What if we?✅

Äkkihälytys

Mä olin päässyt juuri ja juuri omaan pihaan kun puhelin oli soinut. Klassinen tapaus... Se siitä sitten.. hyvästit ajatuksille yöunista ja jääkaappikylmästä kaljasta.. se nyt taisi tässä kohtaa olla murheista pienin.

Ensimmäiset viisi minuuttia mä olin kuunnellut hysteeristä huutoa saamatta sanaakaan selvää. Ja siitä minuutin päästä mä olin jo matkalla Ollin kämpille. Niin ne tilanteet eli..

Se odotti mua jo ulkona kun mä käännyin sen kotitielle johtavaan mutkaan. Onneksi meidän asunnot sijaitsi vain kivenheiton päässä toisistaan. Akuutin hätätilanteet hyökätessä päälle, päästiin nopeasti liikkumaan puolin ja toisin.

Vain luoja tiesi mistä tällä kertaa oli kysymys. Sen mä tiesin et jokin oli pielessä mutta että mikä.. se varmasti selviäisi kunhan mä vain perille pääsin.

Olli juoksi autolle vaikka se oli vielä lähes liikkeessä. Se veti oven auki ja hyppäsi kyytiin lennosta.

"Aja sairaalalle. Emmi on siellä" se sanoi paniikissa.

Jokin todella oli pielessä. Mä voin vain toivoa ettei nyt kyse ollut elämästä ja kuolemasta. Niiden kahden välillä käytyjä taisteluja Olli oli joutunut seuraamaan sivusta ihan tarpeeksi...

Mä tein kuten se ohjeisti ja lähdin ajamaan vähän matkan päässä sijaitsevalle sairaalalle. Tällä asuinseudulla hyvä uutinen oli se et kaikki oli lähellä. Uskokaa vaan, mä tiesin kyllä paikkoja joissa 50km lähikauppaan ei ollut kuin nähdä... tosin siinä kohtaa se oli jo aika kaukana sanasta lähi...

"Uskallanko edes kysyä mitä tapahtu?" esitin varovaisen, hieman johdattelevan kysymyksen. Se kertoi jos halusi. Ei mun ollut mikään pakko tietää asiasta vielä. Eiköhän se viimeistään perillä selviäisi.

"Se ehti sanoa vaan et on vähän huono olo ja sit meni taju" Olli selosti.

Tuo kuulosti kaikkea muuta kuin hyvältä.. sen verran mäkin käsitin vaikka en mikään terveydenhuollon ykkösketjun soturi ollutkaan. Sen tajuaminen nyt tuskin paljoa vaatikaan...

"Voi paska.." sanoin hiljaa päätäni pudistaen.

Sitä mä vaan mietin että millä oikeudella ne oli jättäneet Ollin pois kyydistä jos sen tyttöystävää lähdettiin kuskaamaan lanssilla sairaalaan. Eikö sen jos jonkun olis kuulunut mennä mukaan?

Mene ja tiedä niiden aivotuksista. Liikaa painoa kyydissä, liian vaarallista, täysin tarpeetonta... ei kai nyt jumalauta yksi pieni Olli paljoa raskaaksi luokitellun hälytysajoneuvon kyydissä painanut?!

"Älä sano voi paska" mies sanoi hätääntyneenä ja kääntyi mun suuntaan. Älä mua vaan tosissasi ota! Enhän mä tiennyt koko tilanteesta vielä yhtään mitään. Mä olin vain autokuski! Ajattelematon sellainen...

"Rauhassa Olli, rauhassa.." yritin saada sitä edes hengittämään välillä. Tätä menoa säkin makaisit siellä sairaalassa... eikä sellaista nyt oikeastaan kyllä kaivattu tähän hetkeen...

"Mä en voi uskoa tätä.." se huokaisi päätään pudistellen.

Jokin huono karma oli päättänyt näyttää Ollille persettä ihan huolella. Jostain syystä se oli joutunut valitettavan usein olemaan nokikkain viikatemiehen kanssa.. aina joutunut vain seuraamaan sivusta kuinka se korjasi satoaan. Syöden pala kerrallaan toisen uskoa ja toivoa elämän suhteen...

"Mä en usko et mitään on vielä menetetty" sanoin rohkaisevasti.

Kyllä sen tuurin joskus oli käännyttävä. Ei se ikuisesti huonokaan voinut olla. En mä Hannu Hanhiin uskonut mut en kyllä Aku Ankkaankaan..

"Voisinpa mä sanoa samaa.." Olli huokaisi.

Nyt juuri se koki suunnatonta epätoivoa ja ennen kaikkea epätietoisuutta mut se muuttuisi varmasti parempaan päin kunhan vaan se pääsisi juttelemaan Emmiä hoitaneiden lääkäreiden kanssa. Epätietoisuus ainakin katoaisi. Epätoivosta ei koskaan voinut mennä takuuseen..

***

Ja tämähän eskaloitui sitten jo heti toisessa osassa :)