Palanen taivasta ripauksella hulluutta

Black swan

“ A dancer dies twice — once when they stop dancing, and this first death is more painful.” — Martha Graham.

"Mä en tiedä, olisinko mä edes tässä enää jos en olis alottanut"

Entä nyt? Mitä pitäisi ajatella nyt?

Se syy, joka sai jatkamaan

Se syy, jolla perustelin itseni

Se syy, jolla piirsin tulevaisuuteni

Se syy, joka oli ainoa valo

Se syy, joka oli se ainoa kaltaisensa

On poissa.

Ne kaikki kerrat, kun sain tästä kaikesta syyn elää

Mitä niille tapahtuu?

Ne kaikki yöt, kun makasin kylpyhuoneen lattialla

Ne kaikki kerrat, kun istuin kylmän suihkun alla vaatteet läpimärkinä

Ne kaikki kerrat, kun päätin nousta ylös, koska minulla oli syy

Tuleeko niistä nyt mitättömiä?

Tuleeko niistä hukkaan heitettyjä?

Muuttuuko siitä lopulta vain kitumista, tekosyiden pidennyttämänä?

Sillä se syy ei ole täällä enää tekemässä tehtäväänsä

Ja puuttumisellaan saa kyseenalaistamaan läsnäolonsa myös menneisyydestä

Kaikki on harmaata

Kaikki on tyhjää

Mutta samaan aikaan, jotain tuntuu vain räjähtävän värisevän kehoni sisällä

Päätä särkee

Kurkkua kuristaa

Rintaa puristaa

Kaikki se kova työ

Kiipeäminen askel askeleelta eteenpäin, hiljalleen ylöspäin

Miksei kukaan varoittanut, miten pitkä matka täältä onkaan pudota?

Kiepun vain ilmassa kun putoan alas, yritän tarttua edes yhteen askelmaan niistä portaista, joita olin vaivalla kiivennyt

Mutta kaikki se vain vilisee silmissä ja katoaa sumun taakse

Kun putoan mustaan pimeyteen, johon en uskonut enää palaavani

Se viimeinen kumarrus, joka tuntui loputtoman pitkältä

En osannut edes päättää olisiko ollut helpompaa olla tiedostamatta, että se oli viimeiseni?

Silloin se ei ainakaan olisi sattunut niin paljon

Mutta viimeinen kumarrus, kun sen tiesi viimeisekseen, se tuntui painavammalta

Ja kun se oli ohi, tuntui kaikki entistä synkemmältä

Kun katossa roikkuneet, suuret ledivalot menivät pois päältä

Niiden mukana sammui myös se valo sisälläni

Enää vain pitäisi oppia elämään ilman sitä valoa

Elämään ilman intohimoa