Golden hour

- 22 -

Heti kun pääsin kotiin, kävelin suoraan alakerran kylppäriin ja siellä olevalle lääkekaapille. Vedettyäni pari särkylääkettä naamariin lähdin kylppäristä ja rojahdin sohvalle. Toin toisen käsivarteni naaman eteen suojaksi. Talo oli jälleen painostavan hiljainen.

Minulla oli karsea olo. Ei välttämättä edes fyysisesti, koska vaikka se kuulostaakin vähän karulta, minut on piesty monta kertaa pahemminkin. Enemmän minua sattui henkisesti.

Olin herännyt Taijan huoneen lattialta ja minulta kesti hetken tajuta missä olin ja mitä tapahtui. Nousin lopulta istumaan, joka tuntui sillä hetkellä maailma suurimmalta ponnistukselta. Huone oli tyhjä. Taijaa, Aatua saatika Miroa ei näkynyt missään. Lattia kuitenkin tärisi edelleen basson jytkeessä.

Vieressäni matolla oli veriroiskeita ja minun oli pakko kääntää katseeni. Otin Taijan puisesta työpöydästä tukea ja nostin itseni pystyyn huojuville jaloille. Oloni oli heikko ja teki mieli oksentaa.

Sain jotenkin raahattua itseni kämpän yläkerran vessaan, jossa ei ollut onneksi ketään panemassa tai vetämässä jotain suonensisäsiä kuivassa kylpyammeessa niin kuin jossain sarjoissa näkee. En tiedä tekikö tyypit oikeasti niin.

Peilistä minua katsoi takaisin synkän ja murtuneen näköinen poika. Ohimossa oli auennut haava, nenänympärys oli veressä ja toinen silmänalunen oli muuttunut turvonneeksi ja sinertäväksi. Pesin kasvoni kylmällä vedellä ja hinkkasin sen puhtaaksi kuivuneesta verestä. Vettä joutui avonaisiin haavoihin ja naarmuihin saaden ne kirvelemään.

Alhaalla bileet olivat edelleen kovassa vauhdissa sinne päästyäni. Tunkkainen alkoholin ja oksennuksen haju saivat minut voimaan entistä pahemmin. Päässä pyöri ja halusin vain kotiin. En edes jaksanut mulkoilla ihmisiä jotka tönivät minua ympäri olohuonetta. Oma sänky ja uni olivat siinä vaiheessa kaikki mitä tarvitsin.

Musiikki kuului kaikuna korvissani ja tyyppien puheet ja huudot sekoittuivat toisiinsa puuromaiseksi meluksi. Lattia tuntui keinuvan ja minun oli pakko ottaa seinästä tukea, jotta en kaatuisi.

Kuljin varovasti ulko-ovea kohti. Pihalla hengitin raitista ilmaa keuhkoihini ja minusta tuntui, etten olisi ikinä hengittänyt jotain niin puhdasta. Ulko-ilma sai pahoinvointini katoamaan hetkessä.

Samassa huomasin kolme tyyppiä nojailemassa talon seinää vasten. Yksi niistä oli Miro ja kaksi muuta Eelis ja Aleksi. Ne naureskelivat keskenään henkeä haukkoen tupakat kädessään. Tarkemmin katsottuani tajusin, ettei se ollut tupakkaa. Aijemin Miron silmät olivat vain hiukan verestäneet, mutta nyt ne olivat kirkkaanpunaiset.

-Etköhän sä ole vetänyt jo ihan tarpeeksi, sanoin Mirolle, kun pääsin niiden luokse. Ystäväni katsoi minua yllättyneenä ja iloisesti virnistäen, ihan kuin näkisi minut ekaa kertaa. Mitä luultavimmin se ei edes muistanut ikinä olleen Taijan huoneessa. Maanneen siinä sängyllä päissään samalla kun minusta hakattiin paskat pihalle.

-Eemil! Ota säkin tää on uskomatonta ainetta! Mä näen tähdet mun pään sisällä! Miro hihkui, kun se olisi maailman järkeenkäyvin juttu. Samalla innokkaalla äänellä kuin aijemin puhelimessa. Se oli selvästi ihan aineissa. Missä lie mömmöissä. Ne kaikki kolme oli.

-Ei kiitos. Tule, mä vien sut kotiin nukkuun pääsi selväksi, sanoin ja viitoin sitä lähtemään mukaani.

-Älä viitti olla tuollainen ilonpilaaja, Eelis liittyi mukaan keskusteluun. Se ja Miro purskahtivat nauruun. Aleksi tuijotti silmät suurina kadun toiselle puolelle kuin olisi nähnyt enkelin.

-Ota tästä. Se auttaa rentoutumaan, vaikka se saattaakin olla tollaiselle tiukkikselle vaikeeta, Eelis sanoi ja tarjosi omaa jointtiaan minulle. Minä pudistin päätäni torjuvasti ja laitoin kädet puuskaan.