Until we die✅

Pohdintoja

*NIKO*

Vedin oven kiinni perässäni ja huokaisin syvään. Joonas lähti luureineen ja mä jäin vahtimaan nukkuvaa Ollia. Se oli tuskin virkoamassa siitä ihan juuri.. se ei ollut mikään turhan herkkäuninen kaveri. Toisaalta hyvähän se vain oli jos se sai nyt nukuttua huonoa oloaan edes hieman pois.

Katsahdin ohimennen sohvan nurkkaan jossa tuo ruskeahiuksinen basisti makasi. Se oli kiertänyt itsensä melkoiseksi kääröksi sohvatyynyjen ja vilttien sekaan. Kieltämättä se näytti aika suloiselta. Niin kovin rauhalliselta.. vaikka eihän me sellaisesta mitään edes tiedetty.

Nappasin tuon jalkopäähän jääneen viltin ja vedin varovasti sen päälle. Ettei vain tullut kylmä. Mukavampi se oli nukkua kun jotain pehmeää oli ympärillä. Joonaskin sen tiesi...

Siitä mä pääsinkin ajatuksissani aasinsiltana tuohon hattarapäiseen hottikseen. Mua oli jo pidemmän aikaa harmittanut etten mä ollut löytänyt oikeaa hetkeä jututtaa sitä hieman. Kyllä mä näin ettei sillä ollut kaikki kunnossa. Ajoittain se vaikutti täysin normaalilta... tai niin normaalilta kun Joonas nyt saattoi vaikuttaa. Mutta ennemminkin ehkä sitten normaalilta itseltään...

Sitten taas tuli hetki kunn mä en olisi tuntenutkaan koko miestä. Mä en osannut sanoa mistä sen vaihteleva erikoinen käytös johtui mutta ajoittain se kuitenkin tuntui siltä kuin se olis ollut mulle vihainen. Sitten kuitenkin seuraavassa hetkessä kaikki oli ihan kuten ennenkin. Jokin sitä vaivasi, sen mä tajusin...

Joka asiasta me kuitenkin oltiin pystytty aina puhumaan joten mä otaksuin sen kyllä saavan suunsa auki jos sen mieltä jokin painoi. Eikä Joonas ollut sen luontoinen etteikö se olis saanut sanottua pahemmastakin asiasta. Kaikki mahdollinen me oltiin porukassa käyty läpi joten eipä sellaista asiaa olis pitänyt enää edes olla, mistä ei olis voinut puhua.

Tai sitten mä vain yksinkertaisesti olin kuvitellut kaiken. Olihan se tullut mun viereen nukkumaan ja aamu nyt oli ollut mitä oli. Ei siinä ollut merkkiäkään vihasta tai muusta vastaavasta. Ja itsepä se oli mun kanssa pikku flirttiä lähtenyt heittämään. Ihan tavanomaista Joonasta.

Mutta sitten taas se oli ollut aivan erilainen kun me oltiin menty keittiöön syömään. Hiljainen ja aivan omissa maailmoissaan. Sen mieli heitteli puolelta toiselle pienessä hetkessä. Mä olin ajoittain jopa hieman huolissani siitä.. eipä se toisaalta siitä parantunut. Siltä piti vain suoraan kysyä et missä mentiin.

Jos mä olin tehnyt jotain väärää, mä halusin kuulla sen. Sillä mä en todellakaan tiennyt tehneeni mitään väärin. Tai sanoneeni. Jos olinkin, mä olin jo valmiiksi pahoillani siitä. Ei mun tarkoitukseni ollut loukata ketään vaikka mä osasinkin toisinaan sanoa aika ikävästi. Se oli vain silkkaa ajattelemattomuutta. Sellaisesta olis pitänyt opetella eroon...

Vaikka mä en tämänhetkisestä tilanteesta sen enempää osannut sanoa, mä tiesin yhden asian varmaksi. Mun oli puhuttava Joonaksen kanssa. Ja mitä nopeammin, sitä parempi. En mä viihtynyt tällaisessa epätiedossa. Ei ollut helppoa katsella kun itselle niin rakkaalla ihmisellä oli jokin huonosti, etkä sä osannut tehdä yhtään mitään. Toivottavasti asiaan saatiin muutos kun mä sain kysyttyä siltä mistä oikein oli kysymys. 

***

Illalla saatte pääsiäisaiheisen oneshotin :)