Tuntematon Numero [Valmis]

22. Isästäni

Pian puhelimeni piippasi ja viesti oli Isacilta. Menin avaamaan hänelle.
"Moi", tervehdin.
"Heii", Isac vastasi hymyillen. Johdatin hänet asuntoomme ja menimme sisään.
"Kiva koti", Isac kehui.
"Kiitos", vastasin.
"Onko ketään kotona?"
"On."
"Kuka?" Isac kysyi. Kuului haukuntaa askeleet tulivat lähemmäs.
"Meiän koira", vastasin koiramme Luken tullessa tervehtimään.
"Okei."
"No, mitä tehdään?" kysyin.
"Öö, missä sun isä muuten on?" Isac uteli. Vaikenin. Isac katsahti minuun.
"Oi, anteeksi, Saara. Ei ollut tarkoitukseni. Ymmärrän toki jos se on herkkä aihe", Isac hymähti.
"Mm", mutisin.
"Onko sulla sisaruksia?" Isac kysyi.
"Ei", vastasin vain.

Kului puoli tuntia ja juttelimme vähän kaikesta.
"Onko sulla nälkä?" kysyin. "Meil on tacoja."
"Öm, en mä tarvi, mut jos sä välttis haluut", Isac vastasi. Aloimme syömään tacoja.
"No, jos sä välttis haluut tietää missä mun isä on niin hyvä on", huokaisin.
"Ei, ei sun tarvitse", Isac vältteli.
"Ei. Kysymyksiin kuuluu vastata", tokaisin ja mietin hetken miten kertoisin sen.
"Ei sun oikeesti tarvii hei."
"Tarvii", naurahdin, mutta vakavoiduin aloittaessani: "Kun mä olin kolme mun isä käytti huumeita, poltti röökii ja oli aika kova alkoholisti. Suorastaan sanottuna pelkäsin mun isää. Kerran mä jäin mun isän kanssa kahestaan kotiin ja sillon..." Kyyneleet alkoi valua pikkuhiljaa poskilleni ja Isac tuli halaamaan minua.
•
Pahoittelut lyhyistä osista...
Hope u like it! <3