Golden hour

- 26 -

-Ketkäs täällä on vauhdissa jo tähän aikaan illasta? Elias irvaili hymyillen pilkallisesti. Porukka joka sillä oli mukana näytti olevan hänen oman ikäistään eli ainakin pari vuotta vanhempia. Mikael oli niistä selvästi nuorin. Heitä oli yhteensä kuusi.

Minä nousin nopeasti pois Miron päältä ja me vilkaistiin toisiamme. Miron katse eniten uhmakas, mutta huomasin siinä myös pelkoa.

-Olette meidän puolella, teinä varoisin, Miro sanoi niille mahdollisimman vahvalla ja käskevällä sävyllä.

-Musta tuntuu, että me ei olla ne joiden pitäisi olla peloissaan, slummari, Elias sanoi takaisin.

Miro nielaisi kuuluvasti. En ole ikinä nähnyt tämän silmiä sen näköisinä. Niihin sekoittui myrskyävää merta, mutta myös synkkää vedenpohjaa, joka oli täynnä arvaamattomuutta, kukaan ei osannut täysin sanoa mitä siellä tapahtui.

-Olivatko nuo siellä? Minä kysyin Mirolta mahdollisimman hiljaisella äänellä. He olivat sen ikäisiä ja selvästi liikkuivat Stenmanien kanssa, että olisivat hyvinkin voineet olla mukana sinä päivänä, kun Miron kimppuun käytiin ja sen kasvot viillettiin auki. Pienellä silmäilyllä minäkin tunnistin heistä osan, jotka olivat olleet todistamassa, kun Riku oli käynyt minun kimppuuni.

Miro nyökkäsi hitaasti vastaukseksi.

-Ketkä niistä?

-Kaikki... paitsi Mikael, se vastasi silmäiltyään porukkaa hetken.

-Jakakaa rakkaudenosoituksenne toki meillekin, Elias kehotti virnuillen.

-Me olimme juuri lähdössä, sanoin painokkaasti. Vaikka tykkäsin tappelusta ja suunsoitosta, tiesin kyllä milloin lähteä vain pois tilanteesta tai hoitaa se puhumalla. Tyhmäkin tajusi, ettei siinä tilanteessa kannattanut käydä agressiiviseksi tai hyökkääväksi.

-Mikä kiire teille nyt tuli? Keskeytettinkö me niin pahasti, että on pakko päästä jatkamaan? Yksi vanhimman näköisistä pilkkasi.

-Ei. Mutta jos sun pitää ihan tosissaan tietää niin me ollaan menossa tapaamaan meidän kavereita. Voin mä ne toki tännekin pytää, jos te haluatte, minä sanoin kuulostaen mahdollisimman vakuuttavalta. Minä toivoin, että se säikäyttäisi heidät, jos ne haluaisivat vain ärsyttää meitä.

-Anna mennä vain. Porukassahan on aina hauskempaa vai mitä? Elias sanoi saaden sen kaverit virnuilemaan ja naureskelemaan. Silloin minä tiesin, että he olivat nimen omaan tulleet tänne haastamaan riitaa ja tappelemaan.

-En usko, että he olisivat kovin otettuja kuokkavieraista, Miro tuhahti. Se haravoi samalla varovasti lähiympäristöä selvästi etsien parasta kohtaa päästä pakoon. En usko, että sekään oli kovin innoissaan ajatuksesta mahdollisesta tappelusta. Kuusi vastaan kaksi ei ollut kovin reilua.

-No eivätpä tietenkään, toinen Itäpuolelaisista sanoi, kuin olisi jo alunperin ollut perillä siitä mitä me yritettiin.

-Tarkoitan vain, ettei Marko, Kassu ja Jere tosiaan ole teidän Itäpuolelaisten suurimpia faneja, minä sanoin sille. Se toimi, ainakin osittain. Näin parin niistä kasvoilla käväisevän jonkin pelon kaltaisen. Niillä kolmella selvästi oli maine, joka kiiri heidän edelleen. Itä- ja Länsipuolella oltiin varsin tietoisia vanhimman veljeni ja tämän kahden ystävän tappelutaidoista. He eivät olleet ikinä hävinneet.

-Tyypillistä, ei Länsipuolelaiset pärjää yksin. Porukassa ollaan niin helvetin riitaa haastavia ettei mitään rajaa, mutta sitten kun ei olekaan tukijoukkoa niin ollaan ihan kuset housuissa, Elias härnäsi alentavaan sävyyn. Minusta tuntui, että normaaliakin uhkaavampi ääni johtui huumeista

Miro hipaisi kättäni nopeasti omallaan saadakseen huomioni. Laskin katseeni tämän käteen. Miro osoitti etusormellaan huomaamattomasti taaksepäin suoraan siihen suuntaan, jossa Kärkkiksen aidassa oli aukko. Vilkaisin tämän kasvoja, joilla oli tiukka ja tarkkaavainen ilme. Miro katsoi nopeasti silmiini. Tunnistin sen katseen missä vain. Se oli tuttu niiltä hetkiltä, kun pöllimme jotain kaupasta ja vartija oli tulossa suuntaamme. Kun minä annan merkin, juokse niin helvetin lujaa kun lähtee äläkä katso taaksesi. Näin Miron silmistä sen oleva tosissaan. Tämä oli vakavaa ja tästä oli leikki ja pelleily kaukana.