Susta tuli yhdessä kesässä mulle tosi tärkeä.
Anteeksi että tässä kävi lopulta näin.
//Jos tykkäsit Valoa valoa valoa kirjasta- tai elokuvasta niin voit ehkä tykätä tästäkin :)
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~Mun on pakko vain kiipee~ ~Kukkulan kuningas- Kuumaa ja Tuure Kilpeläinen~
ヘ（。□°）ヘ
Kuudennen kerran kun tapasimme, olit meiän talon edessä jälleen. Viime näkemästämme oli vierähtänyt kolme päivää. Olimme kuitenkin pitäneet tiiviisti yhteyttä puhelimitse. Oltiin jopa nukahdettu samaan puheluun kerran.
Juoksin ulos asunnosta suoraan pyöräni luokse. Taputin jälleen kutsuvasti ritsaa, johon länttäsit itsesi. Sulla oli Tigerin sateenkaarikassi olallasi pinsseillä. Tarrasit häpeilemättömästi mun vyötäröstä kiinni ja painauduit selkää vasten, kun lähdin polkemaan jonnekkin. Tiesin paikan josta näki kauniisti kauas, melkein seuraavaan kaupunkiin, joten lähdin sinne. Aurinko oli jo kääntymässä iltaan päin. Näytit jälleen joltain Jeesuskelta. Lauloit hiljalleen Dinner is not over nimistä kappaletta. Tykkäsin kappaleen sanomasta.
Pyöräilin kauan aikaa, kunnes pääsimme kukkulan juurelle. Olit siinä ajassa kerinnyt toimimaan hyvänä jukeboksina ja seuraleidinä. Kerroin kuinka loppumatkan tulisimme kävelemään. Päästit pitkän valituksen, mutta lopulta hyppäsit pois tarakan päältä. Lähdin taluttamaan pyörää mukanani. Kerroit iloisesti päivästäsi ja kuinka olit päivemmällä käynyt kavereidesi kanssa syömässä grillillä. Kerroin puolestani sulle kuinka mua oli ahdistanut koko päivän ja olin kylpenyt siinä koko päivän. Lisäsin kuitenkin nopeasti että nyt oli parempi kun olit täällä.
Pääsimme kukkulan päälle nopeasti ja lähdit laulamaan Kukkulan kuningas nimistä kappaletta Kuumaalta. Naurahdin kevyesti, sitten suukottaen sun poskeas. Mulla oli edelleen se samainen tyhjä tunne mikä oli kiusannut koko päivän, mutta yritin sivuuttaa sen parhaani mukaan. Mä olin nyt sun kanssa ja se oli tärkeintä, sillä päivät hiljalleen vähenivät jotka viettäisimme yhdessä.
Istuimme maahan. Sä kaivoit laukustas keksejä ja epämääräisen sipsipussin. Niitä sitten söimme mukavassa hiljaisuudessa katsellen horisonttiin. Kysyit mitä mä haluaisin tehdä tulevaisuudessa ja vastasin rehellisesti kuinka en nähnyt mulla tulevaisuutta, enkä ikinä päässyt ajatuksissani niin pitkälle. En siis tiennyt mitä haluaisin tehdä. Kysyin saman kysymyksen takaisin. Kerroit mulle pitkät pätkät mitä haluaisit. Näit itsesi ylpeänä koiran omistajana isossa kaupungissa, ehkä Tampereella tai Helsingissä, juristina, onnellisena toivottavasti kumppanin kanssa. Se kuulosti rehellisesti mukavalta, mutta en pystynyt kuvittelemaan itseäni siihen.
Painauduit mua vasten ja mä painauduin sua vasten. Silitit mun niskavilloja rauhallisesti ja kerroit kuinka se olisi ok että en tietäisi mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa ja kuinka me molemmat kyllä selvittäisiin. En tiedä miksi sä et selviäisi, tiedän kyllä miksi mä en selviäisi. Sä olit vahva, eikä sulla ollut Jeesuksen kohtaloa, vaikka kutsuinkin sua mun ajatuksissani Jeesukseksi.
Siinä me sitten istuttiin ja keskusteltiin elämästä pitkälle iltaan. Pyysit mua yökylään. Mun olisi helpompaa jos jäisin yöksi, sillä sitten ei tarviaisi polkea niin paljon. Vastasin että tulisin mielelläni teille yökylään. Pistin äitilleni viestiä että jäisin sulle yön yli, vaikka tiesinkin ettei häntä kiinnostanut paskaakaan enää missä yöni vietin.
Potkaisin polkupyörän jalkatuen pois ja annoin meidän rullaantua kukkulaa alas. Päästit vapaantunutta naurua suustasi, samalla tarraten sun kädet entistä tiukemmin mun ympärille.
