Menneisyyden Varjo

Luku 1 - Toimettomana, toivottomana

Tiedoksi kaikille uusille kolmannen osan lukijoille ja muutenkin: käyn tätä nyt uudelleen läpi, koska tarina hajosi vähän käsiin puolessa välissä, ja korjaan nyt virheitä. En viitsi kuitenkaan poistaa nyt julkaistua versiota :D joten vaihdan lukuja sitä mukaan, kun saan niitä tehtyä uudelleen. Uudelleen tehtyjen lukujen loppuessa on sitten vaikka merkintä * * * niin tiedätte, missä kohtaa on taas vanhaa versiota :)

Lisäksi muuten uusissa versioissa käytetään nimitystä inehma, joka siis tarkoittaa taiatonta, eli niitä, joita on aiemmin kutsuttu ihmisiksi (esim. Robin ja Liam ovat inehmoja)

* * *

Kuukausi vierähti todella nopeasti maatessani vain Iveran sängyllä. Kun jokainen päivä toisti itseään, enkä pystynyt tekemään muuta kuin elämään omien ajatusteni kanssa, aika menetti merkityksensä. Silloin aika tuntuu aluksi matelevan, mutta lopulta se alkaa kiitämään eteenpäin, jolloin menettää ajantajunsa ja elää vain muiden sanojen varassa.

Olin tuhlannut kuukauden. En ollut keksinyt mitään keinoa auttaa Timitriä, jonka olin löytänyt Garesjekistä muutettuna epäkuolleeksi. En ollut edistynyt missään ollenkaan.

Iveran talossa pyöri todellakin enemmän väkeä kuin koskaan aiemmin ja todellakin enemmän kuin oli tarpeen. Wilfred, Pyk ja Cerren asuivat Iveran luona hänen oman perheensä ja minun lisäksi, Liam ja Robin pyörivät täällä lähes taukoamatta ja Maj, Kalla, Wylan ja lähestulkoon kaikki niistä, jotka olivat olleet tärkeässä osassa Garesjekin tapahtumissa, kävivät vähän väliä täällä. Tilly ja moni Larezin kanssa liikkuneista olivat päättäneet kadota, eikä kukaan meistä tiennyt heidän olinpaikkaansa.

Kuukausi oli jo kulunut siitä, kun minä ja Ivera olimme lähteneet Garesjekistä sen jälkeen, kun olimme taistelleet salamurhaajia vastaan siellä. Aluksi olimme joutuneet Garesjekin salamurhaajien kartanoon, Solertauhiin, jossa olin lopulta surmannut heidän johtajansa, Naimeen. Sen jälkeen, piileskeltyämme kaupungissa, lähdimme puolustamaan kaupungin palatsin Parelltarin juhlissa ollutta prinsessa Alyaa, josta oli tullut salamurhaajien kohde. Vein Schanin hengen silloin, heti kun sain tietää, että hän oli murhannut vanhempani. Hän oli aina tiennyt, kuka olen. Maan rikkaimman suvun perillinen, Njoki Haflan.

"Nelia, äitillä on kai asiaa", Ivera kuului sanovan. Hän istui työpöydällään tekemässä jotain. Nostin laiskasti päätäni ja kuuntelin. Ovella oli taas väkeä.

"Sun pitäisi liikkua. Olet kävellyt lähiaikoina tuskin edes alakertaan", Ivera huomautti. Kampesin itseni istumaan murahtaen. Olin minä ulkonakin käynyt, sillä olin tervehtinyt Iveran Shein-hevosta ja kiivennyt illalla katolle katsomaan tähtiä.

Lopulta Ivera hypähti alas pöydältä, marssi sängyn luo ja tönäisi minut alas. Makasin hetken lattialla ennen kuin nousin sen verran pystympään, että pääsin nojaamaan sänkyyn ja näin Iveran. "Mitä helvettiä?" lausuin mulkoillen Iveraa ikävästi.

Ivera kohotti leukaansa uhmakkaasti. "Käy kimppuun."

En vaivautunut kyseenalaistamaan, vaan kömmin pystyyn ja syöksyin Iveraa kohti loikaten sängyn yli. Ivera väisti, mutta seuraavalla hyökkäyksellä sain hänet kiinni ja kaaduimme kumpikin maahan. Ivera potkaisi minua vatsaan kummallakin jalallaan ja puski minut päänsä yli. Selkäni osui seinässä olevaan patteriin, mutta se ei haitannut. Torjuin Iveran iskun ja olin aikeissa huitaista häntä nyrkillä, mutta hän tekikin jotain, jota en ehtinyt itse edes kunnolla ymmärtämään; hän tarttui jalkoihini ja maailman pyörähdettyä ympäri olinkin yhtäkkiä hänen allaan vatsallani lattialla. Minun onnistui kääntyä ja pyöräytin Iveran alleni.

Suhteemme - ei pelkästään parisuhde, vaan se kaikki, mitä välillämme oli ollut ensitapaamisestamme asti - oli aina ollut kyseenalainen. Minä olen epävakaa ja Ivera tietää sen, mutta silti olemme alusta asti härnänneet toisiamme. Niiden kolmen viikon ajan, jotka olimme olleet Garesjekissä Solertauhista pääsemisen jälkeen, olimme olleet lempeämpiä toisiamme kohtaan. Ei siksi, että suhteemme oli vielä tuore, vaan koska meillä ei ollut ollut aikaa sellaiseen. Olimme yrittäneet pitää matalaa profiilia ja sen jälkeen useamman päivän ajan Ivera oli ollut Parelltarissa ensin vankina ja sitten auttamassa, enkä ollut nähnyt häntä kuin vain kerran sinä aikana.