ongelmanuoret

22. vitun ihastunut

Mä kerroin sille kaiken. Ihan jokasen asian siinä vesisateen alla, vaikka meillä molemmilla tulikin kylmä. Se tuntui vitun hyvältä sanoa se kaikki ääneen jollekkin, eikä pelätä, et se keskeyttää tai nauraa. Se kuunteli ihan rauhassa hoputtamatta ja makasi siinä ihan liikahtamatta katse muhun kohdistuneena.

Sitä alko itkettää ja lopulta halas mua pitkään.

Nyt mä oon sen huoneessa Henrin kuivat vaatteet päällä odottamassa, että se on vaihtanut sen läpimärät vaatteet kuiviin.

Se ja Melissa oli ollut ajelulla testaamassa Melissan ajotaitoja ja sit ne huomas mut. Nyt Melissa ja Henrikin tietää kaiken. Mä en tiedä, että pitäskö mun olla siitä helpottunut vai stressaantunut, että ne tietää. Nyt mun ei tarvii salailla mitään, mut silti pelätä, että ne säälii mua jatkossa ihan koko ajan.

Ne kysyi, että kertoisko ne kaikille myöhemmin ja mä vastasin että joo, vaikka mä en ollutkaan varma. Mut kyl ne ansaitsee tietää, ja joskus mun kuitenkin ois pitänyt kertoa. Ehkä se on parempi, et ne kertoo, kun mä en oikeesti vaan enään jaksa puhua siitä.

Mun pää on täynnä sitä paskaa jo ihan tarpeeksi.

Mä nään kokoajan vaan äidin kuvan mun mielessä. Se oli kaunis, niinku Jenna ja musta tuntuu pahalta, et mä en koskaan saanut tietää siitä enempää, kun vaan joitain perusjuttuja. Mä oisin ihan hyvin voinu tehä ite paremmin ja alkaa puhua. Mä oisin voinut vuodattaa sille kaikki asiat, mikä mua vituttaa niiden käytöksessä. Ehkä se ois ymmärtänyt. Mä tunnen itteni ihan hirveeksi, kun mä tajuun välittäväni siitä vasta nyt, kun se on kokonaan poissa. Mä en ees yrittänyt puhua, tai selvittää meidän välejä sen ja isän kanssa. Mä vaan totuin siihen, että ne ei välitä, vaikka mun ei olis tarvinnut.

Mä olisin voinut jutella.

-Vittu, mä mutisen ja nojaan kyynärpäillä polviin. Mun kädet sekoittuu vähän kosteisiin hiuksiin ja mun tekee mieli repiä ne irti mun päästä. Vitun äiti. Vitun Markus.

Mä oisin tarvinnut sitä vitun äitiä.

Ihan vitusti.

Mä tunnen kosketuksen mun olalla, jonka takia mä nostan katseeni lattiasta Elleniin, jonka hiukset on vielä vähän kosteat sateesta ja sen päällä on t-paita ja jotkut yöhousut.

-Haluutko sä nukkuu mun vieressä? se kysyy hiljaa katsoen sen sinisillä silmillä mua. Mun vatsassa läikähtää jotain lämmintä sen sanojen johdosta. Musta tuntuu hetken siltä, että mä voisin vaan alkaa hymyillä, mutta kaikki tapahtunut pyörii liian vahvoina tunteina mun mielessä, että mä päädyn nyökyttelemään.

-Haluun, mä vielä sanon ja se hymyilee. Se kiertää toiselle puolelle sänkyä ja samalla sammuttaa valon yöpöydällä. Mä uskallan sitten ottaa paidan pois päältä, kun ei se niitä arpia sielä pimeässä nää. En mä kuitenkaan niistä ole kertonut, koska mä en aatellut sen olevan oleellista.

Mä vilkasen vielä Elleniä mun takana, ja mä nään hämärässä sen katseen, joka vilkuilee mua peiton alta. Se on vetänyt sen peiton ihan leukaan asti ja näyttää vitun söpöltä.

-Mitä? mä kysyn hiljaa ja saan sen peittämään kasvonsa myös peittoon hetkeksi.

-Tuu nyt vaan, se hoputtaa ja avaa peittoaan, että mä mahdun sen alle. Mä asetun sen viereen kyljelteni ja se laskee peiton mun päälle.

-Mä voin kyllä nukkuu lattialla jos sä haluut, mä sanon katse sen silmissä.

-En haluu, se sanoo suoraan ja sulkee silmänsä.

En mä saa unta vielä pitkään aikaan, mutta siinä on kiva olla. Kuunnella Ellenin hengitystä ja katsella sen nukkuvia kasvoja. Se on varmaan tosi väärin tuijotella sitä, kun se nukkuu, mutta en mä itelleni mahda mitään.