What if we?✅

Missä mennään?

*TOMMI*

Mä olin vienyt Ollille teetä ja muutaman särkylääkkeen lähinnä siinä toivossa et se hieman rauhottuisi. Se todennäköisesti oli pelkkää hakuammuntaa mutta eihän sitä koskaan voinut tietää jos ei kokeillut.

Sen jälkeen mä olin luvannut soittaa sen puolesta Emmin vanhemmille ja selvitellä niiden kanssa missä ihan oikeasti mentiin. Mitä niille oli sairaalalta sanottu ja mitä ne olivat asian eteen tehneet. Vai oliko vielä yhtään mitään. Ei sekään mikään synti ja vääryys olisi ollut.

Ollin mielestä valmisteluiden olisi pitänyt olla jo pitkällä mut mä olin vähän toista mieltä. Eipä tämä toisaalta mun paikkani ollut sanoa yhtään mitään mutta kai aina sai mielipiteitä olla. Se oli sitten asia erikseen missä paikassa niitä kannatti ruveta latelemaan.

Mä olin saanut tietooni että kaikki perusasiat olivat hoidossa ja hautajaisjärjestelyt olisivat seuraava steppi. Se varmasti rauhottaisi Ollin mieltä edes hieman. Mä olin joutunut pyytämään niitä tekemään järjestelyjä niin paljon kun vain pystyivät, säästääkseni Ollin voimavaroja. Ihan kun itse hautajaisissa ei olisi jo sille ihan tarpeeksi.

Ne oli ymmärtäneet mun pointtini täysin vaikka mä tiesin pyytäneeni lähes kohtuutonta palvelusta. Ihan kuin niille tämä tilanne olisi ollut yhtään sen helpompi. Oman lapsen menettämisen sanottiin olevan pahin asia mitä ihminen elämänsä aikana saattoi joutua käymään läpi. Ja niin se varmasti olikin. Enhän mä voinut tietää kun en mä lapsia ollut ainakaan vielä hankkinut. Enkä varmaan tulisi koskaan hankkimaankaan.

Niillä oli sentään perheen tuki taustalla ja ne pystyi tekemään järjestelyjä yhdessä. Olli oli aivan yksin. Vaikka me tukena ja turvana oltiinkin, oli se kuitenkin täysin eri asia. Eihän me todellisuudessa voitu tajuta puoliakaan siitä mitä se kävi läpi. Parisuhteiden päättymistä ei kuitenkaan voinut laskea lukuun edes samana päivänä. Aika harva kuitenkaan enää nykypäivänä kulki ensirakkautensa kanssa hautaan saakka.

Ne oli luvanneet alkaa selvittää ajankohtaa ja paikkaa muistotilaisuudelle ja olla sitten yhteydessä Olliin. Lähinnä kai kysyäkseen siitä et mitä se oli valmis tekemään. Mihin kaikkeen se pystyi tilanteen huomioon ottaen. Sillä kuitenkin oli kaiken tämän jälkeen vielä kämppä tyhjennettävänä, kaikesta muusta puhumattakaan.

Mä olin kirjoitellut muutamia asioita ylös paperille ikään kuin muistilapuksi, sillä ilman sellaista mä en olis muistanut puolen minuutin päästä enää yhtään mitään. Ei jätkät mua turhaan siitä kiusanneet et mulla oli kanan muisti..

Mä palasin lunttilappuineni Ollin luo ja istahdin sohvalle sen viereen. Se katsoi mua kysyvästi kuin odottaen kunnon selontekoa siitä mitä mä olin saanut selville. Ihan kun tässä olisi kyse ollut jostain hiton salapoliisi hommasta. Sellainen olis varmaan ollut lastenleikkiä tämän rinnalla...

"Mitä ne sanoi?" se kysyi.

Mä en tahtonut tietää itsekään mistä olis aloittanut. Niin monesta asiasta me oltiin kuitenkin puhuttu. Ennen kaikkea mä yritin miettiä kuinka saisin muotoiltua asian niin ettei se suuttuisi mun puuttumisestani siihen. Mä halusin vain suojella sitä ja saada sen käsittämään ettei sen tarvinnut olla yksin vastuussa kaikesta. Eikä kuulunutkaan olla.

"Että kaikki perusjutut on nyt hoidossa" aloitin.

Se nyökkäili ja näytti kovasti odottavan jatkoa. Kaikki järjestyisi kyllä kunhan jaksaisit vain rauhoittua ja malttaa hengähtää edes hetkeksi. Enää ei ollut mikään kiire. Vielä kun mä saisin jollain tapaa Ollin tajuamaan sen.

"Huomenna alkavat selvittää hautajaisjärjestelyjä ja lupasi soittaa sulle" kerroin.

Toivottavasti ne ei sanoneet sille sitten mitään mun osuudestani asiaan. Sitten oli sota valmis. Oliko muka mun vikani ettei Olli ymmärtänyt omaa parastaan? Silloin kun toinen ei osannut ajatella selkeästi, oli frendien astuttava kuvioihin tavalla tai toisella. Ennemmin tai myöhemmin se tajuaisi etten mä sillä mitään pahaa tarkoittanut. 

***

Saadaan uusi osa tähänkin :)