Susta tuli yhdessä kesässä mulle tosi tärkeä.
Anteeksi että tässä kävi lopulta näin.
//Jos tykkäsit Valoa valoa valoa kirjasta- tai elokuvasta niin voit ehkä tykätä tästäkin :)
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
~Anna mulle anteeks etten ole tarpeeks vahva vaikka kuinka haluan~ ~Eteisvalssi- Kuumaa~
ヘ（。□°）ヘ Seitsämännen kerran kun me tavattiin oli sateinen ilta nuopparilla. Emme ilmeisesti peitelleet suhdettamme, kun kietouduit muhun kiinni oikein kunnolla, ei se mua haitannut. Edellisestä tapaamisesta oli mennyt pari viikkoa eteenpäin, sillä olit mennyt sun perhees kanssa lomalle jonnekkin päin Italiaa. Oltiin kuitenkin pidetty ihan hyvin yhteyttä. Joka päivä edes yksi viesti. Ymmärsin hyvin kyllä että vietit aikaa perheesi kanssa, joten aikaa mun kanssa viestittelyyn ei löytynyt ennen kuin olit menossa nukkumaan.
Olin rypenyt itsesäälissä ja ahdistuksessa ne kaksi viikkoa. Sait olla ylpeä, sillä olin karannut pari kertaa yöllä siskoni kanssa ulos ja menimme tädillemme, joka ei ollut parhain vaihtoehto, mutta paljon parempi siihen tilanteeseen.
Kerroit matkastasi iloisesti, kun istuimme nuopparin sohvalla. Olit saanut ihanasti aurinkoa, mikä teki susta vielä täydellisemmän. En ollut ikinä käynyt muualla kuin viron- ja ruotsinlaivoilla ja niistäkin oli jo äärimmäisen kauan. Kerroit ainakin pari tuntia matkastasi, samalla näyttäen kuvia mitä olit ottanut. Lupasit viedä mut joskus Italiaan.
Kysyit multa halusinko tulla jälleen teille, sillä nuopparilla ei saanut hirveästi yksityisyyttä ja sun äitis oli ihan viereisessä kaupassa, jotta pääsisimme helposti teille kastumatta. Vastasin myöntävästi ja vetäisit mut ylös sohvalta.
Et päästänyt missään kohtaa mun kädestä, paitsi silloin kun kivuttiin teidän pakettiautoon. Menit itse keskelle, vaikka olitkin pidempi. Sun äitis rupatteli mukavia menemään. Mä vain hiplasin sun pikkurilliä, samalla vastaten epämääräisesti äitilles. "Miten sulla kotonas?" Sun äiti kysyi, saaden auton ilmapiirin vaihtuvan käsikäänteessä. Vastasin kuinka meillä meni ihan hyvin, kulissia ylläpitäen tietenkin. Ei monikaan ulkopuolinen tiennyt mitään mitä meillä tapahtui. Ne pysyi siellä seinien sisällä.
Pääsimme onneksi pian teidän pihaan. Nappasit mun kädestä kiinni ja kiirehdimme ullakolle, pois muiden silmistä. Vedit mut mukanasi sängylle makaamaan. Katsoin kuinka kattoikkunaasi tippui kovalla voimalla vesipisaroita. Se kuvasi olotilaani usein. Kerroin sulle jälleen kuinka en halunnut elää enää tässä maailmassa, etkä voinut tehdä asialle mitään. Olin jo pelastamaton tapaus. Oli vain enää ajan kysymys milloin lähtisin täältä pois.
Kysyit josko hakisin apua menemällä juttelemaan jollekkin, mutta ravistelin idean pois, sillä sitä oltiin jo yritetty. Mua ei oltu otettu tosissaan, joten luovutin ideasta hakea apua. Olin hyväksynyt kohtaloni.
Vaihdoin aihetta puhumalla Youtube videoista mitä olin katsonut joku päivä tylsyyteen, mutta hiljennyin lopulta. Ei se ollut niin kiinnostava aihe, että olisin jaksanut kuluttaa sanojani siihen. Halasit mua niin tiukasti, etten olisi millään päässyt lipeämään pois otteestasi. Et selvästikään halunnut hyväksyä kohtaloani.
Tungin pääni rintaasi vasten. Kesä loppuisi parin viikon kuluttua. Kuuntelin kuinka sydämesi sykki rauhallisesti. Nämä alkoivat varmasti olla viimeisiä kertoja kun olimme näin. Mieli synkkeni varmasti molemmilla. Yritin estää itseäni olla liian tunteikas, miksi olin kiintynyt suhun näin nopeasti?
"Mä rakastan sua", kuiskasimme molemmat samaan aikaan. Vetäydyin sun rintekehältä ja päästin kevyen naurahduksen. Siinä sitten hymyilimme toisillemme tyhmästi, rakkaudesta sekaisina, vaikka emme olleet tunteneet kuin vain pari kuukautta. Kaikki oli tapahtunut liian nopeasti, mutta haittasiko se nyt?
Tuntui kuinka tämä olisi ehkä viimeinen kerta nähdä sut hymyilemässä ja katsomassa mua kuin rakastunut vanha mummo. Olit kuin Jeesus joka ei pystynyt jostain syystä pelastamaan mua. Ehkä sen takia kun en uskonut jumalaan tai jeesukseen, enkä kuulunut mihinkään uskontoon. Kiitos vanhempieni jotka halusivat maksaa vähemmän veroja
