Bilehile ja hiippari pt.2 * yoonmin

5. Musta audi

Viikkojen kuluessa kylmäverisesti, Jimin oli saanut päähänsä alkaa maalata keittiön kaapistoja vaaleanpunaisiksi. Kovan väittelyn ja pitkien huokauksien tuloksena, mies sai kuitenkin tahtonsa läpi ja keittiössä vallitsi nyt pensselien ja puolikuivuneiden maalipurkkien kaaos. Jimin tuhisi minkä ehti  ja minä sain olla passari. Maalitarvikekaupassa kävin ainakin kolme kertaa päivässä ja tuli ostettua itselleni vakioasiakkaan plussakortin.

Väsyneenä kävelin kohti asuntoamme, ja näin Jiminin tummat hiushaituvat keittiön ikkunasta. Hymähdin ja astelin sisään kaaokseen.
"Pian valmis! Vielä tarvii hankkia kolme purkkia päällystyskiillettä niin maali pysyy naarmuuntumatta loppuelämän!" Jimin hihkui ja esitteli taideteostaan.
"Iha ok." Tuhahdin ja rojahdin olohuoneen sohvalle. "Ei voi enää peruuttaa, se on maalattu!" Jimin sanoi päättäväisesti ja kasteli pensseleitä saippuaveteen.
"Haen kohta tärpättiä kaupasta." Naurahdan ja Jimin näyttää tuimaa naamaa kielen kera.
Pyörittelen päätäni ja tartun kaukosäätimeen. Rennoin asennoin ryhdyn katselemaan netflixistä suosituksia, kunnes kuulen pienen huokaisun,ja kolinaa.
Nousen ylös vaalealta sohvalta ja astelen keittiöön. Jimin oli onnistuneesti saanut kaadettua puolillaan olevan maalipurkin suoraan parkettilattialle. "Ups." Jimin sanoo hassusti ja vetää koiranpentuilmeen kasvoilleen, sen toivossa, etten suutu.
"No nyt haen tärpättiä." Naurahdan ja pörrötän poikaystäväni hiuksia. Hän hymähtää ja hyppii harakanvarpain pois keittiöstä. Heitän takin niskaani ja lähden kohti maalitarvikekauppaa.
Käännyin kävelyväylälle, ja näin viereisellä kaistalla mustan, kiiltävän audin. Ajaja lähtee kuin pakoileva rikollinen paikalta katsottuani häntä. Hymähdän epätietoisesti ja jatkan kävelyäni kohti kauppaa. Kuulen viestiäänen taskustani ja avaan puhelimen lukituksen.

Jimin 17.46
Muista se päällyskiille!!!!

Hymähdän ja työnnän puhelimen takaisin takintaskuun.

Maalipurkkien kilinä täyttää rappukäytävän kävellessäni kohti kotia.
Huomaan asuntomme oven olevan raollaan, ja mietin hetken unohdinko painaa oven kiinni. Hymähdin ja astelin ovelle.
Kurkistin sisään ja ajattelin oven vain avautuneen huonojen saranojen takia.
Laitoin kauppakassin lattialle ja astelin keittiöön. Jimin ei ollut käärimässä suojamuovia pois lattialta, ei ollut myöskään kylpyhuoneessa peseytymässä, eikä makuuhuoneessa, saatika sitten olohuoneessa. Mieleni piirteli silmieni eteen mitä tahansa kauhukuvia mitkä vain tulivat mieleeni, mutta pyyhin ne pois. Luultavasti hän oli vain mennyt naapuriin kysymään...jotain?
Hymähdän vaivaantuneesti ja hieraisen niskaani. Otan kengät pois jalastani ja heitän ne eteiseen. Vedän kauppakassista tärpättipurkin, ja napsautan sen auki.
Kaadan tärpättiä keittiöliinalle -tästä ei Jimin pitäisi- ja alan pyyhkiä pinkiksi maalautunutta parkettilattiaa.

Ajan kuluessa, istuen sohvalla, nappaan puhelimeni käteen, ja päätän soittaa poikaystävälleni.

"Jimin?" Kysyn, ja kuulen pelkkää hurinaa puhelun taustalla.
"Haloo?" Ihmettelen, kunnes mies painaa punaista ja jättää minut pois tolaltani yksin olohuoneeseen.
Mieleni alkoi taas kuvitella kaikenlaista. Jos hän sai jonkun kohtauksen ja lähti ominpäin kohti terveyskeskusta? Tai joku kymmenvuotias keksimyyjä olisi kaapannut hänet? Joo, siis tosi naurettavaa.
Kyllä se jostain pian ilmestyisi, selityksen kera. Aivan varmasti.

Huoli pilkkoi mieltäni astellessani kohti kylpyhuonetta, viileän suihkun toivossa.
Kylpyhuoneeseen astuttuani näen Jiminin rannekorun kaakelilattialla. Se mies ei koskaan ottaisi tuota korua pois kädestään, ellei olisi kuoleman vaara. Hetkinen?
Tukahduksissa alan penkoa läpi huoneistoa etsien toivoa. Päädyn heittämään takin niskaan ja kengät jalkaan, ulos siis.
Hapuillen käyn kaikki mahdolliset lähialueen puskat ja nurkat läpi, sen varalta jos olisi joku kohtaus tullut, ja mies olisi kaatunut puskaan.
Parinkymmenen metrin päässä, näen samaisen mustan, kiiltävän audin joka rauhallisesti hurisee paikallaan. Kummastelen autoa hetken, kunnes rotisko lähtee taas tuhatta ja sataa pois paikalta. Lähden puolijuoksua auton perään, mutta koska se on auto, ja minä olen erittäin paskassa kunnossa oleva rikollinen, en sitä saa kiinni. Hengästyneenä kumarrun katupenkin käsinojaa vasten ja alan pohtia vaihtoehtoja.
Jos Jimin on siinä autossa, niin se oli todennäköisesti suunniteltu koko paska, koska se sama auto huristeli ohitseni kun olin matkalla kauppaan. Hätänumeroon ei voisi soittaa, koska automaattisesti olisin vankilassa. Joten, fiksuna päätin soittaa luotto kuskilleni, se sama joka viimein kuskasi meitä ravintolasta sairaalaan.
Puheluun vastataan hetkessä, ja mies lähtee parin korttelin päästä kotoaan etsimään tuota mysteeri audia.

Parin tunnin etsiskelyn jälkeen, saavun kämpilleni suru puserossa. Jimin oli hukkateillä ja minulla, taikka kuskillani, ei ollut aavistustakaan mihin tuo söpöliini oli kadonnut. Vetäisin kaapista oluen ja napsautin korkin auki sormillani. Otin ison kulauksen ja rojahdin olohuoneen sohvalle.
"Se on pakko löytää huomenna, pakko!" Örisen ja saan vieressä seisovan miehen horjahtamaan.
Pyydän kaveriani poistumaan sanoen huomisesta etsintäretkestä.
Mies nyökkää ja astuu vähin äänin kohti Fukuokan yöhön.
Viskaan pullon pöydälle ja kumarrun nojaamaan vasten polviani. Lyön kämmenelläni otsaani, ja valitan miten lupasin pitää huolta Jiministä. Ja nyt se meni ja katosi.
Juon kaljani loppuun ja vetäisen sohvalla lojuvan harmaan viltin päälleni. Tuhisen itsekseni, kunnes nukahdan, kyynel poskella.

----

Tooosi lyhyt luku :/
Ja taas loppuu nukkumiseen -_-
No kummiski vähän ees jotain teille höpönassuille!