Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
»As today’s me, I want eternity Forever, I want to be young«
-Forever Young
»»»×«««
Taehyung oli aina ennen rakastanut öitä. Sitä, kuinka pimeyden laskeutuessa mysteerisenä, ehkä jopa hieman pelottavana huoneen ylle, lämmin ja turvallinen kehä kietoutui vahvana hänen ympärilleen. Hän sai painaa nenänsä hyväntuoksuisia punaisia hiuksia vasten ja hengittää jokaisella henkäyksellä palasen rakastamaansa ihmistä. Toisesta hohkaava rakkaus ja lämpö kirkastivat huoneen joka ainoan nurkan. Taehyung tunsi olonsa niin rakastetuksi.
Nykyään Taehyung vihasi öitä. Sitä, kuinka painostava pimeys puristi ahdistavana rintakehää, kun kukaan ei ollut enää halaamassa sitä pois. Hän oli niin yksin omien ajatustensa vankina, ja sydämestä hohkaava hylätyn kipu ja pelko laskeutuivat kylmänä täyttämään huoneen joka ainoan nurkan. Taehyung tunsi olonsa niin yksinäiseksi.
Hän istui levitettävän sängyn reunalla kuumassa, pimeässä vaunussa kirkkaiden kyynelten valuessa hiljaisesti punaisilla poskilla. Ainoa valonlähde tilassa oli Jiminin puhelimen välkyttävä latausvalo ja ääni satunnainen kuorsauksen karkaus sängyllä nukkuvan kaksikon suusta. Oven päälle asennettu lämpömittari osoitti punaisilla numeroillaan vaunun sisälämpötilaksi hävyttömät kolmekymmentäkaksi astetta ja siihen malliin hiki virtasikin pitkin Taehyungin alastonta selkää. Hän ei kyennyt saamaan unta näin kuumassa, hiostavassa autossa ja kellon vierähtäessä reippaasti yli puolen yön, myös ajatuksia oli ilmaantunut kieppumaan masentavana pilvenä hänen päänsä ylle. Hänen oli niin ikävä Hoseokia.
Näinä unettomina öinä Taehyung kaipasi enemmän kuin koskaan punahiuksista poikaystäväänsä. Päivisin kaikki tuntui olevan lähes kunnossa, mutta yön pimeimpinä tunteina ikävä repi hänet pieniksi kappaleiksi ja kaatoi jääkylmää vettä niskaan. Vaikka hän kuinka valehtelisi muille tai itselleen, aina öisin totuus tulisi raastavimmalla tavalla julki. Hän ei vain ollut kykenevä pääsemään yli Hoseokista. Lähtiessään ilman syytä punahiuksinen oli vienyt mukanaan Taehyungin sydämen, itseluottamuksen ja iloisuuden. Hän ei ollut mitään ilman Hoseokia.
Taehyung heittäytyi makuulleen lakanalleen, pöydästä koottavan sängyn valittaessa alla. Hän oli niin väsynyt ajatustensa hippaleikkiin, aina kun Taehyung luuli saavansa niistä kiinni ja pystyvänsä hävittämään ne, ajatukset haarautuivat uusiksi, entistä pahemmiksi mietteiksi. Hän ei koskaan pääsisi niistä eroon, ne tulisivat hyökkäämään loppuelämän ajan aina herkän hetken tullen hänen kimppuunsa.
“Kamu hei, et taida olla ihan kunnossa?” Täydellisen hiljaisuuden rikkoi pimeydestä kantautuva varoivainen kuiskaus. Taehyung erotti unisen äänen kuuluvan Jungkookille, joka tunnetusti oli herkkäunisempi kuin hiljaa kuorsaava Jimin. Taehyung kohottautui istumaan ja hätäisenä pyyhki enempiä tunteiden ylivuotamia pois kuumilta poskiltaan.
“On niin ku-kuuma, etten saa unta”, Taegyung mumisi tahtomatta purkaa sekavia ajatuksiaan. Jungkookin pitäisi nukkua, tällä oli huomenna pitkä ajomatka edessä, Gangneungista Daeguun. Siellä heillä oli määrä viettää muutama lomapäivä, ennen kuin pojat palaisivat vihdoin tien päältä kotiin.
“Sä kuulostat aika huonovointiselta?” Jungkook ennemmin kysyi kuin totesi, hivuttautuen varovasti vapaaksi poikaystävänsä hiostavasta otteesta. Jimin murisi hetken tyytymättömänä kuorsauksensa alta, mutta ei herännyt syvästä unestaan. Jungkook pudottautui sängystä kevyesti ilmaa viileämmälle lattialle ja pyörähti istumaan pahoinvoivan ystävänsä vierelle. Hän oli kurottautumassa napsauttamaan valoja päälle pilkkopimeään vaunuun, mutta Taehyungin käsi esti häntä.
“Älä”, Taehyung kuiskasi äänen hajotessa täydellisesti lopussa. Hän ei halunnut Jungkookin näkevän palasiin särkynyttä ulkokuorta, Taehyung tahtoi vain olla vahva. Niin vahva, mitä hänen sanoistaan antoi ymmärtää. Mutta öisin hänen sisimpänsä paljastui, se, kuinka heikko hän oikein todellisuudessa oli. Hän ei ollut mitään ilman Hoseokia, ei edes enää oikea Taehyung.
“Haluutko sä käydä vähän ulkona kävelemässä?” Jungkook uteli, kun ei muutakaan keksinyt. Hän ei ollut hyvä puhumaan, niin kuin ei Taehyungkaan. Tilanne olisi vain eskaloitunut pahempaan suuntaan, jos Jungkook olisi yrittänyt selvittää syytä toisen mielipahaan.
Taehyung nousi ripeästi ylös sängyltä, kiitollisena Jungkookin keksimästä aktiviteesta. Ehkä hän onnistuisi unohtamaan sydäntänsä särkevän kivun raikkaassa ulkoilmassa ja pienen lenkin jälkeen nukahtaisi viimein.
“Herätetäänkö Jimin mukaan? Vai meetkö sä yksin?” Jungkook kyseli tiedottamana, mikä tuntuisi Taehyungille parhaimmalta. Hän halusi olla avuksi parhaalle ystävälleen, kun tämä ei itse kyennyt auttamaan itseään.
“Mä meen yksin”, Taehyung mutisi sujauttaessaan siniset crocsit jalkaansa. Hän aukaisi vaunun oven hiljaa lukosta ja tunsi paineiden sisältään purkautuvan sillä sekunnilla, kun lämmin öinen tuuli kosketti hänen paljasta ihoaan ystävällisesti.
“Mä voin avaa sulle sitten oven, älä oo kauaa pois”, Jungkook tarjoutui huolestuneena. Hän ei voinut olla miettimättä, jos Taehyung tekisi itselleen jotain tuossa mielentilassa. Horisontissa piileskelevän auringon keltainen hehku paljasti selvästi kyyneleiset posket ja surullisena loistavat silmät. Jungkook halusi kuitenkin uskoa, että järkevä Taehyung pitäisi itsestään huolta hiljaisella parkkipaikalla.
“Okei”, Taehyung vastasi painaen oven perässään naksahtaen lukkoon. Hän ei aikaillut sekuntiakaan, vaan lähti kävelemään ympäri pientä pysäköintialuetta, mihin heidän lisäkseen oli majoittunut pari muutakin matkailuautoa. Hetkeksi nukkumaan painunut aurinko osoitti taas heräilemisen merkkejä ja heitti säteitä puiden humiseviin latvoihin. Viileä ilma virkisti ihanasti hänen hikistä vartaloaan ja lämmin hehku kuivasi kaipuun kyyneleet.
Taehyung kiipesi tienpenkan päälle ja katsoi alas valtatielle, jota pitkin satunnaiset autot ajoivat ohitse. Hän istuutui aamukasteesta märälle nurmikolle ja sulki hetkeksi silmänsä. Maailma sai pysyä ihan hetken siinä ja antaa hänen olla vapaa.
// Hyvää iltaa ystäväni, mitäs pääsiäissuunnitelmia teiltä löytyy? :) Ite oisin menny virpomaan mutko karkkilakko niin ei mitään järkeä :/
Ens luku tulee olemaan sitten viimeinen luku tähän kirjaan ja mä taas muutun pelkäksi haamuksi tänne :( Also ärsyttää ko monena iltana/hetkenä oisin ehtinyt kirjottaa uutta kirjaa mut koko ajan on semmone selittämätön väsymys idk. Kevätmasennus lmao
