Vääränlaista kemiaa

Toinen luku: Uusi opettaja

Syömisen ja kahvin juomisen jälkeen menin pukemaan. Laitoin päälleni mustat sukkahousut, harmahtavan tummansinisen ruudullisen hameen ja punaisen t-paidan. Lähtiessäni huoneestani heitin päälle vielä mustan ohuen takin ja nappasin mukaani kangaskassini.

Ennen kuin astuin ovesta ulos, kävin tarkastamassa hengittihän äiti ja hän onneksi hengitti. Ada odotti minua eteisessä ruskea koululaukku olallaan. Hänen hiuksensa olivat yhä sotkuiset.

"Ada..." huokaisin turhautuneena, "missä sun hiusharja on? Meidän on pakko lähtee. En saa myöhästyy koulusta. Meidän opettaja Adam Henderson ei siedä myöhästelijöitä."

"E-en tiedä. En löytänyt sitä vessasta...", Ada vastasi epäröiden.
Ryntäsin vessaan etsien Adan hiusharjaa. Se oli pieni ja puinen. Vessassa oli kauhea sotku. Hyllyssä olevat laatikot oli otettu pois, peilikaapin ovet olivat auki ja tavarat levällään. Tavarakasasta Adan hiusharjan lisäksi avatut lääkepurkit pistivät silmääni. Se huolestutti minua ja juuri kun olin ottamassa hiusharjaa käteeni, kuulin äidin tulevan.

"Mitä sä....hei! Älä sotke mun tavaroita!" Äiti huusi hätäisenä ja juoksi vessaan laittamaan tavaroita takaisin paikalleen.
"Mä etsin vaan Adan hiusharjaa, ei se voi mennä kouluun ihan takkuisis hiuksissa. Ja täällä oli sotku ennen mun tulemista." Vastasin hieman loukkaantuneen kuuloisena.

Ada oli hämmentynyt. Tulin pois vessasta ihmetellen äitiä ja annoin Adalle hiusharjansa.
"Heippa!", huusimme yhdessä Adan kanssa äidille lähtiessämme ulko-ovesta. Äiti moikkasi, yhä hätääntyneen kuuloisena.

Mitä ihmettä tuo oli? Mikä se sotku vessassa oli? Miksi siellä oli lääkepurkkeja levällään? Miksi äiti oli niin hädissään? Ei hän yleensä tuommoinen ole.

Ajoimme skootterillani Adan kanssa kouluun. Hänen ala-asteensa oli lukiotani vieressä, joten kuljettaminen oli helppoa.
________________________________

Hyvästeltyäni Adan, otin skootterista avaimet, tungin ne kassiini ja lähdin kävelemään kohti koulun ovia. Pihalla oli jo paljon porukkaa ja olisi ollut lähellä, että olisin myöhästynyt. Luultavasti kaikki olisivat olleet sisällä kylmyyden takia, jos ei olisi ollut vasta alkusyksy. Oli vasta syyskuun 12 päivä.

Kaverini Kara ja Olivia tulivat luokseni innoissaan. Sain ajatukseni pois äidistä.

"Moiii! Ootsä innoissas?", Kara kysyi hihkuen intoa jostain.
Kulmani nousivat ihmetellen ylöspäin ja kysyin: "Öö..mistä?"
"No uudesta äidinkielen opettajasta tietenkin! Herra Henderson jäi eläkkeelle", Olivia vastasi hämmentyneenä tietämättömyydestäni ja samalla siirsi hiuksiaan korvan taakse.
Kara jatkoi, räpläten hiuksiaan myös: "Ah, onneks ei tarvi enää kattoo ja kuunnella herra Hendersonia. Se meinas antaa mulle jälkkää ku söin purkkaa!"

Naurahdin ja hymyilin Karan valittamiselle.
"Mulla ei itse asias ollu mitään hajua, mistä saitte kuulla?", kysyin.

"Karan äitihän on rehtori. Se kerto meille!", Olivia sanoi omahyväisenä. Olivia ja Kara hymyilivät molemmat, näyttäen omahyväisiltä. Sellaisia he muutenkin luonteeltaan olivat. Hieman omahyväisiä, miettivät usein itseään yli muiden mutta he olivat silti ystäviäni.

He olivat hauskoja ja ottivat minut mukaan hengaamaan ensimmäisenä päivänäni vitosluokkaa. Olimme tunteneet kauan enkä ollut mikään ekstrovertti. Uusien ystävien hankkiminen oli vaikeaa, joten keskityin enimmäkseen kouluun ja kahteen kaveriini, jotka minulla olivat.

Kellot soivat ja menimme sisälle.

________________________________

Minulla oli ensimmäisenä äidinkieltä tai virallisemmin sanottuna suomen kieltä. Karalla ja Olivialla jotain muuta. Eli olin yksin.

Astuin luokkaan ja pyrin vain nopeasti kävelemään pöydälleni. En halunnut vetää huomiota minuun ja se toimi. Istahdin alas, otin suomen kielen kirjani ja penaalini, ja laskin ne hitaasti pöydälle. Luokassa oli jo miltei kaikki tulleet paikalle, paitsi opettaja. Tuntia oli kulunut jo 5 minuuttia, missä opettaja oli?

Selailin kirjan seuraavia aiheita odotellessani.
Yhtäkkiä luokan oviaukosta tuli mies. Tai no siis, opettaja.

Hän ei vastannut odotuksiani hänestä. Tosin en tiennytkään hänestä mitään, mutta olisin olettanut hänen olevan yli 50-vuotias, elämäänsä kyllästynyt mies, joka vihaa nuoria ja ajattelee asioiden olleen paremmin ennen.

Mutta hän ei näyttänyt yhtään 50-vuotiaalta elämäänsä kyllästyneeltä mieheltä. Hän näytti about 30-vuotiaalta ja hänellä oli hermostunut hymy kasvoillaan.

Hänen hiuksensa olivat lainehtivat, ruskeat ja lyhyet. Ei liian lyhyet. Sopivan lyhyet. Hänellä oli vihreät silmät, jotka näyttivät samalta kuin tammipuun lehdet.
Hänellä oli päällään suorat silitetyt mustat housut, joissa oli perus musta vyö. Tummanruskea villapaita, jonka alta pilkisti valkoinen kauluspaita, korosti hänen lihaksiaan. Vatsalihaksiaan ja käsilihaksiaan varsinkin. Sen huomasi jo varmaan kaukaa.

Hän ei tosiaan vastannut odotuksiani. Hän oli....komea.

Hän silmäili luokkaa hermostuneesti kävellessään pöytänsä luokse.
"Hei..öhm...saisinko hiljaisuutta?", hän sanoi aika kovaan ääneen. Luokka hiljeni ja kääntyi katsomaan häntä.

Hän jatkoi: "Kiitos. Olen siis uusi suomen kielen opettajanne ja nimeni on Will Tomeson."

Vatsassani tuntui oudolta. Kuin perhosia....ei. Ei ne olleet perhosia. Olin vain innoissani koulusta...oppiaineesta. Mutta lopun tunnista, en saanut katsettani irti hänestä. Hänessä oli jotain. Hän oli....kome-....tai siis..mielenkiintoinen.