Menneisyyden Varjo

Luku 17 - Muisto ajalta, kun asiat olivat toisin

Aamu alkoi valjeta, kun huomasimme tupsahtaneemme jonkun talon pihaan. Katseeni kiinnittyi heti ränsistyneeseen latoon ja piikikkääseen oksista tehtyyn aitaan. Viimeksi paikka oli ollut lumen peitossa, mutta ymmärsin ihan heti, minne olimme päätyneet.  Seisahduin paikoilleni tuijottaen pihaa, jonka talossa olivat talvella asuneet Conn ja Vladir - jonka olin tappanut.

"Kierretään tämä paikka kaukaa", sanoin vaimeasti astuen kauemmas. Krak kääntyi ympäri katsoen minua kysyvänä.

"Etkö halua kävellä jonkun pihan poikki?"

Pudistin päätäni. "En tämän pihan. Tämä on kamala paikka", murisin.

"Sinä sen kamaluuden aiheutit", kuului ääni ladon suunnalta. Hätkähdin miltei nahoistani ja kiepsahdin katsomaan Connia, joka asteli hiljalleen lähemmäs. Krak hivuttautui rinnalleni. Mulkoilin Connia ilkeästi ja harkitsin hänen tappamistaan.

"Minulle jäi vähän ikävä sinua, kun lähdit viimeksi täältä hyläten minut ypöyksin tähän syrjäiseen paikkaan", Conn puhui kuin yrittäen todella saada minut syyttämään itseäni. Hänen katseensa siirtyi Krakiin ja hän hymyili tavalla, joka näytti iloiselta, mutta tiesin siihen kätkeytyvän paljon muutakin. "No, Menya, kuka on komea kavaljeerisi?" Hän kysyi. Kohotin leukaani ja nojauduin vasten Krakia.

"Hän on kumppanini", ilmoitin yllättyen itsekin, kuinka vakuuttavalta kuulostin. Onneksi Krak ei alkanut kysellä mitään, eikä hänen täydellinen hämmennyksensäkään näkynyt ulospäin kunnolla.

Conn nauroi. "Mihin se nätti Kaartin tyttö hävisi? Hän kun kyseli niin kiinnostuneena perääsi viimeksi." Puristin käteni nyrkkiin pitääkseni itseni tyynenä. Nyt Conn vakavoitui ja asteli vielä hieman lähemmäs, kunnes oli tarpeeksi lähellä kurottaakseen kohti korvaani. Hän kosketti sen terävää kärkeä, jolloin potkaisin häntä lujaa ja Krak puolestaan työnsi minut lähes huomaamattomasti taemmas.

"Tämäpä mielenkiintoista - no mutta nämähän tekevät sinusta pikkurotasta vieläkin houkuttelevamman", hän hymähti katsoen teräviä korviani.

"Olen yhä valmis tappamaan sutkin", sylkäisin takaisin.

Connin katse siirtyi Krakiin. "Etkö antaisi Menyan tulla hetkeksi kanssani mökkiini vähän keskustelemaan? Hän nimittäin tappoi ystäväni viimenäkemällä", hän virnisti inhottavasti. Minun ei edes tarvinnut ilmaista mielipidettäni Krakille, kun hän pudisti päätään.

"Meidän täytyy jatkaa", hän ilmoitti ja nykäisi minut liikkeelle. Kun menimme Connin ohi, tämä päätti sipaista korvallani olevia hiuksia kädellään. Olin aivan lähellä hyökätä hänen kimppuunsa, mutta päätin jatkaa. Kun Conn otti askeleen minua kohti, Krak tarttui käteeni ja veti minut rinnalleen.

"Kuka hän on?" hän kysyi hiljaa. En ensin vastannut, sillä kirosin itseäni niin paljon. Kuinka olinkaan unohtanut Connin ja sen, että hänen talonsa sijaitsi täällä? Mitä olisikaan tapahtunut, jos olisinkin ollut liikkeellä yksin? Tiesin, että Conn olisi ahdistellut minua, kuten viimeksi minun tappamani Vladirin kanssa.

"Ongelma", murahdin viimein. Krak vilkaisi minua ilmeellä, joka kertoi minulle, että hän oli ymmärtänyt, mitä Conn oli tehnyt, tai yrittänyt tehdä.

Nenäni värähti haistaessani äänettömästi liikkuneen Connin aivan takanani. Kiepsahdin ympäri ja loikkasin säpsähtäen kauemmas, kun huomasin miehen kädessä veitsen. Krak kääntyi hitaammin, ehkä liian hitaasti, sillä siinä ajassa olin jo syöksynyt kohti Connia, joka heilautti veistään sokeasti. En ollut odottanut hänen pystyvän liikkumaan niin nopeasti, joten sain viillon johonkin rintani suunnalle, mutta minun onnistui kaataa Conn maahan. Tämä näytti säikähtävän vasta kun hän huomasi minun pyöräyttäneen veitsen hänen kädestään ja painoin sen hänen kurkulleen.

"Tuo oli virhe", sähisin päin hänen kasvojaan huulet vääntyneenä voitonriemuiseen hymyyn. Kun olin viiltämässä veitsellä kaiken ilon edestä, Krak tuli repimään minut pois ja käytännössä heitti kauemmas.

"Me jatketaan nyt", hän komensi tiukasti, repäisi veitsen kädestäni ja heitti sen suoraan Connin pään viereen ennen kuin lähti jatkamaan matkaa vetäen minut mukaansa.

Kävelimme jonkin matkaa metsässä, kunnes minun oli pakko istua lähimmälle kivenlohkareelle. Krak pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua, kun nostin paitaani ja katsoin pitkää haavaa rintojeni alapuolella. Hän astelin lähemmäs ja katsoi minua ilmeettömänä. Nostin katseeni häneen nostamatta päätäni.

"Mitä?"

"Sun olisi pitänyt olla varovaisempi."

Nakkasin niskojani. "Sun olisi pitänyt antaa mun tappaa sen saastan!" sähähdin, mutta Krak pudisti päätään.

"Hänellä oli toinenkin veitsi", hän kertoi. Päätin olla vastaamatta mitään, vaan painoin hihani haavaa vasten yrittäen tyrehdyttää verenvuodon, joka jatkui yhä. Krak heitti minulle sidekäärön, jonka otin kiinni. Laitoin käärön pään toisen käteni alle ja yritin parhaani mukaan kierittää sitä ympärilleni, kunnes kolmannella epäonnistuneella yrityksellä Krak astui lähemmäs minua. "Anna mun auttaa. Muuten me ollaan tässä paljon pidempään kuin tarvis." Mulkaisin häntä, mutta ojensin käärön hänelle ja nojauduin taakse antaakseni hänen sitoa haavani.

"Jos ajattelit päästä elossa Garesjekiin, sun olisi hyvä olla ajautumatta taisteluihin", Krak huomautti.

"Ei siis törmätä johtajiin, heidän alaisiinsa tai Iveran porukkaan", tuhahdin.

"Kuka Ivera siis on?"

En voinut katsoa Krakiin päinkään. Tiesin, että hän tuomitsisi minut. "Tyttö, jota rakastin... tai rakastan vieläkin", huokaisin kolkolla äänellä. "Hän veti mut pimeydestä... hänen takiaan mä lähdin Schanin joukosta ja olen kokenut vaikka mitä hänen kanssaan sen jälkeen... Kunnes mä menetin kultakissani hallinnan. Yritin tappaa erään Kaartissa. Parantajan, joka on aina ollut mulle kiltti. Se suututti kaverini, mutta Ivera oli vain pettynyt, kunnes mä itse pilasin kaiken. En voinut puhua silloin, sillä olin melkein tappanut itseni saadakseni sen jonkun päästäni. Siihen, että Ivera murtui ja suuttui mulle, riitti että ilmoitin, ettei mua voisi vähempää kiinnostaa se, että hän oli huolissaan musta. Me ei olla puhuttu sen jälkeen. Muut väittävät, että tapahtunut sattui häntä niin paljon, ettei hän pysty katsomaan mua, mutta mä uskon, ettei hän halua nähdä mua. Enkä mäkään halunnut nähdä häntä", olin jonkin aikaa hiljaa ennen kuin ravistin hieman päätäni. "Halua. Mä en halua nähdä häntä."

Krak katsoi minua synkästi. En kyennyt katsomaan häntä, koska tiesin hänen katsovan minua tuomiten. Silti hän vain kaikessa hiljaisuudessa viimeisteli sidoksen ja lähti astelemaan kulkemaamme polkua pitkin.

"Jatketaan", hän sanoi ja muutaman askeleen päästä hän pysähtyi. "Ja Nelia", hän käänsi päätään taakse. "Sun pitää kohdata heidät jonain päivänä."