Palanen taivasta ripauksella hulluutta

Harhaa

Hiljainen musiikki soi korvissa

Maailma tuntuu irralliselta, kuin se ei olisi osa minua, kuin en olisi osa sitä

Nousen ylös bussin kuluneelta muovipenkiltä ja astelen kapeaa käytävää pitkin

Viereisessä tuolissa istuu puna-valkoisessa mekossa nainen, jolla on pieni koira sylissään

Ovet aukeavat ja leijuvia muistuttavat askeleeni hyppelevät ulos bussista asfalttitielle

Tunnen polttelevan mulkaisun takaraivossani

Vilkaisen olkani yli

Takanani seisoo mies

Mies, joka tuijottaa minua silmät suorastaan roihuten, kulmat lähes yhteen puristettuina

Nielaisen ja jatkan nopeammin askelin eteenpäin

Takaa kuuluu askelia

Musiikki korvissa vaihtuu

Vaihtuu uudelleen

Lopulta niitä soi useampi yhtä aikaa

Takaa kuuluu puhetta

Katson jälleen taakseni, mutta siellä ei ole ketään

Kylmä viima pistelee keholla

Mutta hiukset eivät tanssi tuulessa

Pehmeä kosketus silittää poskea

Kasvoja sipaistessani käteni ei kuitenkaan ketään tavoita

Edessä seisoo sammakko

Pysähdyn sitä ihmettelemään

Kunnes huomaan jaloissani sittenkin vain vanhan kuusen kävyn

Puhetta, puuroista, sekaista

Ajatuksia, lentäviä, haahuilevia

Katse jumissa siellä sun täällä

Jalat kulkevat tietoisuuden sijaan automaatilla

Kun et ole enää varma, mitkä asiat tapahtuivat oikeasti

Mitkä asiat olivat oikeasti nähtävissä

Mitkä äänistä olivat oikeasti kuultavissa

Mitkä tunteet olivat oikeasti olemassa

Mitkä hahmot olivat oikeasti paikalla

Ja mitkä kaikki olivat vain oman pääni sisällä