I'll wait for you || Namjin

1

Namjoonille ei ollut yllätys, että hänen paras ystävänsä oli unohtanut hänen syntymäpäivänsä, olivathan he tunteneet jo kohta seitsemän vuotta ja Yoongi oli unohtanut omankin syntymäpäivänsä joka vuosi. Ei se sinänsä Namjoonia haitannut, hänen mielestään hänen syntymäpäivänsä ei ollut mitenkään kamalan tärkeä. Omasta mielestään hän olisi voinut jäädä syntymättäkin, ainakin maailmassa olisi enemmän tilaa tärkeämmille ihmisille. Tällä hetkellä Namjoon istui pienen yksiönsä sohvalla ja tuijotti television mustaa ruutua, josta heijastuivat Namjoonin kasvot. Ne olivat kalpeat koko yön valvomisen jäljiltä, vaikkakaan hän ei muuten näyttänyt olevan väsynyt. Hän tuntui olevan tuossa samassa asennossa ikuisuuden ja hänen ajatuksensa lopulta katkesivat soittoääneen, kun hänen paras ystävä soitti hänelle. 

"Namjoon, olen niin pahoillani! En tiedä, miten minä en ikinä voi muistaa mitään! Anteeksi!! Mä olen tulossa sinne nyt!" Namjoonin parhaan ystävän Yoongin hätäinen ääni kuului kännykän kaiuttimesta ja Namjoon hymähti pienesti toisen hädälle. 

"Ei se mitään, ei sun tartte tulla," Hän mutisi sitten, mutta Yoongi ignoorasi kokonaan toisen sanat ja sanoi olevansa aivan pian siellä. Huokaisten Namjoon lopetti puhelun ja nousi sitten ylös. Hänen asuntonsa oli hieman huonossa kunnossa, kun ei ollut jaksanut siivotakkaan. Koska miksi hän siivoaisi, kun se olisi kuitenkin samassa kunnossa heti seuraavana päivänä?
Namjoon aloitti keräämään ensin roskat roskakoriin ja sen jälkeen hän kävi viemässä likaiset vaatteensa pesukoriin, joka pullotti jo täytenä. Ehkä hänen pitäisi alkaa pesemään pyykkiä useammin, kohtahan hänellä ei enää ole puhtaita vaatteita, joita pistää päälle. Namjoon tunsi itsensä hyvin laiskaksi ihmiseksi, koska hän ei tee elämällään mitään, mutta toisaalta hänellä ei ollut voimiakaan tehdä asialle mitään. Aivan kuin hänen aivonsakin olivat jo luovuttaneet hänen suhteensa, eivätkä edes yrittäneet saada toista liikkeelle. Ei sen puoleen, oikeastaan kaikki ihmiset hänen elämässään olivat luovuttaneet hänen suhteensa, paitsi Yoongi. Tai no Yoongi vain pysyi Namjoonin vierellä, mutta ei hän toisen olotilalle ollut yrittänyt tehdä pitkään aikaan mitään, hän antoi Namjoonin olla sellainen kuin oli. Kyllä Yoongi oli sanonut, että jos Namjoon alkaisi viillellä tai jotain sen kaltaista niin silloin hän kyllä passittaisi tämän hoitoihin. Namjoon oli tietysti luvannut, ettei alkaisi viiltelemään ja on sen lupauksen pitänytkin.

Ovikello soi ja Namjoon käveli avaamaan sen tietäen, että sen takaa paljastuisi mustahiuksinen Yoongi. 

"Hyvää syntymäpäivää!!" Namjoonin ystävä huudahti heti, kun ovi oli saatu kokonaan auki ja työnsi pientä lahjapakettia Namjoonin käteen. 

"Sun ei ois tarvinnut," Namjoon mutisi päästäen samalla Yoongin sisään asuntoon. 

"Tottakai minun tarvitsi, älä höpötä siinä mitään." Poika pyöräytti Namjoonin puheille silmiään ja otti kenkänsä pois jalasta. Tämän tehtyään hän asteli asuntoon tottuneesti ja rojahti suoraan sohvalle ja pisti jalkansa sohvapöydän päälle. Namjoon oli jo tottunut ystävänsä suorasukaisiin liikkeisiin, sillä hän teki tismalleen samallatavalla joka kerta, kun hän tuli kylään. Namjoon asetti saamansa lahjan keittiön pöydälle ja kävi hakemassa kaksi lasillista vettä. 

"Kiitos," Yoongi sanoi, kun hän sai lasin käteensä. Kovaäänisesti hän hörppäsi siitä vettä ja sai Namjoonin huokaisemaan. Oli paljon ärsyttäviä asioita, mitä Yoongi teki, mutta Namjoon oli oppinut elämään niiden kanssa, eivätkä ne edes enää häirinneet häntä, mutta Yoongin kovaääninen juoman hörpintä sai pojan melkein raivonvaltaan. Miksi ihmeessä toisen piti juoda tuolla tavalla? Kyllä sitä hiljempaakin pystyi juoda, niin kaikki muutkin tekivät. Namjoon ei silti halunnut tästä Yoongille kertoa, koska ei halunnut olla ilkeä, eikä loukata toisen tunteita. Niin hänen äitinsä oli opettanut; ei saisi koskaan sanoa mitään, mistä toinen voisi loukkaantua.

"No, mitäs me tehdää?" Yoongi kysyi samalla, kun selasi netflixiä Namjoonin televisiosta. Namjoon ei edes tiennyt, miksi hänellä oli netflix, koska hän ei oikeastaan katsonut sieltä mitään, eihän hän edes katsonut normi televisiostakaan mitään. Ehkä hänen vanhempansa halusivat maksaa tälläisestä sovelluksesta, jotta saisivat poikansa tekemään edes jotain, ei Namjoon tiennyt. 

"Sano sinä, itsehän sinä halusit tänne tulla," Namjoon sanoi hiljaa ja Yoongi kääntyi katsomaan häntä 'Et ole tosissas' ilmeellä. Hän oli nähtävästi odottanut, että Namjoonilla oli edes jotain tekemistä keksittynä omalle syntymäpäivälleen. 

"Nyt on sun syntymäpäivä, kyllä meidän pitää jotain tehdä!" Yoongi huudahti saaden Namjoonin hieman hätkähtämään. Oikeastaan Namjoon oli suunnitellut vaikka mitä tekemistä tälle päivälle; hän olisi yksin kotona juomassa teetä ja ehkä syömässäkin jotain, sitten hän vain istuisi ja miettisi niin kauan, että hänen pitäisi mennä nukkumaan. Nyt hänen suunnitelmansa meni hieman pieleen, kun Yoongi päätti tulla vierailulle. 

"Ei meidän tarvitse tehdä mitään," Namjoon sanoi ja istui Yoongin viereen sohvalle ja seurasi vierestä, kun toinen etsi netflixistä katsottavaa. Yoongi selvästi piti kauhusta sillä hän selasi kauhuleffoja, jotka kertoivat joistain yliluonnollisista tapahtumista. Namjoonkin oli nähnyt pari kauhuleffaa juuri Yoongin kanssa, mutta hän ei oikein välittänyt niistä. Ne eivät olleet Namjoonin mielestä mitenkään pelottavia, pikemminkin vain outoja. Eihän minkäänlaisia demoneja voisi olla olemassa? Hän katselisi mieluummin elokuvia, jotka kertovat joistain tositapahtumista, esimerkiksi Pearl Harbor, joka kertoo japanilaisten hyökkäyksestä Hawaille. Sen elokuvan hän oli nähnyt miljoonaan kertaan, vaikka hänen äitinsä olikin kieltänyt häntä katsomasta sitä. Pienenä poikana Namjoon ei ollut tajunnut, miksi hän ei muka saisi katsoa sitä, mutta tajusi lopulta, miksi. Japani oli kuitenkin Korean naapurimaa ja luultavasti ei katsottu hyvällä elokuvan katsomista, missä kerrottiin Japanista vihollisena. Namjoonista oli hyvin surullista nähdä elokuvan lopussa tapahtuvaa hyökkäystä, kun Usalaiset hyökkäsivät puolestaan Japaniin ja tiputtivat sinne vaikka mitä pommeja. Elokuva oli hyvin surullinen, mutta silti Namjoon nautti sen katsomisesta. Se ei ollut mikään hömpötysleffa, vaan kertoi tapahtumista, jotka oikeasti oli tapahtuneet.

"Mennäänkö vaikka baariin?" Yoongi ehdotti yhtäkkiä ja Namjoonin päässä vilisi kauhu skenaariot siitä, mitä hänelle voisi tapahtua baarissa. Siellä olisi niin paljon ihmisiä, joita hän ei lainkaan tunne ja kaikki tuomitsisivat hänet, koska ei ollut niin hyvännäköinen tai sen takia, koska hän ei juonut alkoholia. Namjoon luultavasti ahdistuisi siellä ja saisi jonkinlaisen paniikkikohtauksen, jolle Yoongi tuskin osaisi tehdä mitään. Namjoon oli käynyt baarissa vain kerran aikaisemmin ja sekään ei ollut mennyt kamalan hyvin. Hän nimittäin pyörtyi ihmispaljouden takia ja turvamies oli joutunut kantamaan hänet ulos rakennuksesta. Tuon jälkeen vartija oli haukkunut Namjoonia liian painavaksi ja oli sanonut, ettei pojan kannattaisi tulla baariin enään, jollei kestänyt olla siellä. Tapahtumasta oli kohta neljä vuotta, hän oli silloin juuri täyttänyt 18-vuotta ja sen jälkeen Namjoon ei ollut käynyt missään baareissa.
"En tiedä." Hän mutisi vastaukseksi ja katseli omia sormiaan. Ovatpa ne pitkiä.
"Namjoon hei, se oli yksi kerta, se vartija oli varsinainen mulkku, mutta sen ei pitäisi rajoittaa sun elämää. Et sä siellä enää pyörry, sä olet 22-vuotias ja osaat kyllä pitää itsestäs huolta. Sä et voi pelätä koko elämääsi." Yoongi huokaisi ja yritti takoa järkeä ystävänsä päähän.

Ja niin he kaksi lähtivät baariin.

________________________________________________________________________________

Sanoja - 1031

Luvuista ei välttämättä tule kamalan pitkiä, koska kirjoitustapa on minulle uusi ja yritän saada luvuista mahdollisimman laadukkaita ja pelkään, että jos kirjoitan pitkiä, niin se "laadukkuus" saattaa kadota.

Kertokaapas mielipiteenne ensimmäisestä luvusta!!