Viides luku: Donnan auringonlasku

338 10 0
                                    

Oli torstai. Aamu oli sateinen ja viileä. Heräsin seitsemältä ja nousin ylös innoissani. Tänään menisin ulos Willin kanssa. Tai siis opettajan. En malttanut odottaa.

Laitoin ylleni mustat haaleat sukkahousut, mustan hameen ja tummansinisen villapaidan. Ei ehkä mikään treffiasu tai siis...asu, jossa mennä hienon näköisenä hienoon kahvilaan komean miehen..tavallisen opettajan..kanssa.

Laitoin vielä kaulaani kultaisen koruni, josta roikkui pieni sydän.

Lähdin innoissani alakertaan, enkä oikein välittänyt tuliko portaista ääntä vai ei. Olin liian innoissani välittääkseni. Keitin kahvia ja join sen lukiessani Hobittia. Se lisäsi iloisuuttani ja juotuani kahvin olin vain niin..fiiliksissä.

Tästä tulisi hyvä päivä.

________________________________

Koulua oli kulunut 6 tuntia ja olin koko päivän odottanut treffejäni tai siis...tapaamistani opettajan kanssa. Eivät ne olleet treffit. Eihän?

Matikan tunti päättyi. Viimeinen tuntini. Lähdin luokasta aika kiireellä ja menin vessaan. Korjasin meikkejäni ja lisäsin punaista huulikiiltoa. Se kiilsi yhtä hyvin kuin koulun putkivalot.

Pakkasin meikit takaisin kassiin ja kiirehdin vessasta pois. Kello oli jo 2 minuuttia yli 15. Lähtisiköhän hän jos tulisin myöhässä? Okei, ehkä mä mietin tätä liikaa. Ja mun pitää rauhoittua, mä vain menen kahvilaan puhumaan kirjoista opettajan kanssa. Mitään muuta ei tapahdu.

Kävelin koulun parkkipaikalle. Olin innoissani ja jännittynyt. Vatsassani oli outo tunne...perhosia...ja sydämeni tykytti kovaa. Se johtui vain siitä, että hengasin uuden ihmisen kanssa. Ei mistään muusta.

Hän odotti autollaan. Auto oli musta, avokattoinen vanhanaikainen auto. Se oli itse asiassa aika siisti. Mutta vielä siistimpää oli mies sen vieressä. Wow...

Willillä oli mustat silitetyt housut, valkoinen kauluspaita ja tummanvihreä solmio.

Kauluspaidan hihat oli kääritty ylös, mikä näytti hänen verisuonia täynnä olevan käsivartensa, hänen käsilihaksensa. Öhm..wow. Hän näytti niin hyvältä...tai siis hän näytti vain tavallisella tavalla hyvällä. Niinkuin kaikki muutkin opettajat, siistit vaatteet ja silleen.

Hänen vihreät silmänsä muistuttivat minua metsän puista. Metsän kauniista rauhallisista puista. Hänen silmänsä olivat jotenkin rauhoittavat ja henkeäsalpaavat. Sydämeni syke nousi heti kun näin hänen silmiensä katsovan omiini. Hän hymyili ja aloin kävelemään hänen luokseen.

Katsoin hänen autoaan silmät pyöreinä, sillä se oli oikeasti hieno.
"Tykkääks mun autosta?", hän kysyi naurahtaen nähdessään ilmeeni.
"Öhm joo. Se on hieno!",  sanoin hermostuneesti. Olin hänen ympärillä aina hermostunut.

Hän tuli avaamaan oven minulle. Wow, hän oli kunnon herrasmies. Kiitin häntä ja hymyilin. Olin innoissani. Hänkin näytti siltä.

Ajoimme pois koulun pihalta ja tunsin viileän tuulen viiman kasvoillani. Laitoin käteni hihoihini, sillä olin hieman kylmissäni. Käteni olivat sylissäni ja katsoin maisemia.

Seeford oli kaunis kaupunki. Olin tottunut tähän mestaan, olin asunut täällä koko elämäni ja vasta nyt aloin kunnolla arvostamaan sen kauneutta. Kaupunki oli lähinnä metsää ja rantoja. Metsää tosin enemmän. Rantoja oli 2, Merilahti ja Alispolun ranta. Siellä nuoret enimmäkseen hengailivat kesäisin. Metsiä ei nimetty, kaikki vaan tiesivät ne.

Automatkan juttelimme päivästämme ja eri kouluaineista. Häntä kiinnosti myös olinko ajatellut minne lähden lukion jälkeen opiskelemaan. Hän itse oli yliopiston kannalla ja minäkin itse asiassa.

________________________________

Saavuimme Seefordin keskustaan, Aaltokadulle. Donnan auringonlasku oli sillä kadulla. Se oli kaunis kahvila.

Sen rakennus oli ulkoa tumman turkoosin värinen. Ikkunat olivat suuret ruudulliset, oven vieressä oli puinen pieni penkki ja seinässä oli kasveja. Oviaukossa oli matto, jossa luki "come and be welcome".

Vaikka olin käynyt kahvilassa jo ennen, suuni oli silti auki ihailusta. Wow, niin kaunista.
Will jo nousi  autosta vasta kun olin irrottamassa turvavyötäni. Hän nopeasti tuli minun puolelleni autoa ja avasi oven.

"Kiitos", kiitin ja hymyilin hänelle. Ääneni kuulosti yllättävän hellältä, yleensä se oli hieman matalampi ja äänekkäämpi.

Hän hymyillen sanoi: "Eipä mitään."

Kävelimme kahvilaan sisälle. Ihailin sen sisustusta ja menua. Astuessa sisään näin suoraan vastapäätä kahvilaa olevan kassan.

Se oli puinen tiski, jonka vieressä oli kahvikoneita ja mukeja. Tiskin takana oleva seinä oli valkoinen tiiliseinä, jossa oli puisia hyllyjä täynnä kahvipapuja ja jotain mausteita. Seinällä oli myös mustassa liitutaulussa kahvilan menu. Menussa oli enimmäkseen kaikkia erilaisia kahveja ja leivonnaisia, löysin sieltä muutaman voileivän mutta paikka ei ollut lounaspaikka, vaan kunnon kahvila kahvitteluun.

"Hmm..täällähän on kaunista! Puhumattakaan menusta!", Will sanoi katsellessaan ympärilleen.
"Jep, niin on", vastasin.
"Mitä sä haluat?" Will kysyi kääntyessään minuun.
"Öhm..en tiiä vielä", vastasin.
"Okei no sano sit ku tiiät", Will sanoi tutkaillessaan menua. Hänkään ei vielä tiennyt mitä haluaisi.

"Hmm..mä varmaan ostan ton cappuccinon. Se on mun lemppari ja turvallinen vaihtoehto hahah", sanoin ja naurahdin.
"Hei kyl mä maksan", Will sanoi.
"Mitä? Ei ei kyl mä voin maksaa omani", sanoin nopeasti.

"Ei, oikeesti, mä maksan. Okei?" Will vastasi.
"No okei", sanoin hieman pettyneenä. Olisin voinut ihan hyvin maksaa oman kahvini. Miksi hän halusi maksaa? No ehkä hän halusi vain olla kohtelias. Mutta ei kyllä olisi tarvinnut.

Hän otti tavallisen mustan kahvin ja teki tilauksen. Odotimme kahviemme tulemista tiskillä ja katsoimme kahvilaa.

Kun kahvit olivat valmiita, sain valita paikan, jonne menimme istumaan. Valitsin ikkunan viereisen paikan, siitä näkyi vastakkaisen kadun kauppoja ja ihmisiä kantamassa ostoskassejaan. Pöydät ja tuolit olivat puiset, mutta onneksi tuoleissa oli pehmusteet.

________________________________

"Mitä kirjoja sulla olis suositeltavana?", kysyin samalla kun otin siemauksen cappuccinostani.
"Tein sinulle itse asiassa listan, voisit tykätä näistä ja nämä kasvattavat yleissivistystä", hän sanoi, ojentaessaan minulle pienen huonosti revityn paperin palasen. Paperin pienestä koosta huolimatta, lista oli pitkä. Siinäpä oli luettavaa.

"Täällä pohjan tähden alla
Rautatie
Tuntematon sotilas
Taru sormusten herrasta
Rakasta minut vahvaksi
Ennen päivänlaskua ei voi"
ja lista jatkui...

"Oho, onpas tässä luettavaa", sanoin silmäillessäni listaa.
"Tiedän, mutta kai pystyt siihen?", Will kysyi kohottaen kulmiaan ja hymyillen.
"Oliks toi haaste?", kysyin laittaen käteni puuskaan ja hymyillen.
"Ehkä..." Will vastasi.

Katsoimme toisiamme silmiin ja molemmat naurahdimme. Meillä oli hauskaa.

Puhuimme kirjojen lisäksi siitä, miten näemme maailmaa ja hänen kanssaan tunsin oloni turvalliseksi. Tuntui kuin hänelle pystyisi puhumaan mistä tahansa. Hänen lähellään oli hyvä olla.

Vääränlaista kemiaaWhere stories live. Discover now