Alkoholia ja tupakkaa (Lucy)

952 51 4
                                    

Kylmä tuuren vire kävi lävitseni kun kuulin bussin oven avautuvan. Olin ihmeissäni kuka hitto nyt enää tulisi viimesellä minuutilla ja ennen kuin huomasinkaan katsoin suoraan tuoda täydellisen näköistä poikaa silmiin.
Kuka muukaan olisi myöhässä kuin Jayden ja hänen ystävänsä Diego.

Tuijotimme toisiamme. Kasvoni ei ehkä muodostanut minkäänlaista ilmettä, mutta sisälläni yritin kamppailla kaikilla niillä tunteilla mitä Jayden aiheutti.
Osa minusta halusi juosta vain hänen syliin ja pysyä lämpimien käsien ympärillä ikuisesti.
Toinen puoli olisi halunnut unohtaa hänet ja päästä yli.
Halusin niin palavasti vain tietää mitä hän ajattelee?

Sydäntäni kirpaisee kun muistin sanat "se oli veto" kyynel halusi päästä silmä kulmaani, mutta tönäisin sen alas ja käänsin vain katseeni ikkunaan.
Tälläisinä hetkinä toivoisin olevani vieläkin italiassa viettämässä yksin aikaa. En olisi tutustunut Jaydeniin tai keneenkään. Näitä tyhmiä tunteita ei olisi.

"Moi Diego" kuulin Laylan sanovan ja siitä tiesin että taaksemme istuneet hahmot olivat Jayden ja Diego.

"Jayden" hän jatkoi vähän vihaisena. En ollut kertonut mitään hänelle, mutta saatoin vihjata että poika takanani loukkasi tunteitani.
Minkäs teen? Ei minulla ole ketään edes kenelle valittaa. Vanhempia en omista lähiaikoina enkä varmasti kertoisi Amalle. Hänhän jumaloi Jaydeniä enkä tarvitse vihamiehiä, ettenkö omistaisi jo yhtä. En ole hänellekään tehnyt mitään. Päin vastoin Tasha itse alkoi nuolla Jaydeniä nenäni edessä.

Päästin syvän huokauksen ja katsoin ulos.
Miksi kaikki pitää olla niin vitun vaikeaa? Miksi minä tykkään juuri hänestä? Ihmisestä, jota kaikki tytöt haluaa? Joka polttaa ja juo? Joka on maannut varmaan kaikkien koulun tyttöjen kanssa? Joka joutuu tappeluihin? 

Kaikista suurin kysymys oli miksi pidän pojasta, joka vain pelasi tunteillani?

****

Bussi matka meni hitaasti ohi enkä kertaakaan siirtänyt katsettani muualle kuin ikkunasta. Ahdistuin jo siitä ajatuksesta että joudun  jaydenin, Tashan, Diegon, Aman ja kaikkien  kanssa olla viikon keskellä metsää.
Olisin voinut vain olla niin hidas ja "myöhästyä" bussista, mutta A luulin Jaydenin olevan liian laiska tulemaan edes kaiken tapahtuneen jälkeen mukaan, sillä eihän hän useasti edes ole tunneilla. Ja B oikeat koulu päivät eivät oikein houkuta myöskään.

Onneksi sentään pojilla ja tytöillä on erikseen mökit. Tosin siinäkin miinus puoli oli se että voin joutua huone kaveriksi Tashan tai Aman kanssa.
Ama on ihan kiva, mutta hän puhuu KOKO FUCKING ajan Jaydenistä ja no Tasha.....

"Okei tytöt tänne ja pojat valmentaja Swallonin luokse"  nuori rillipäinen nais opettaja huusi, jotta kaikki kuulee.

Pojat menivät valmentajan luokse kauemmaksi ja tytöt menivät kasaan nuotio paikan luokse.

"Nyt aion kertoa teille huone toverinne ja numeronne. Sen jälkeen voitte astella jo mökkiin" opettaja selitti leveä hymy kasvoillaan ja katsoi vihkoaan.

"Ensimmäinen Sarah, Sassy ja Emma 67, Mirtel, Sonja ja Eve 59,.....

Noin 16 nimeä myöhemmin päätin katsella ympärilleni. Mökit olivat hyvin isoja ja modernin näköisiä. Mökkien ympärillä oli piha leikkejä, nuotio paikkoja ja metsää.

Siirsin katseen toiselle puolelle ja huomasin katsoneeni Jaydenin sivu profiilia. Jotain siinä vain oli etten pystynyt irrottamaan katsettani hänestä. Kaikki muut häviävät ympäriltäni ja kuvittelen vain meidät kahdestaan ilman minkään laisia ongelmia. Kaikki vain olisi rentoa ja tyyntä.
Myrsky silti valtasi kehoni kun kuulin Tashan huutavan kimeällä allöttävällä äänellään
"Lucy! Lopeta tuijottaminen ja mene huone kavereidesi kanssa mökkiin!"

Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja siirsin nopeasti katseen Tashaan. Huomasin omahyväisen hymyn hänen suullaan ja se sai minut vihaiseksi. Rauhoitun silti nopeasti kuvitellen Tashan jäävän auton alle. Okei hullua, mutta myönnä että sinunkin elämässäsi on niitä ärsyttäviä ihmisiä, joiden pienikin liike saa päässäsi kiehumaan.

Päätin väläyttää vain viattoman hymyn ja kävellä tytön ohi mökkiin kaikkien katseet selässäni.

****

Huone oli ihan siisti ja tätä kaikkea helpottaa se että Layla ja minä olemme huone tovereita.
Hän on ehkä ainoa kuka edes ymmärtää minua vähän ja puhuu muusta kuin Jaydenistä.

Lysähdin sängylle ja sillä sekunnilla Layla tyrmäsi huoneeseen mustat hiukset aukinaisena nopeilla askelilla.

"Hei!" Hän sanoi iloisena ja pysähtyi eteeni reppu käsissä.
"Ööm moi" vastasin ja nousin istumaan sängyn reunalle.

Sen jälkeen Layla hyppäsi sänkyyni ja veti minut hänen viereensä istumaan. Seuraavaksi huomasin hänen kaataneensa sängylle repun sisällön.

Katsoin silmät pyöreinä esineitä.

"Alkoholia ja tupakkaa?" Kysyin kummastuneena ja huvittuneena.

"Mm" hän mumisi iloisena.

"Kondomeja?!" Nauran ja nostin pienen käärityn paketin sormillani Laylan nenän eteen.

"Sä et ikinä tiedä mitä voi tapahtua" hän sanoi nauraen mukana ja nappasi kondomi paketin käsistäni. Layla ryntäsi sängyn eteen.
"Ja sitä paitsi mä en usko että kukaan haluaa olla vielä neitsyt" hän sanoi vinkkaavasti.

"Mitä? En... mä... tai.. okei mistä sä tiesit?" Kysyin hiljaa.

"Kuule sen huomaa vaikka kuinka kauas!"

Pidän pienen hiljaisuuden järkytykseni takia
"No ihan sama sillä mä en aio menettää sitä ainakaan leirin aikana" sanoin ja nauroin. Nousin itsekin ylös sängystä.

"Lopeta mummo käyttäytyminen. Kuulemma täällä on leirillä myös muusta koulusta porukkaa!" Hän sanoi ja laittoi kätensä hartioilleni.

"Joo joo ihan sama ymmärsin jo! Mistä edes sait nää?" kysyin ja hädistin kädet pois.

"Kotoota" Layla vastasi, kuin se olisi päivän selvä asia. Hän pakkasi takaisin reppuun tavarat.

Naurahdin pienesti ja menin kylppäriimme.

****
Nousin ylös unestani ja huomasin kellon olevan sen verran että nuotio aika alkoi jo. Niimpä hyppäsin sängystä pois ja laitoin ison mustan hupparin päälleni.

Laitoin vielä hiukset poninhännälle ja ryntäsin ulos huoneesta törmäten johonkin kovaan ja tuoksuvaan.

"Sori.." aloitin kunnes nostin katseen ja huomasin Jaydenin seisovan siinä.

———-
Vihdoin kirjoitin:) sori en ole todellakaan siis unohtanut tätä, mutta koulu on ottanut kaiken aikani. Kaikki vapaa aika mitä mulla on käytän sen lepäämiseen yleensä:)

Kiiiitos kaikille jotka tykkää ja lisää listoilleen<3 arvostan todella paljon ja piristää päivääni aina!!

Confusing love~finnishTempat cerita menjadi hidup. Temukan sekarang