053 ; jotain pähkähullua

1.8K 264 79
                                    

Oli vihdoin kulunut kaksi viikkoa siitä, kun Yoongi oli ehdottanut tapaamista. Aika oli tuntunut ikuisuudelta, mutta nyt Jimin seisoi Busanin yhden syrjäisimmän kahvilan edessä odottaen, että hänen seuralaisensa saapuisi.

Idea oli pähkähullu. Kukaan tervejärkinen ei lähtisi toteuttamaan mitään yhtä typerää, mutta Yoongin sanoja lainaten, me todella elimme täällä vain yhden kerran, joten kaipa se oli pakko kokeilla vähän kaikenlaista. Ehkäpä Jimin pääsisi tekemään jotain ikimuistoista.

Jiminin mieliala oli kuin vuoristorata: välillä kaikki tuntui maailman parhaalta idealta, välillä taas poika oli valmis pakenemaan paikalta naurettavan tekosyyn varjolla.

Siinä seistessään Jiminin päähän ilmestyi muutama seikka, jotka saivat hänet kurtistamaan kulmiaan. Mistä hän voisi olla varma, ettei joku tuntematon ilmestyisi kohta nurkan takaa? Aivan, hän oli sokeasti erittäin lyhyellä varoitusajalla sopinut tapaamisen, miettimättä seurauksia sen enempää. Mutta sellaisiahan ihastuneet ihmiset ovat; tekevät kohteensa vuoksi lähes mitä hyvänsä. Ehkä siksi ihastuminen onkin niin perseestä.

Hermostuneena Jimin vilkuili Daniel Wellingtonin -kelloaan, miettien, milloin Yoongi mahtaisi saapua paikanpäälle. Edellä manittu oli nimittäin jo varttitunnin myöhässä, mikä sai Jiminin pään solmuun yhä pahemmin - oharit tästä nyt vielä puuttuisivatkin.

"Hei, Jiminie."

Karhea ääni sai blondin säpsähtämään. Poika kääntyi hetkessä ympäri, ja kohtasi toiset tummanruskeat silmät.

"M-moi", Jimin sopersi.

Siinä hän nyt oli. Min Yoongi.

-

en omista elämää joten julkasen tän jo nyt lol

ps. enhän oo ainut joka on helvetin pahasti syrjäytynyt talon sisälle nukkumaan ja kirjoittamaan tylsää paskaa nettiin

pps. ^^^ ei ihme ku kaverit asuu hevonvitus ja hädintuskin jaksan perseeni raahata kauppaan lmao

also haluun jaffakeksei


-peilikuvaton

Instagram ➳ yoonmin  ✔Where stories live. Discover now