19. ehkä ne ei nää

1.3K 74 21
                                    

A/N: Hej!! TÄÄ LUKU ON ELLENIN NÄKÖKULMASTA KIRJOTETTU ! en tiiä mitä tästä nyt tuli mutta nauttikaa 8)

-Ellen-

Pilottimme, aka Ebban isä on nyt suostunut kuskaamana meidät vuorille. Se tuli eilen tänne katsomaan meitä, ja lupasi ajaa meidät sinne yöksi. Se aikoo ajaa kuitenkin takasin jo tänään sitten illemmalla, koska se haluaa, et me kävellään takasin kaupunkiin ite.

Matka alkaa tunnin päästä, ja me ollaan joskus viideltä perillä. Kello on jotain kolme, en oo ihan varma, koska mun huomion on vallannut täysin eräs jätkä, joka kuljettaa mua skeitillä Maspalomasin kaduilla. Se pitää mun vyötäröstä kiinni tiukasti ja mä oon laskenut omat käteni sen käsien päälle. Mun posket helottaa punasina, kun se nauraa hiljaa mun takana.

Mä en tiedä, että miten me taas päädyttiin tällaseen tilanteeseen. Markus kuskaa mua skeitillä lämpimän ilman sivellessä mun kasvoja ja tää tuntuu ihan kesältä. Se jäi mun mieleen tosi kauaksi aikaa, mut sit mä vaan luovutin, kun en enää nähnyt Markusta missään. Se oli kamalaa, koska mä halusin tietää siitä enemmän.

Nyt mä tiedän jonkun verran enemmän, mutta silti mä oon aika varma, että sillä on vielä jotain salaisuuksia. Se ei puhu sen perheestä, muusta kuin Jennasta, se ei oo kertaakaan vienyt mua niille, vaikka mä oon yrittänyt kysellä. Mä nimittäin oisin halunnut nähdä sen talon ja tavata ehkä sen vanhemmat.

Ehkä se on sille vaikee aihe. Ehkä muutenkin koko perheasia on vaan monimutkanen Jennan takia. Mistä mä sen tiedän?

Kuitenkin mä oon huomannut, kuinka tärkee Jenna sille oli. Se on aina tosi surullinen, kun se puhuu siitä. Mut nyt sen on ollut vähän helpompi puhua siitä. Mä oon yrittänyt pitää sen ilosena aiheena puhua, ja onneksi se alkaa tottua siihen. Vielä kun se kertoisi muillekki. Musta tuntuu, että sitä helpottais hirveesti se.

-Nukutaa teltassa vai? Markus kysyy ja potkasee taas lisää vauhtia.

-Joo. Joku kanarianlintu nokkasee reijän siihe kattoo ja sit me tukehutaa siihe kankaasee, sanon ja saan Markuksen tirskahtamaan.

-No ainaki tukehutaan tähtien alla, se hymähtää ja laskee leukansa mun pään päälle. Lauta kiitää kaduilla kovaa vauhtia, ja onneksi väistelee myös ihmisiä. Me ollaan menossa takasin hotellille, kun me käytiin kahestaan vaan pyörimässä ympäri paikkoja. Onhan tää meidän kolmanneks viimenen päivä täällä, ja se on tosi haikee ajatus. Tää on ollut ihan mahtavaa.

Me pysähdytään hotellin eteen ja mä hyppään laudalta pois. Markus tulee heti perässäni sisälle lauta kainalossaan aulaan, ja me sanotaan hola sille miehelle tiskin takana ja se hymyilee meille takasin.

-Millon sulla on synttärit? Markus kysyy, kun me astutaan hissiin. -Mun pitää pläänätä sulle hullu lahja.

-Et varmana pläänää lahjaa, käsken ja painan nelosta. Markus virnistää ovien sulkeutuessa ja se astuu lähemmäs mua. Katon sitä silmiin yrittäen pitää neutraalin ilmeen kasvoilla. -Kymmenes kesäkuuta.

Se kumartuu mun kasvojen tasolle. Mä kerkeän ihailla sen kirkkaan vihreitä silmiä, kunnes mun katse eksyy taas sen huulille ja mun mieleen muistuu ystävänpäivä. Silloin mun vatsa oli täynnä perhosia ja ilotulituksia. Ja nyt kun Markuksen huulet hipoo omiani, ne samat perhoset pyörii taas mun vatsaani.

ongelmanuoretWhere stories live. Discover now