Golden hour

- 8 -

Mihin helvettiin minä olin suostunut? Mikä minua vaivasi? Miksi olin suostunut? Miksi helvetissä olin suostunut?

Istuin sänkyni reunalla ja nojasin käsillä polviini. Tuijotin vierelläni olevaa pussia, joka oli täynnä pillereitä ja valkoista jauhetta pienemmissä pusseissa. Ekstaasia ja kokaiinia. Vittu. Mitä enemmän sitä ajattelin, sitä todellisemmaksi se muuttui ja sitä tyhmemmäksi tunsin itseni. Ei minun olisi ollut pakko suostua. Ei todellakaan olisi ollut pakko.

silti en voinut vastustaa houkutusta. Otin pussin käteeni ja avasin sen. En tiennyt huumeista paljoakaan, mutta sen tiesin, että niistä sai hyvät rahat. Ja raha tulisi kyllä käyttöön. Pystyisinkö siihen? Ottamaan muutaman pienemmän pussin itselleni ja myymään ne. Saisiko hän tietää? Toisaalta en edes tiennyt kenelle myisin ne tai miten jäämättä kiinni. Levetin pussin sisällön sängylleni. Pillereitä oli yhdessä pussissa viidestä kymmeneen ja jauhetta oli suunnilleen muutama gramma pussia kohden. Länsipuolella ainakin olisi ostajia.

Kuulin kuinka joku koputti oveen ja jähmetyin paikoilleni.

Jotain tosi outoa ja odottamatonta oli tapahtunut tällä viikolla. Lievästi sanottuna. Minä ja Mikael olimme tavanneet toisiamme päivittäin ja huomasin hetkittäin jopa nauttivani hänen seurastaan. Vaikka se aika jonka vietimme yhdessä olisi pitänyt käyttää kouluntyön tekemiseen, niin aika usein tuo työ jäi taka-alalle.

Me juttelimme milloin mistäkin. Lähinnä aika arkisita ja helpoista aiheista. Mikael kertoi entisestä kotikaupungistaan Tampereesta ja entisistä ystävistään, joihin ei kuitenkaan ole pitänyt yhteyttä muuton jälkeen.

Hän oli kova kyselemään myös minun elämästäni. En yleensä ollut kovin avoin ihmisille, joita en tuntenut todella hyvin, mutta jotenkin siinä tilanteessa sille kertominen ei tuntunut huonolta ajatukselta, kun se oli kuitenkin kertonut minulle niin paljon omasta elämästään. Mikael halusi tietää erityisen paljon veljistäni ja meidän porukasta. Kerroin hänelle kuinka minä ja Marko emme tulleet juurikaan toimeen, miten Aaron oli yksi tärkeimmistä henkilöistä minulle ja että hän löysi aina jotenkin juuri ne täydelliset sanat ja teot. Lisäksi kerroin Kassusta ja Jerestä. Kerroin, että Kassu oli ollut vankilassa eikä siltikään onnistunut pysymään kaidalla tiellä ja miten Jere oli meistä kaikista se hiljaisin ja kuinka se oli muuttunut sen jälkeen kun Kassu oli kaksi vuotta sitten lähtenyt. Viimeiseksi kerroin Ollista ja Mirosta ja siitä miten vaikka ne olivat veljeksiä ja melko samanlaisia kun sitä ajattelee niin en silti tullut toimeen Ollin kanssa lainkaan ja Miro oli minulle tärkeintä maailmassa.

Mikael kuunteli hiljaa ja antoi minun puhua. Puhuessani en edes tajunnut kuinka paljon vuosin yksityistä tietoa lähes ventovieraalle ihmiselle ja kaiken lisäksi Itäpuolelaiselle. Stenmanille. Se siinä olikin outoa. Koulussa, kun me kaksi olimme eri porukoissa, tiedostin hyvin sen, että miksi meidän täytyi pitää tapaamisemme salassa, mutta aina kun olimme kaksin tuo muuri hävisi ja pystyin puhumaan Mikaelille melkein täysin samoista asoista kuin Mirolle.

Lisäksi Mikael oli hauskaa seuraa. Hän nauroi ja puhui paljon, joka oli alkanut haittaamaan minua entistä vähemmän. Olin jopa tottunut siihen ainaiseen virneeseen hänen huulillaan. Oli outoa, että kaikki joka Mikaelissa oli ennen ärsyttänyt minua, saivat minut nykyään pitämään hänestä entistä enemmän.

Perjantaina Mikael saapui ramppikselle myöhässä, joka ei ollut hänen tapaistaan.

-Voinko pyytää sinulta jotain? Mikael kysyi ja kuulosti vakavalta. Hänen kasvonsa olivat parantuneet lähes täysin. Toisen silmän ympärillä oli edelleen haalistunut mustelma ja silmä itsessään veresti vielä hiukan.

-Tottakai, vastasin automaattisesti.

Mikael huokaisi syvään ja otti repun pois selästään ja otti sieltä esille jotain. En aluksi tajunnut mitä hän piti kädessän, mutta läpinäkyvän pussin sisällöstä ei voinut olla erehtymättä.