tw: lääkkeet, alkoholi
____________________________
Olimme tulleet sairaalasta kotiin. Äiti oli sanonut lääkäreille ja minulle, että hänen polvessaan oli niin kova kipu ja luuli lääkkeiden auttavan. Otti siksi lisää.
En uskonut häntä.
Tullessamme kotiin äiti vakuutteli olevansa kunnossa ja hali Adaa. Hän meni leikkimään hänen kanssaan vaikuttaen iloiselta. Hän hymyili.
Okei, ehkä kaikki sittenkin oli kunnossa?
Loppupäivän vain olimme kotona. Äiti leikki Adan kanssa ja söimme yhdessä keskustellen koulusta ja positiivisista asioista. Äiti näytti välttelevän päivän tapahtumista puhumista ja ymmärrän sen. Ehkä hän itsekin vain pelästyi tapahtunutta eikä se ollut tahallista?
Silti, en voinut jatkaa eteenpäin ilman varmuutta. Ruoan jälkeen Ada poistui pöydästä, kiitti ja lähti leikkimään huoneeseensa. Nousin itsekin pöydästä ja aloin korjaamaan astioita. Äiti teki saman.
Laskiessani astiat tiskialtaaseen, uskalsin avata suuni ja kysyä: "Äiti, mitä oikeasti tapahtui? Oliko se vain vahinko?" Minua hermostutti mitä äiti vastaisi.
Äiti huokaisi ja hänen kasvoilleen levisi haikea ilme. "Se oli vain vahinko. Polveani sattui ja se oli vain vahinko. Kaikki on hyvin nyt. Kenelle tahansa voisi käydä noin", hän sanoi.
Minä en olisi polveni särkyessä kaatanut kokonaista lääkepurkkia kurkkuuni mutta okei sitten.
Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja kaadoin astianpesuainetta likaiselle lautaselle.
Äiti hymyili. Huokaisin syvään ja aloin tiskaamaan.
Loppuillan kaikki vaikutti olevan ok.
_______________________________
Kello oli puoli kymmenen illalla. Äiti ja Ada katsoivat televisiota sohvalla. Ada sai valvoa myöhään viikonloppuisin.
Istuin nojatuolissa ja luin Hobittia. Sohvapöydällä vieressäni oli kuppi teetä ja hörpin sitä aina välillä. Se rauhoitti minua päivän tapahtuneen jälkeen.
Yhtäkkiä puhelimeni soi toisessa huoneessa ja käännyimme kaikki katsomaan sitä. Nousin nojatuolilta ihmeissäni, sillä yleensä kukaan ei soitellut minulle.
Menin vastaamaan puhelimeeni ja siellä oli Kara. Hän kysyi haluaisinko tulla ulos kaupungille, Seefordin keskustaan. Kuullessani kysymyksen kulmani nousivat hämmästyksestä ja katsoin äitiin päin.
"Öhm...kenen kanssa oot?", kysyin.
"No si-ssiis.... oon vain Olivian kansssah...", Kara vastasi kuulostaen humalaiselta.
"Öhm okei, voin tulla. Missä ootte?", kysyin.
Sain vastaukseksi "Koulul" ennen kuin puhelu katkesi.
Otin hämilläni puhelimen pois korvaltani ja laitoin sen farkkujeni takataskuun. Käännyin äitiin päin sanoen: "Meen keskustaan Karan ja Olivian kanssa. Ne pyys mut sinne."
"Okei, voiks tulla sit ennen aamuyötä? Tai ilmota jos meet jonnekin muual yöks?", äiti vastasi hieman huolestunut sävy äänessään.
"Joo...meen kyl varmaan jommankumman luo varmaan yöks", vastasin.
Äiti nyökkäsi ja sanoi: "Okei".
Menin huoneeseeni vaihtamaan vaatteita. Pidin yhä mustat farkut päälläni mutta vaihdoin villapaitani punaiseen samettiseen toppiini. Laitoin sen päälle mustan lyhyen takin ja pienen mustan laukun olalleni.
Olin valmis lähtemään.
Menin ulos skootterilleni. Oli pimeää ja ajoin hitaasti. Ties milloin eteeni hyppäisi joku peura metsän uumenista.
_______________________________
Saapuessani koululle näin Karan ja Olivian. He olivat kahdestaan. Olivialla oli melkein tyhjä viinapullo oikeassa kädessään ja toisessa oli Karan käsi. He heiluivat musiikin tahtiin ja näyttivät...sekopäisiltä. He taisivat olla aika öhm...naamat.
Katsoin heitä ja yritin pidättää naurua. He näyttivät Liisa ihmemaassa-tarinan kananmunakaksosilta ja totta puhuessani...he myös vaikuttivat heiltä.
Kävellessäni heitä kohti Olivia laski musiikin äänentasoa.
"Omg moikkuuuuuu....", Kara sanoi humalainen hymy levitessä kasvoilleen.
Olivia katsoi silmät siristen minua ja tarjosi pulloa minulle: "Haluutsä?"
"Ei kiitos...", sanoin ja tyrmäsin pullon käsilläni. "Kuinka paljon ootte juonu?" jatkoin.
"Öhm....emmäää ttti-tiiäää", Olivia vastasi ja laittoi musiikkia kovemmalle. Kara alkoi pyörimään ja heiluttelemaan käsiään ilmassa.
"Elämä on ihanaa", hän sanoi.
Olivia hymyili hänelle ja lähti samaan pyörimiseen sanottuaan: "Niin on".
Jestas he olivat humalassa.
Otin viinapullon käteeni katsoakseni prosenttimäärää. Siinä oli 32%...
Silmäni pyöristyivät ja tuntui kuin ne olisivat melkein tippuneet päästäni.
Aloitin: "Hei nyt sit...täs on 32 prossaa. Se on aika helk-" mutta Kara keskeytti minut laittamalla sormensa suuni eteen.
Hän sanoi: "Hyshh....me nyt pirämme rhauskaa. Lllopeta."
Katsoin häntä epäluuloisesti ja otin Olivialta viinapullon pois.
"Hei! Mitä sä teet sillä?!" hän huusi hätäisesti.
"Se salee vain ottaa vvähäsen ja rrelaa", Kara sanoi koittaen rauhoitella Oliviaa.
"Aa hihihihi okeeee...sittenhän me kaikki voisimme ollla lumalasssa", Olivia sanoi hymyillen.
Jestas. En ajatellut juoda, olin skootterilla liikkeellä. Halusin viettää aikaa heidän kanssaan ja nyt vaikutti siltä, että olisin heidän lapsenvahtinsa loppuyön...
Laitoin Olivian viinapullon laukkuuni, se juuri ja juuri mahtui sinne. Se paistoi laukusta läpi...
YOU ARE READING
Vääränlaista kemiaa
Teen Fiction"Ihan kuin välillämme olisi ollut jokin magneetti. Magneetti, joka liitti huulemme yhteen. Magneetti kahden himoa täynnä olevan ihmisen välillä. Siinä oli kemiaa. Se oli väärin mutta sitä se oli. Kemiaa ja himoa kahden ihmisen välillä." Emaline on 1...
