Tuntematon Numero [Valmis]

25. Suojele minua

Katsoin kauhistuneena Isaciin ja Emiliaan. Arvasitte varmaan jo mitä he tekivät. Emilia istui Isacin sylissä ja... He... Suutelivat. Katsoin hetken heitä. Isac huomasi minut ja katsoi minuun anteeksipyytävästi. Juoksin eteiseen ja tungin vanssit jalkoihini. Paiskasin oven perässäni ja juoksin raput alas. Kiihdytin ollessani tasaisella asvaltilla ja jatkoin vain matkaani vailla määränpäätä. Kello oli jo kahdeksan, joten pieni keväthämäryys saattoi jo vallita. Juoksin ja juoksin. Juoksin lammelle, joka on Linnanmäen toisesta portista eteenpäin. Siellä voisin olla rauhassa. Ilta oli viileä. Minulla oli vain huppari ja gollitsit, ei takkia. Tummia sadepilviä lojui taivaalla näyttäen uhmakkailta. Piankin jo pienet sadepisarat tipahtelivat yksi kerrallaan maahan. Huokaisin ja vedin hupun päähäni. Katsoin hetken, kun pisarat tipahtelivat lammen pintaan. Istahdin hiekkatien kostealle penkille. Annoin kyynelten valua. Miksi? Miksi edes lähdin? Miksi itkin? Saara, ymmärrä. Isac ei ole poikaystäväsi, hyvä jos kaverisi edes. Ei sinulla ole mahdollisuuksia häneen. Ei nyt, eikä tule olemaan. Koskaan. Ikinä. Toivo on mennyttä. Voisin vannoa itselleni, että olen jopa pihkassa Isaciin. En voi myöntää sitä hänelle, koska ei hän minusta voisi tyttöystäväänsä halua.
•