I'll wait for you || Namjin

2

Namjoonin mielestä baarissa oli aivan liian paljon ihmisiä. Hän tiesi, että oli lupautunut Yoongin kanssa sinne tulemaan, mutta hän ei ollut ajatellut, että siellä oli näin paljon ihmisiä. Lattiaa ei näkynyt lainkaan, eikä Namjoon kuullut edes omia ajatuksiaan, koska musiikki oli niin kovalla. Kaiken lisäksi ihmiset kiljuivat ja huusivat musiikin päälle, joka sai Namjoonin pään särkemään, eikä hän halunnut mitään muuta kuin vain päästä pois rakennuksesta. Mutta, kun hän kääntyi sanomaan asiasta Yoongille, ei hänen ystäväänsä näkynytkään missään. Aivan kuin ihmisjoukko olisi nielaissut hänet sisäänsä sillä, vaikka kuinka Namjoon etsi, ei häntä näkynyt missään. Huokaisten ja hieman ahdistuneena nuori miehenalku lähti etsimään paikkaa baarissa, missä ei olisi niin paljon ihmisiä. Namjoon joutui tunkemaan itsensä ihmisten läpi ja sai osakseen rumia mulkaisuja, joista toinen ahdistui vielä enemmän. Hänen täytyi puskea ihmisiä kauemmaksi itsestään, muuten hän ei pääsisi läpi, niin Namjoon selitteli itselleen, kun omatunto alkoi soimaamaan häntä muiden tönimisestä. Hän oli löytänyt itsensä selittelemästä itselleen syitä tekemisilleen jo monta kertaa, vaikka tilanteessa ei juuri silloin olisikaan mitään selitettävää. Ehkä hänen piti kuulla edes joltain, ettei hän tehnyt väärin. Niin kauan kuin Namjoon pystyi muistamaan oli hänelle sanottu, ettei hän osannut tehdä mitään oikein, eikä hänestä ikinä tulisi yhtään mitään. Aluksi hän oli pistänyt vastaan ja sanonut, että oli hyvä monessakin asiassa ja hän tulisi menestymään aikuisena elämässään, mutta, kun hänen sanojaan ei otettu todesta alkoi Namjoon vuosien saatossa itsekin uskomaan, ettei hänestä ikinä tulisi mitään. Lukiosta päästyään hän kyllä yritti päästä sisään hienoihin yliopistoihin, mutta hänen itseluottamuksensa loppui kesken kaiken ja pääsikin sisään vain kotikaupunkinsa pieneen ja kälyiseen yliopistoon. Senkin hän lopetti kesken kaksi vuotta sitten, kun pojan isoäiti kuoli. Isoäiti oli ollut ainoa henkilö Namjoonin elämässä, joka uskoi hänen taitoihinsa pojan vanhemmista huolehtimatta ja kun hän sitten nukkui pois ei Namjoonilla ollut enää ketään johon turvautua, kun ahdistus iski.
Olihan hänellä tietysti Yoongi, mutta hän ei oikein ymmärtänyt Namjoonin ongelmallista suhdetta vanhempiinsa. Yoongin mielestä oli se ja sama, jos Namjoonin vanhemmat sanoivat, ettei hän ole tarpeeksi hyvä mihinkään, kunhan Namjoon vain tiesi toisin. Sepä asiassa olikin ongelmana, kun Namjoon oli itsekin alkanut tuohon uskomaan. Hän ei nykyään pystynyt edes kuvittelemaan itseään menestyvään työhön tai elämään, oikeastaan hän ei edes tiennyt minkälainen työ se olisi.

Namjoon löysi vihdoin istumapaikan, jossa ei ollut yhtäkään ihmistä. Hän valtasi koko pöydän itselleen laittamalla kangaskassinsa toiselle tuolille. Namjoonin ei tehnyt juuri nyt mieli jutella tuntemattomille ihmisille. Häntä kyllä kismitti, kun hänen ystävänsä, joka oli vielä itse halunnut raahata tämän baariin oli nyt kokonaan kadonnut jonnekin. Oli siinäkin ystävä, tuli viettämään Namjoonin synttäreitä ja nyt veteli tuolla jossain ihmisjoukossa, kuin mikäkin bilettäjä.
Namjoon itse ei ollut ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset halusivat viettää niin paljon aikaansa baarissa. Täällä ei pystynyt keskustella lainkaan, koska ei kuullut edes omia ajatuksiaan ja vaikka pystyisikin, ei ainakaan rauhassa. Jokaisen nurkan takana olisi ihminen, joka voi hyvin kuunnella mitä toiset keskustelevat. Ja niin juorut lähtisivät liikkeelle. Ihmiset olivat aina olleet uteliaita ja tulisivatt aina olemaan, sitä ei muuttanut mikään. Kyllä Namjoonkin oli joskus ystäviensä kanssa juoruillut, koska se oli mukamas ollut niin hyvää ajanvietettä ja sillä tavalla sai tietää, mitä ihmiset puuhasivat kaupungissa. Tietystikään nuo juorut eivät yleensä ollut edes totta, mutta kaikki uskottelivat muille ja itselleen niiden olleen totta, jotta homma pysyisi mielenkiintoisena. 

Namjoonin juoruilut ystäviensä kanssa loppui samaan aikaan, kun melkein jokainen hänen ystävistään katosi hänen elämästään. Ei hän sitä surrut, koska tiesi, ettei hän tarvitsisi elämässään muita ystäviä kuin Yoongin. Yoongi oli ollut Namjoonin paras ystävä jo ensimmäisestä luokasta lähtien ja jotenkin he vain olivat selviytynyt ystävinä. Olihan heillä ollut ylämäkiä, mutta niistä oltiin aina päästy yli. Yoongi ei ollut hyvä näyttämään tunteitaan, niinkuin Namjoonkaan, mutta se ei haitannut, Yoongi silti osasi olla omalla tavallaan ystävänsä tukena ja hän oli yksi niistä ihmisistä jota Namjoon arvosti todella paljon. Vaati varmasti paljon, että jaksoi pitää hänelle seuraa, kun Namjoon ei itse sen eteen tehnyt melkeinpä mitään. Ei Namjoon sille voinut mitään, hänellä ei vain yksinkertaisesti ollut voimia tehdä oikeastaan mitään. Ja tällä hän ei tarkoittanut pelkästään henkisiä voimia vaan myös fyysisiä. Namjoon ei nimittäin ollut liikkunut paljoa viimeiseen neljään vuoteen ja hänen kuntonsa oli siis rapistunut ja välillä hänelle teki vaikeaa päästä edes sängystä ylös, kun hänen paikkoihinsa sattuivat. Eniten Namjoon oli kiinnittänyt huomiota polviinsa, ne usein pettivät alta ja niihin särki viikoittain. Kyllähän hän oli miettinyt menevänsä niiden kanssa lääkärille, mutta oli joka kerta luovuttanut ajatuksen suhteen. Lääkärit kuitenkin vain passittaisivat pojan harrastamaan jonkinlaista urheilua ja vaikka Namjoon haluaisikin, ei hän pystyisi. Hän ei kuitenkaan olisi tarpeeksi taitava ja sitten kaikki pilkkaisivat häntä.

"Saako tähän istua? Täällä ei ole muita pöytiä missä olisi tilaa. Vai onko tää varattu?" Namjoonin ajatukset keskeytyivät, kun hänen eteensä astelee jumalattoman komea mustahiuksinen nuori mies. Namjoon ei ikinä ollut ajatellut oman sukupuolen edustajista mitenkään erityisellä tavalla, mutta tämä ilmestys sai hänet miettimään suuntautumistaan kahteen kertaan. Hänelle vieras henkilö näytti Namjoonia hieman vanhemmalta tai sitten hän oli hänen kanssaan samanikäinen, vieraalla oli mustien hiuksien lisäksi kauniin isot silmät, jotka tuikkivat pienesti baarin himmeässä valaistuksessa, hänen suunsa oli kääntynyt hymyyn ja oli aivan älyttömän hyvännäköinen. Vaikka Namjoon oli laittanut reppunsa vapaana olevalle tuolille, jotta siihen ei kukaan istuisi, hän silti otti sen nyt pois, jotta tuntematon voisi istua. Olisihan se nyt epäkohteliasta, jos Namjoon ei tarjoaisi hänelle paikkaa ja pystyihän hän kuitenkin samaistumaan paikan saantiin todella hyvin. 

"Juu saa," Namjoon vastasi toiselle pienesti ja sitten tuntematon siirsi tuolia hieman kauemmaksi pöydästä, jotta mahtuisi istumaan siihen ja asettui sitten paikoilleen. Siinä he kaksi istuivat hiljaisuudessa, joka ei Namjoonin yllätykseksi ollut mitenkään kiusallinen ja katsoivat omia käsiään. Tai siis Namjoon katsoi, nimittäin hän pystyi tuntemaan vieraan katseen hänessä. Tuntui kuin hänen katseensa olisi polttanut Namjoonin kehoon reiän, jonka läpi pystyisi nähdä kaikki Namjoonin salaisuudet ja epävarmuudet. Aivan kuin hänen ihonsa olisi poltellut ja hänen käsikarvansa nousivat pystyyn, mitä oikein tapahtui?

"Mä olen Kim Seokjin," tuntematon yhtäkkiä esittäytyi ja sai Namjoonin hätkähtämään. Hän ei yhtään ollut ajatellut, että toinen voisi yrittää aloittaa keskustelua hänen kanssaan. Namjoon oli todella huono keskustelemaan small talk:ia ja varsinkin tuntemattomien kanssa. Hän oli hyvin tottunut siihen, ettei hänelle yleensä puhuttu ja hänet jätettiin kaikkialla huomioimatta. Joten tämä oli hyvin hämmentävä tilanne Namjoonille, joka yritti kuitenkin skarpata, eihän voisi loppu elämäänsä piileskellä kaikilta tuntemattomilta. 

"Kim Namjoon," hän sitten kertoi nimensä tälle tuntemattomalle, joka oli aivan sattumalta tullut hänen pöytäänä, eikä Namjoonilla ollut tässä vaiheessa hajuakaan kuinka tärkeä ihminen tästä tulisi hänen elämässään.

________________________________________________________________________________

Sanoja - 1048

Haluan sanoa tähän luvun päätteeksi, että minulle saa huomauttaa jos käytän jotain sanaa väärin tai tietämättäni loukkaan ihmisiä, joita joku asia koskee, sillä en halua ketään ihmisiä loukata ja haluan korjata asiat, jos niin vahingossa teen!
En oo nyt aivan varma, miltä tää luku oikein tuntuu, kun en tiedä onko tää nyt kamalan laadukkaasti kirjoitettu://