- 36 -

2.4K 110 96
                                    

Mikael Stenman

Kukaan ei suostunut kertomaan minulle mitään. Ei yhtään mitään. Suussani oli edelleen metallinen maku ja sairaalavaatteet tuntuivat karheilta päälläni. Omat vaatteeni oltiin viety tutkittavaksi.

Koko tilanne sairaalaan päästyäni oli ollut helvetin ahdistava. Minut oltiin viety erilliseen huoneeseen tutkittavaksi, kun todettiin ettei minulla ollut hengenhätää. Olin edelleen niin paniikissa etten edes muista mitä minulle sanottiin. Se saattoi johtua aivotärähdyksestä, jota minulle epäiltiin.

Huoneessa oli sairaanhoitajia ja poliiseja. Rikostutkijoita. Ennen kuin minut voitiin hoitaa, he tarvitsivat todistusaineet talteen. Ison kameran salama häikäisi silmiäni, kun verisistä kasvoistani otettiin kuvia. Minua pyydettiin nostamaan leukaani, jotta kaulani mustelmat saataisiin paremmin näkyviin. En ole varma yritettiinkö minulta kysellä jotain, mutta lopulta he lähtivät.

Kasvoni ja hiukseni puhdistettiin verestä. Niiden piti leikata hiuksiani pään sivusta, jotta haava saataisiin ommeltua. Sitten sideharsoa kiedottiin päälaen ympärille. En ole varma itkinkö, mutta luultavasti. Olkapäähäni ruiskutettiin jotain neulalla. Veikkaan sen olevan jotain vahvaa kipulääkettä, koska oloni kävi todella uneliaaksi sen ottamisen jälkeen.

Heräsin siitä samalta sängyltä hirvittävään pääkipuun. Se sai näköni sumenemaan. Katsoin kelloa ja huomasin nukkuneeni muutaman tunnin. Pihalla oli jo pilkkopimeää. Kosketin automaattisesti ohimoani ja käteni osui paksuun sideharsoon.

Nielaisin hankalasti. Olli oli lyönyt minua päähän aseensa piipulla. Se oli ihan oikeasti halunnut tappaa minut. Olin nähnyt sen tämän silmistä. Ehkä minä olisin ansainnut sen. Jos olisin vain kuollut, kenenkään muun ei olisi tarvinnut kärsiä.

Huoneeseeni tuli sairaahoitaja tarkistamaan vointini, kuten he aina tekivät potilaan herättyä. Tuttua juttua. Nainen esitteli itsensä Tanjaksi. Hän kertoi samalla, että poliisi tulisi pian kysylemään minulta tapahtumista. Olin kysynyt häneltä Juliasta ja Kassusta. Niitä oltiin molempia ammuttu. Minun takiani. Tanja oli katsonut minua hiukan hankalasti.

Julia oli kunnossa. Luoti oli mennyt läpi ja hän oli kärsinyt vain verenhukasta. Serkkuni oli tällä hetkellä heräilemässä leikkauksen jäljiltä.

Kassu taas ei ollut niin onnekas. Hän oli edelleen leikkauksessa vielä näinkin monen tunnin jälkeen. Kassu oli elossa, mutta ei ollut varma selviäisikö hän. Luoti oli puhkaissut toisen keuhkon ja vahingot olivat mittavia. Siinä vaiheessa minä viimeistään itkin.

Olin pyytänyt, että saisin nähdä Julian tai kenet tahansa muun serkuistani. Muistikuvani ramppiksen tapahtumista olivat hataria ja minun täytyi saada tietää mitä oli tapahtunut. Tanja oli sanonut lempeällä ja harjoitellun rauhallisella äänellä, ettei se ollut mahdollista. Ei ennen kuin olisin kertonut poliisille oman versioni kaikesta. Sillä tavalla varmistettiin ettei kukaan päässyt vaikuttamaan minuun tai tarinaani.

Hän antoi minulle lisää kipulääkettä ja omat lääkkeeni jättäen minut sitten lepäämään. Tanja sulki oven perässään. Ihan kuin minä pystyisin levätä siinä kunnossa ja mielentilassa. Päätä kivisti edelleen niin pahasti, että pelkäsin pyörtyväni. Koko kehoni tuntui raskaalta.

Kaikki tuntui melkein kuin unelta. Ei todelliselta. Lähinnä minä muistin ne kaksi laukausta ja Julian ja Kassun makaavan verisinä maassa. Muistin paljon huutamista ja sen kuinka Olli oli pitänyt minua lujasti otteessaan. En tiedä ketkä muut olivat loukkaantuneet tai mitä nyt tapahtuisi.

Golden hourWhere stories live. Discover now