"Anteeksi, ei mun ollut tarkoitus," Namjoon mutisi ja pyyhki kyyneleet pois kasvoiltaan. Tämä oli hänestä aivan hirveän noloa, eihän Seokjin edes tuntenut häntä niin hyvin ja nyt Namjoon jo heittäytyi hänen päälleen itkemään. Mitäköhän toinen mahtoi nyt ajtella hänestä. Seokjinista Namjoon oli varmasti säälittävä ihminen, joka ei pystynyt pitämään tunteitaan kurissa. Miten hän oli onnistunutkin saamaan itsensä tälläiseen tilanteeseen, nimittäin tästä hän ei ihan helpolla pääsisi puhumalla valheita pois. Namjoon ei edes uskaltanut nostaa katsettaan omista käsistään, oli hän niin häpeissään omasta käytöksestään.
"Namjoon, sun ei todellakaan tartte pyytää mitään anteeksi. Sulla on lupa näyttää sun tuntees ja mä huomaan, että sä et oo sitä pitkään aikaan tai jopa koskaan tehnyt. Se on yksi syy, miks mä oon otettu siitä, että uskalsit mulle niitä näyttää." Seokjin aloitti varovasti ja mietti tarkkaan mitä sanoo, jotta ei vahingossakaan saisi Namjoonia tuntemaan itseänsä epämukavaksi. Hän halusi vain auttaa toista, koska näki, että toisella oikeasti oli huono olla. Seokjin ei tiennyt miksi välitti Namjoonista jo näin paljon, vaikka olivat juuri vasta tavanneet. Hän tunsi itsensä onnekkaaksi, kun oli päätynyt juuri tämän henkilön seuraan baarissa haahuillessaan ihmistungoksessa. Oikeastihan Seokjin ei ollut edes etsinyt itselleen istumapaikkaa, hän oli ollut siellä tapaamassa entistä poikaystäväänsä ja lähtenyt sitten karkuun. Hän oli naiivisti ajatellut, että mies olisi muuttunut, niin kuin oli Seokjinille viestitellessään väittänyt. Mutta tavatessaan tämän uudelleen sai hän kuitenkin huomata, ettei toinen ollut muuttunut lainkaan. Mies oli vieläkin täynnä itseään, eikä hän puhunutkaan muusta kuin itsestään ja saavutuksistaan. Kaiken kukkuraksi Seokjinille kävi ilmi, että toinen oli halunnut puhua vain siksi, että vaati saada Seokjinin asunnon itselleen. Tuon jälkeen Seokjin oli vain marssinut pois tilanteesta sanomatta sanaakaan, hän ei jaksanut riidellä niin kuin he olivat tehneet viimeiset kuusi kuukautta.
Sitten hän näki Namjoonin istumassa yksin pöydässä näyttäen olevan omissa maailmoissaan. Toisen levollinen olemus ja kasvot saivat Seokjinin tekemään yllättävän liikkeen; hän meni tuntemattoman luokse.
Nyt kun Seokjin katsoi Namjoonia, hän ei enää nähnyt sitä samaa levollisuutta, vaan sen oli syrjäyttänyt suru, pelko ja nöyryytys. Hänestä pystyi helposti näkemään, että hän ei normaalisti näyttänyt oikeita tunteitaan muille, pikemminkin piilotteli niitä. Seokjinilla ei ollut minkäänlaista tietoa miehen tunteiden laajudeesta ja niiden alkuperistä, mutta hän oli halukas ottamaan asiasta selvää. Koska nyt se oli ainakin varmaa: Hän halusi tutustua Namjooniin paremmin.
"Namjoon, ehkä on järkevää jos me sun kanssas vaikka lähtisimme pois täältä?" Seokjin sitten ehdotti ja sai toisessa aikaan hämmennyksen. Namjoon ei ymmärtänyt nyt yhtään miksi Seokjin ehdotti lähtemistä; olihan nämä hänen parhaiden ystäviensä häät, ei niistä nyt tällä tavalla voinut lähteä tai varsinkaan tälläisesta syystä. Ja hänhän oli nyt aivan kunnossa, kyllä hän tänne voisi vielä jäädä.
"Ei meidän tarvitse lähteä, nämä ovat kuitenkin sun ystäviesi häät." Namjoon vastasi ehdotukseen ja yritti nousta ylös näyttääkseen olevansa kunnossa. Hän kuitenkin horjahti niin, että Seokjinin piti nopeasti napata hänestä kiinni jottei olisi pian nenällään hiekkaisella maalla.
"Namjoon, sä et ole kunnossa, eikä me todellakaan olla jäämässä tänne. Jimin ja Hoseok ymmärtävät kyllä. Mä voin viedä sut kotiin." Seokjin vaati ja jätti Namjoonin sitten hetkeksi yksin varmistettuaan ensiksi, että toinen pysyisi siinä ja pärjäisi hetken aikaa yksin.
Namjoonista tuntui pahalta. Hän oli pilannut päivän aivan kokonaan ja nyt Seokjin halusi lähteä hänen takiaan pois paikalta. Ei olisi voinut olla pahempaa päivää saada paniikkikohtaus, kun jonkun hääpäivä. Ja kaiken lisäksi Seokjin tunsi tuntevan, ettei Namjoon pärjännyt enää hetkeäkään yksin, että jonkun pitäisi olla koko ajan hänen kanssaan. Se ajatus sai Namjoonin tuntemaan itsensä pieneksi, säälittäväksi roskakasaksi. Ei se Seokjinin vika ollut, ei todellakaan, vaan ihan hänen oma vikansa, kun oli tälläinen. Häntä myös pelotti ajatus Seokjinista hänen asunnossaan. Namjoonin asunto oli aivan kamalassa kunnossa ja siitä heijastui hänen oma huono olonsa suoraan katsojan silmiin. Yoongi oli asunnon kuntoon jo tottunut, kun kävi siellä sen verran usein, eikä ole huomannut melkein minkäänlaista muutosta, joka on tapahtunut pikku hiljaa. Jos asuntoon kuitenkin tulisi ensimmäistä kertaa, siitä huokuvan kurjuuden ja huonon olon huomaisi samantien. Kunpa Namjoon olisi vain tiennyt, että hänellä tulisi olemaan tänään vieraita, hän olisi voinut siivota ennen häihin lähtöä.
"Jimin ja Hoseok lähettivät sinulle lämpimät terveiset ja sanoivat, että sinua olisi mukava nähdä uudelleenkin! Voimme nyt siis lähteä. Ja mä tuun tekemään sulle lämmintä keittoa, se auttaa mihin vain!" Namjoon hätkähti hieman, kun hän kuuli taas Seokjinin äänen ja huokaisi pienesti. Nyt se oli sitten varmaa, hän oli pilannut koko päivän. Kuuma keitto kyllä kuulosti houkuttelevalta, joten tällä kertaa Namjoon ei pistänyt vastaan, toivottavasti toinen oli hyvä kokki. Seokjin auttoi hänet ylös maasta ja he lähtivät kulkemaan hitain askelin kohti autoa. Namjoon otti tukea vierellä kävelevästä miehestä, jotta varmasti pysyisi pystyssä edes autolle asti. Onneksi autolle ei ollut kovinkaan pitkä matka vaan he saapuivat sen luo hyvinkin nopeasti. Namjoon istuutui pelkääjän paikalle ja seurasi katseellaan, kun mustahiuksinen Seokjin kiersi toiselle puolelle. Hän oli Namjoonin mielestä niin kaunis, joka sai häne niin hämilleen. Miksi hän ajatteli toisesta niin?
"Se on sitten hieman sotkuinen... Olisin kyllä siivonnut sen, jos olisin tiennyt, että tänne tulee vieraita," Namjoon mutisi häpeissään, kun he seisoivat Seokjinin kanssa Namjoonin asunnon oven edessä. Avaimien kaivaminen puvun takin sisätaskusta kesti Namjoonin mielestä ikuisuuden ja kun hän vihdoin sai ne esille, ne tietysti tippuivat heti hänen käsistään. Hän puuskahti kovaan ääneen ja kumartui nostamaan niitä maasta, mutta tunsikin kohta kädensä alla toisen käden, Seokjinkin oli kumartunut nostamaan avaimia. Punastuen Namjoon vetäisi kädensä nopealla liikkeellä pois ja antoi Seokjinin nostaa avaimet hänen puolestaan. Toinen ojensi avaimet takaisin Namjoonille ja hän kiitti pienellä äänellään ja käänsi sitten avainta lukossa. Kummankin yllätykseksi asunnossa olivat kaikki valot päällä ja Namjoon tunnisti lattialla ylimääräiset kengät.
"Namjoon missä sinä olet ollut?"
—
Sanoja: 912
Tuli hieman lyhyempi luku ja anteeksi kun on taas kestänyt ihan hirmu pitkään...
Luvusta tuli myös hieman tylsä, mutta toivottavasti piditte silti!!
Ja hei hyvää joulun odotusta kaikille! Tosi outoa, että taas on tää aika vuodesta:DDD
YOU ARE READING
I'll wait for you || Namjin
Fanfiction"Minua ei voi enää pelastaa." Nämä synkät sanat lausui Kim Namjoon parhaalle ystävälleen Min Yoongille juuri ennen kuin hänet pelastettiin.
