I'll wait for you || Namjin

8

Namjoon ei ollut ikinä maistanut yhtä hyvää kakkua, kuin Hoseokin ja Jiminin häissä oli tarjottavana. Hän ei syönyt sitä paljoa, oikeastaan vain haarukallisen, mutta jo siitä määrästä Namjoon pystyi kertoa, että kakku oli maailman parasta. Sen oli kuulemma tehnyt Hoseokin isoäiti ja Namjoon ei voinut uskoa, että yksi ihminen oli voinut saada tälläisen taideteoksen aikaan. 

He olivat juuri puoli tuntia sitten saapuneet juhlapaikalle, kun noin 45 minuuttia kestänyt seremonia oli viimein loppunut. Tilaisuus oli ollut hyvin kaunis, koko sali liikuttui kyyneliin asti kuunnellessaan parin valoja. Ne olivat tihkuneet rakkautta, ylpeyttä ja kiitollisuutta ja varsinkin Hoseokin ja Jiminin äidit olivat itkeneet kyynelvarastonsa tyhjäksi. Niin kuin Seokjin oli sanonut, kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja Namjoonin ihmetykseksi ja onneksi, kukaan ei kysellyt, miksi tämä oli täällä. Siitä Namjoon oli hyvin huojentunut, koska ei ollut yhtään varautunut vastailemaan kysymyksiin. Välillä hän kyllä tunsi yhden Jiminin sukulaispojan katseen itsessään, tuntui kuin pojan silmät olisivat porautuneet Namjoonin sieluun asti ja nähnyt kaiken hänen sisällään. Myös Jimin ja Hoseok itse olivat hyvin mukavia. Kummatkin vaikuttivat hyvin aurinkoisilta ihmisiltä, jotka ajattelivat kaikista ja kaikesta vain hyvää ja tulivat kaikkien kanssa toimeen. 

Aivan niin kuin Seokjin.

Aluksi Namjoon oli miettinyt, että Seokjin varmaan hylkäisi hänet heti kuin vain ehtisi ja sitten Namjoon viettäisi lopun juhlista aivan yksin jossain nurkkapöydässä istumassa, mutta Seokjin olikin vain vetänyt hänet mukaansa samaan pöytään hääparin kanssa ja samalla Namjoon oli päässyt osallistumaan keskusteluihin. Tosin, Namjoon pysyi suurimman osan ajasta aivan hiljaa, vaikka sanoikin aina pari sanaa väliin. Välillä hän uppoutui omiin ajatuksiinsa, eikä huomannut ajan kulkua ollenkaan. Hänen ajatuksensa vain lipui ajatuksesta toiseen, mutta havahtui lopulta siihen, kun joku kysyi häneltä jotain.

"Minun täytyy käydä vessassa." Namjoon mutisi kuiskaten Seokjinille, joka hetken päästä nyökkäsi katsomalla häntä suoraan silmiin. Namjoonin mielestä Seokjinilla oli kauneimmat silmät, mitä hän oli ikinä nähnyt. Hän olisi voinut katsoa niitä aina, tuntui kuin Namjoonin kaikki huolet olisivat hävinneet katsoessaan toisen silmiin. Namjoon kuitenkin tiesi, ettei voisi aina vain tuijottaa toisen silmiä, sehän olisi aivan noloa. Mitähän Seokjinkin ajattelisi... 

Namjoon nousi pöydästä ja lähti suunnistamaan kohti miestenhuonetta. Hän muisteli, että oli nähnyt sen heti, kun oli astunut ovesta sisään. Miestenhuoneessa ei onneksi ollut sillä hetkellä ketään, joten Namjoonin ei täytynyt odotella kauaa.

Ei hänellä oikeasti mikään vessahätä ollut, vaan häntä oli alkanut ahdistaa hieman. Hän ei tiennyt miksi. Ehkä se johtui siitä, ettei hänellä ollut hajuakaan mitä teki mukana tuntemattomien häissä vai siitä, että hän oli ihan jumalattoman hyvännäköisen miehen seuralaisena. Ja hänetkin Namjoon oli tiennyt noin päivän. Hänen kätensä vapisivat hieman, kun laittoi vessan oven lukkoon, jotta kukaan ei vahingossakaan tulisi kesken kaiken sisään.
Sitten Namjoon kääntyi katsomaan itseään peilistä.

Päällään hänellä oli siisti musta puku, minkä oli löytänyt eilen kaapistaan, hiuksensa hän oli laittanut geelillä taakse, mutta geeliä ei ollut liikaa. Sitä hän oli vuosia laittanut aivan liikaa ja saanut sen takia katseita ja nauruja osakseen, sen jälkeen Namjoon oli oppinut katsomaan oikean määrän, mitä hiuksiinsa laittaa. Namjoonia peilistä takaisin katsoi nuori mies, joka näytti olevan elämänsä kunnossa, mutta ei oikeasti ollut. Jos oikein tarkasti katsoi, pystyi näkemään tummat silmänaluset, jota hän oli yrittänyt peittää meikkivoiteella, hieman alaspäin kääntyneet huulet ja väsyneet silmät. Jos vain osasi etsiä ja katsoa, pystyi Namjoonista huomaamaan kuinka väsynyt hän oli elämään. Hän valehtelisi jos väittäisi, ettei olisi ikinä ajatellut oman elämänsä päättämistä. Hän oli kyllä ajatellut sitä vaihtoehtoa montakin kertaa, mutta oikeastaan ei ollut koskaan ajatellut, että tulisi sitä kuitenkaan ikinä tekemään. Vaikka Namjoon ei ollutkaan kovin hyvissä väleissä vanhempiensa tai sisarensa kanssa, hän tiesi satuttavansa heitä, jos nyt päättäisi päättää elämänsä. Se ei tullut kuulonkaan, Namjoon ei halunnut olla vain pettymys.