tunteita. Viimeisten kuukausien ajan tuo oli vain ollut tyhjä kuori.
“Sulla on viikko aikaa piirtää se kuva, me katsotaan Jiminin kanssa kaikki muu valmiiksi”, Jungkook informoi heittäytyen tunteellisena kolmanneksi osapuoleksi halaukseen. Hänestä oli lohduttavaa nähdä, kuinka Taehyungin synkät silmät täyttyivät samaan aikaan ujosta toivosta, kuin myös liikutuksen kyyneleistä. Ehkä kaikkea ei oltu vielä menetetty.
“Mä yritän”, Taehyung kuiskasi varmemman kuuloisena, mitä aikoihin. Hän ei tahtonut tuottaa pettymystä ystävilleen, eikä hylätylle sydämelleen. Oli aika edes yrittää olla optimistinen ja löytää uudestaan värejä elämään.
// Tylsän, flunssaisen kotipäivän kunniaksi ajattelin julkaista toisen luvun tätä :)
Mites teidän päivä on tähän mennessä kulunut? Toivottavasti paremmin kuin mulla 😂
