Jeon Jungkook ei olisi voinut uskoakaan muistavansa jälleen mansikoiden ja liljan tuoksuisen, vuosien varrella unholaan jääneen ensirakkautensa ripustaessaan pyykkejä kuivamaan.
×𝘛𝘪𝘮𝘦 𝘨𝘰𝘦𝘴 𝘣𝘺
𝘢𝘯𝘥 𝘭𝘰𝘷𝘦𝘳𝘴 𝘵𝘶𝘳𝘯 𝘵𝘰 𝘴𝘵𝘳𝘢𝘯𝘨...
Pantista välittämättä ryttyyn puristetut alumiiniset kaljatölkit päällystivät tahraista lattiaa. Keittiötasot olivat täynnä likaisia astioita, tölkkejä sekä kiinalaisen ravintolan take away -pahvirasioita. Pienessä opiskelija-asunnossa haisi alkoholi ja sotkuisuus, ties koska kaappiin unohdetut siivousvälineet oltiin edellisen kerran kaivettu esiin hoitamaan tarkoitustaan. Kuka tahansa sisään astuva olisi voinut luulla, että huoneistossa asusti viimeisiä vetävä rappiojuoppo, joka viskattaisiin pian kodittomana kadulle asumaan ylenpalttisen rahan tuhlauksen takia.
Mutta asuntoa kutsui kodikseen kahdenkymmenen ikävuoden saavuttanut, lääkäriksi ensimmäistä vuotta käyvä opiskelija. Koulussa keskiluokkaisesti menestyvä Jeon Jungkook, joka yritti epätoivoisesti hukuttaa sydänsurujaan alkoholin alle. Kierre oli lähtenyt liikkeelle melkeinpä vahingossa, kun hän oli elämänsä surkeimman viikonlopun jälkeen palannut takaisin opiskelukaupunkiinsa ja eksynyt juomaan ystäviensä kanssa. Muutaman tunnin jälkeen Jungkook oli huomannut, että kipu hänen sydämessään oli hellittänyt edes hieman.
Seuraavana aamuna ikävän palatessa oksennusten mukana moninkertaisena, hän oli jälleen tarttunut jääkaapistaan löytyneeseen sixpackiin. Siitä lähtien kalja oli ollut pysyvä kauppalistoista löytyvä elementti.
Jungkook halusi niin kovasti helpottaa oloaan, että juomisesta tuli hänelle nopeasti pakkomielle. Heti koulun loppumisen jälkeen perjantai-iltana korkki aukesi ja sulkeutui vasta sunnuntaina. Rahaa kului enemmän ikävän tunteiden pakoilemiseen kuin ruokaan. Opiskelu kärsi, mutta Jungkook piti huolen siitä, että pysyi edes jotenkin kärryillä. Viikon päivät hän tukahdutti ikävänsä pänttäämällä yömyöhään asti koulutehtäviä, viikonloput menivät alkoholia lotratessa.
Ja taktiikka toimi. Hitaasti Jungkook alkoi unohtamaan entisen poikaystävänsä, Park Jiminin. Tapahtuihan se uskomattoman hitaasti, mutta yhtenä päivänä Jungkook huomasi, ettei hän enää olettanut heräävänsä aamulla Jiminin pehmeään liljan tuoksuun. Toisena päivänä hän ei enää muistanut, kuinka kauan Jiminillä meni suihkussa. Myöhemmin hän unohti Jiminin tavan käpertyä hänen selkäänsä vasten iltaisin. Mitä Jimin tilasi mäkkäristä. Mikä oli Jiminin suurin haave. Mihin paikalle Jimin halusi aina istua bussissa. Kuinka Jimin harjasi hampaansa. Minne Jimin halusi mennä häämatkalle. Minkä väriset Jiminin kengät olivat. Missä Jimin säilytti vanhoja kuittejaan.
Kasvonpiirteet alkoivat sotkeentumaan. Kirkkaanpunaisista hiuksista muuttui ruskeat ja tähtisilmät menettivät kirkkautensa. Jiminin kasvot alkoivat muistuttamaan Jungkookin muita tuttuja ja vääristymään tuntemattomiksi. Mitä vähemmän Jungkook pakotti itsensä unohtamaan, sitä nopeammin se loppuviimein tapahtui. Jimin ei enää ollut hänen ensimmäinen ajatuksensa aamulla kun hän heräsi tai illalla viimeinen kun hän meni nukkumaan. Nimen näkeminen ei enää aiheuttanut minkäänlaista tunnelatausta Jungkookin sisällä. Kaupan kukkien tuoksu ei saanut kyyneleitä enää hänen poskilleen. Raahautuessaan polvillaan kohti sänkyä pää täynnä alkoholia, Jungkookin ei enää tehnyt mieli soittaa Jiminille.
