Neljästoista luku: Kukaan ei satuta siskoani

227 6 0
                                    

Koko loppukoulupäivän Kara oli tavallista hiljaisempi, mutta Olivia ihan normaali itsensä. Nauroimme huonoille vitseille, autoimme toisiamme koulutehtävissä ja puhuimme random asioista. Kara ei vaikuttanut kuitenkaan täysin omalta itseltään. Häntä näytti vaivaavan minun ja Willin juttu, ja se ei rehellisesti sanottuna ollut yllättävää.

Päästessäni kotiin heitin koululaukkuni keittiön lattialle ja laitoin kahvinkeittimen päälle. Heitin hiukseni löysälle nutturalle ja kaivoin esiin fysiikan kirjani.

Sininen, kovakantinen, paksu ruma kirja.

En pidä fyysikasta. En tunneilla ymmärrä puoliakaan mitä tapahtuu. Onnekseni Kara on pöytäparini ja on hikke kyseisessä aineessa.

Karaa vaivasi mun ja Willin juttu. En ihmettele sitä, mutta en kyllä ymmärräkään miten se vaikutti häneen niin paljon. Vai olikohan jokin muu vialla?
_______________________________

Uurastin fysiikan läksyjäni hörppiessäni kahvia aina välillä. Äiti olisi yötöissä taas ja minun olisi tarkoitus hakea Ada koulusta. Kello oli 14.38 ja Ada pääsisi koulusta klo 15. 

Nousin pöydästä, laitoin ehkä hieman liian rajusti kahvikuppini altaaseen ja lähdin eteiseen. Nappasin avaimet lipastolta ja heitin nopeasti farkkutakin päälle.

Päästessäni alakoulun parkkipaikalle, näin Adan odottavan pihan keinujen vieressä.

Adalla oli mustelma vasemmassa silmässään ja hänen letillä olevat hiuksensa olivat sotkuiset. Ne olivat aina sotkuiset, mutta eivät yleensä näin sotkuiset. Hiussortuvia sojotti joka suuntaan ja letit näyttivät olevan enemmän auki kuin kiinni.

Huomattuani tämän, huolestuin ja aloin juoksemaan. Oikealtani oli juuri tulossa auto, joka teki äkkijarrutuksen nähdessään minut.

Pelästyin ihan huolella. Jäin seisomaan sen eteen. Silmäni laajenivat ja sykkeeni oli koholla. Autoilija viittoi ikkunasta ja muodosti huulillaan: "Mene jo" ja jatkoin juoksemista.

Ugh joku bemarikuski viel tähän.

Ada näytti pelästyneeltä ja musertuneelta.

Laskeuduin hieman alemmas ja otin Adan kasvoista kiinni. Katsoin hänen mustelmaansa ja kysyin huolestuneena: "Ada, mitä tapahtui?"

Adan silmät vetistyivät ja hän katsoi jalkoihinsa.

"Ada, mitä tapahtui?!" kysyin uudestaan, huutaen huolesta.

Adan poskelle valui kyynel ja vedin hänet halaukseen. Silitin hänen hiuksiaan ja sanoin hiljaisesti: "Kaikki on nyt ihan hyvin. Sä oot turvassa. Kaikki on ok."

"Se oli meidän uus opettaja", kuulin Adan sanovan. Katsoin häntä järkyttyneenä.

Ada vetäytyi pois halauksestani ja jatkoi ääni hieman väristen: "Se...se ei tykännyt kun myöhästyin. Mä myöhästyin..äikän tunnilta, Emaline anteeks. Mä olin liian kauan ulkona. Mä en kuullut kellojen soittoa. O-ootko sä vihanen?"

Tunsin ahdistuksen painavan rinnassani, samalla vihan verenpaineessani.

"Mitä? Ada, ei. En tietenkään oo sulle vihanen. Mikä tän opettajan nimi on?" sanoin.

"Walter Tomeson", Ada sanoi hetken hengitettyään.

Walter Tomeson.

Hän ei voi olla sukua Willille, eihän?

"Tekivätkö muut opettajat mitään?", kysyin hetken ajateltuani.

"W-Walter sanoi muille.....et mä kaaduin. Ja mähän itse asiassa kaaduin. Wa-Walter löi mua niin et mä kaaduin", Ada sanoi itkien.

"Anteeks Emaline"

"Ei sun tarvitse pyytää keneltäkään anteeksi yhtikäs mitään. Väkivalta ei oo ok. Sil et myöhästyit ei oo täs kohtaa mitään merkitystä koska sun opettaja teki väärin. Mä soitan äidille ja sit mennään puhumaan teidän rehtorin kans", sanoin samalla silittäen Adaa.

_______________________________

Istuimme koulun käytävässä, odottamassa rehtoria. Rehtori Susan Buckstaria.

"Anteeks ku kesti. Koitin tulla mahdollisimman nopeesti", äiti hölkkäsi luoksemme hengästyneenä.

"Kyl aika nopeesti tää Walter Tomeson saa potkut. Mitä helvettiä oikeesti?! Kajoaa oppilaaseen?! Lapseen?! Ei vittu mikä mies."

"Äiti, rauhoitu", osoitin silmilläni Adaa päin.

Äiti nyökkäsi ja hiljeni.

"Katsotaan et se saa potkut", sanoin.

Rehtori Susan Buckstar avasi ovensa ja viittoi meidät sisään.

"Menkää vain istumaan", hän sanoi kohteliaasti ja veti pöytänsä eteen kaksi lisätuolia.

Ada meni istumaan keskimmäiseen, äiti hänen oikealle puolelleen ja minä hänen vasemmalleen.

Rehtorin toimisto oli siisti. Pöydällä oli vain kahvikuppi, tietokone, kalenteri ja kynäteline. Seinillä oli kehystettyjä kuvia hänen perheestään, kahviloista ja kissoista.

"Millläs asialla te olette tänään täällä?", hän kysyi ja laittoi kädet syliinsä.

"Opettajanne Walter Tomeson löi tytärtäni Adaa kun hän myöhästyi tunnilta. Hän kaatui samalla", äiti sanoi huolestuneella äänensävyllä.

Rehtorin ilme muuttui neutraalista hymystä huolestuneeksi.

"O-Opettaja Walter Tomeson?", hän kysyi vaikeasti.

"Kyllä", sanoin ja silitin Adan selkää.

Ada itki ja räpläsi hameensa reunaa.

"Lupaan selvittää asian. Hän saa välittömästi potkut", rehtori sanoi.

"Nostatteko te syytteen?" rehtori jatkoi.

"Ehdottomasti. Sille paskiaiselle ei pelkät potkut riitä!" äiti huusi.

"Äiti!" huusin takaisin äidille merkiksi hänelle rauhoittua. Halusin olla rauhallinen Adan vuoksi mutta mielessäni oli oikeasti vain tämän opettajan kuristaminen.

Rehtori katsoi meitä molempia ja sanoi:
"Selvä. Olen erittäin pahoillani tästä."

Nousimme kaikki tuoleistamme ja kuulin äidin sanovan hiljaa itsekseen: "Sietääkin olla."

Lähdimme rehtorin toimistosta ja sanoin käyväni kaupassa.

"Menkää varovasti kotiin!", huusin äidille ja Adalle.

En voi uskoa, että joku alakoulun opettaja voi olla noin julma. En voi sietää tätä.

Kukaan ei satuta siskoani.

Minua jäi häiritsemään Walterin sukunimi. Ei kai hän voinut olla Willille sukua?

Ainoa varma asia minkä tiesin oli, että minun piti puhua Willin kanssa.

Vääränlaista kemiaaWhere stories live. Discover now