Golden hour

- 4 -

-ootko ok? Sä oot jotenkin tosi hiljainen tänään, Miro sanoi huolestuneena, kun me käveltiin meidän kaapeille.

-joo kaikki on ihan hyvin. Väsyttää vain, minä valehtelin. Miro katsoi minua hetken entistä huolestuneempana ja sen kulmien väliin ilmestyi ryppy. Se tiesi, että mä valehtelin.

Jotenkin mä en vaan pystynyt kertomaan sille totuutta. En itsekään tiennyt mikä totuus oli. Miksi minut ja Aaron nyt yhtäkkiä otettaisiin huostaan kun ollaan asuttu Markon kanssa jo kaksi vuotta. Ja koska se tapahtuisi? Miksei Marko tai Aaron ole sanoneet minulle mitään? Kai minulla nyt on oikeus tietää, kun kyse on kuitenkin minun asuinpaikasta. Vaikka Markon kanssa asuminen oli perseestä, kyllä minä mielummin hänen kanssaan asun kun jokun randomin perheen. Minua hirvitti ja ahdisti ajatus huostaanotosta. Ehkä ne olivat joskus tarpeellisia, mutta ei todellakaan tässä tapauksessa.

-varokaa! Kuului huuto meidän takana. Olin edelleen niin ajatuksissani, etten reagoinut tarpeeksi nopeasti. Miro kuitenkin ehti vetää minut viereensä, juuri ennen kuin skeittilaudalla ajava Mikael kiisi meidän ohi. Käytävän toisessa päässä keskelle lattiaa oltiin tuotu roskis, jonka yli se hyppäsi skeittilaudallaan. Jotenkin Mikael onnistui laskeutumaan takaisin laudan päälle kaatumatta.

Kaikki snobit, jotka olivat kerääntyneet katsomaan näytöstä, alkoivat huutamaan ja hurraamaan, kun se olisi ollut mahtavin asia jonka he olivat ikinä nähneet.

Länsipuolelaiset, jotka näkivät tilanteen, mulkoilivat niitä ärtyneinä ja vihaisina.

-kusipää, Miro tuhahti tarkoittaen Mikaelia, kun me päästiin meidän kaapeille.

-ihan kuten kaikki muutkin snobit, vastasin ja avasin oman kaappini. Kaappi oli täynnä kirjoja, vihkoja, lappuja ja kokeita ilman mitään järjestystä. Kaikki oli vain yhdessä kasassa ja olin varma, että joku päivä kaikki se roju tippuu suoraan syliini, kun avaan kaapin. Ei minulla silti ollut aikomustakaan siivota sitä. Päällimmäisenä näin kuitenkin taitellun paperilapun, jota en muistanut jättäneeni siihen. Avasin paperilapun ja luin sen lyhyen tekstin.

Tänään ramppiksella kuudelta, ok?
-M

Rypistin lapun nopeasti ja laitoin taskuuni, jotta Miro ei näkisi sen sisältöä. Vilkaisin käytävän toiseen päähän, jossa Mikael oli edelleen Itäpuolelaisten ympäröimänä. Varsinkin kaikki tytöt olivat kiinnostuineita hänestä ja kikattelivat Mikaelin lähellä. Elias oli kietonut käsivartensa sen hartioiden ympärille. En tiennyt kumman niistä naaman näkeminen vitutti minua enemmän. Molemmat olivat ärsyttäviä omalla tavallaan.

Mikael huomasi tuijotukseni ja virnisti minulle iloisesti. Se selvästi nautti kaikesta siitä huomioista. Käänsin katseeni pois, vaikka olisin ehkä halunnut katsoa sen kullanvärisiä silmiä ihan hetken vain kauemin. Sillä oli mielenkiintoiset silmät, ei muuta.

-kaikki ei ole hyvin ja mä näen sen kyllä, Miro sanoi ja kohtasi katseeni. Sen ilme oli niin vaativa, että minun oli turha enää valehdella hänelle.

-no okei. Mä löysin maanantaina laskujen seasta kirjeen, joka oli sossuilta, kerroin ja vilkaisin nopeasti ympärilleni, ettei kukaan kuullut. Miron ilme muuttui kauhistuneeksi ja se tuli hiukan lähemmäksi minua. Miro oli itsekin saanut elämänsä aikana nauttia sossujen huomiosta ja tiesi ettei niistä ollut ikinä mitään muuta kuin harmia.

-sossuilta? Mitä siinä luki?

-että minut ja Aaron saatetaan ottaa huostaan, sanoin ja tajusin kuinka pahalta se kuulosti ääneen sanottuna.

-mutta eihän se välttämättä tarkoita mitään. Oletko kysynyt siitä Aaronilta tai Markolta? Maanantainako se oli? Siitä on jo monta päivää, eikö kumpikaan niistä ole maininnut jostain sossu jutusta? Miro kysyi ja tuli entistä lähemmäs minua, kun käytävälle alkoi tulla lisää porukkaa.