Ensimmäinen luku: Aamu

718 12 1
                                    

Oli aivan tavallinen päivä. Heräsin, nousin ylös, petasin sänkyni, nostin lattialta olevat tyynyt sängylle ja heitin päiväpeiton päälle.

Menin alakertaan mahdollisimman hiljaa. Silti portaat narisivat hieman allani mutta yritin astua kevyesti. Äitini ja pikkusiskoni nukkuivat vielä enkä halunnut herättää heitä. Äiti ei arvostaisi sitä myöhäisen iltavuoronsa jälkeen.

Hän on sosiaalityöntekijä ja yrittää parhaansa mukaan jaksaa. Se työ ei ole helppoa, kun joutuu kohtaamaan kaikkia ongelmaperheitä.
Puhumattakaan siitä, miten se toi muistoja mieleen äitini ja isäni menneisyydestä. Isäni jätti äidin kun olin 4-vuotias. En siitä itse muista melkein mitään muuta kuin hämärästi äidin mustelmilla olevat kasvot ja rikkinäiset lasinsirut lattialla.

Aihe on herkkä äidille. Hän ei pysty puhumaan siitä. Ainoa mitä isästäni tiedän on, että hän jätti äidin sanomalla ettei rakasta häntä enää. Muuta äiti ei ole kertonut. Eikä suostu kertomaan.
________________________________

Päästessäni alakertaan menin suoraan keittiöön. Laitoin kahvin tekeille ja paahtoleivät paahtimeen. Kuulin pienen väsyneen äänen takaani:
"Huomenta."
Pikkusiskoni Ada sanoi sotkuisilla blondilla hiuksillaan ja liian isolla keltaisella yöpuvullaan.

Hän haukotteli ja jatkoi: "Voiks viedä mut tänään kouluun ku äiti ei oo viel heränny?"
Leivät ponnahtivat leivänpaahtimesta sanoessani: "Toki"ja samalla pelästyin.
Otin leivät paahtimesta, voitelin ne ja laitoin juustoa päälle. Annoin toisen Adalle. Hän näytti tyytyväiseltä. Samalla huokailin äitiä.

Miksei hän ollut vielä herännyt? Johtuiko se uupumuksesta vai jostain muusta? Luultavasti vain uupumuksesta ja väsymyksestä. Varmaankin...

Vääränlaista kemiaaWhere stories live. Discover now