Until we die✅

Loistoidea

Koko päivä treeniksellä oli ollut yksi suuri vitsi. Kun Niko oli suvainnut tulla takaisin meidän luo, se oli yhtäkkiä käyttäytynyt ihan kuin mitään ei olisi edes tapahtunut. Mua suoraan sanottuna jopa vitutti sen käytös. Se oli ihan valmis unohtamaan koko asian sen perusteella et mä olin kertonut totuuden ja se oli vain kieltänyt kaiken. Sillä se ratkesikin...

Mä olin talsinut himaan samaa matkaa Joelin kanssa. Se oli ensin yrittänyt kysyä mistä oikein oli kyse mutta jätti asian sikseen kun huomasi et mua ei napannut puhua aiheesta. Ei ennen kun mä saisin oikeasti selvitettyä kaiken Nikon kanssa. Tällä menolla sitä päivää vaan sai odottaa hetken verran...

Jatkuvasti mä vilkuilin puhelintani siinä toivossa et Niko olis ilmoittanut itsestään edes jotain. Kyllä mä tajusin et kyse oli isosta asiasta ja siinä oli varmasti sulattelemista mutta mahtoikohan sillä käydä pienessä mielessäkään miltä sen sanat oli musta tuntunut. Kun viimein oli saanut kasattua edes sen pienen palan rohkeutta kertoakseen toiselle tunteistaan ja sitten vastaanotto oli tuo...

Mä havahduin takaisin todellisuuteen kun kuulin ovelta koputusta. Jos tuo nyt oli Niko... mä en suostunut päästämään sitä sisään. Kuulitte ihan oikein! Kerrankin mä osasin sanoa ei. Ja vielä Nikolle!

Suuntasin kohti eteistä ennen kun oven takana kolisteleva hyypiö oli tullut jo ovesta läpi. Kurkkasin ovisilmästä vain todetakseni et mun rauhaisaa iltaani häiritsevä henkilö olikin vain hetki sitten viereiseen asuntoon mennyt pitkätukkainen blondi. Kai mä sen sentään sisälle saatoin päästää. Eihän se mitään pahaa ollut tehnyt. Ei Nikokaan nyt varsinaisesti mutta... siitä huolimatta se jätkä vitutti mua tällä hetkellä!

Avasin sille oven ja katsoin hetken pahaenteisesti hymyilevää Joelia. Tuo katse ei voinut olla merkki mistään hyvästä.

"Niin?" esitin johdattelevan kysymyksen kun mies itse ei näyttänyt löytävän ääntään.

"Lähdetään baariin" se sanoi.

Eipä me oltukaan kun vasta hetki sitten oltu. Enkä mä ollut lainkaan varma oliko se hyvä ajatus. Hyvä et tässä oli ehditty toipua vielä edellisestäkään darrasta. Mutta toisaalta... ainakin mä unohtaisin hetkeksi Nikon ja sen sanat. Juuri sitä mä tässä kaipasinkin. Mun oli saatava unohtaa Niko. En mä väitä et alkoholi olis ollut oikea ratkaisu siihen mutta ainakin se oli toimiva sellainen.

"Sun idea niin sä saat tarjota ekat" sanoin virnistäen ja lähdin hakemaan sohvalle jäänyttä puhelinta. Hiljaisuuden sanottiin olevan myöntymisen merkki joten mä tulisin saamaan ilmaiset kaljat. Kelpasi minulle.

"Mitä vaan et mä saan sut taas hymyilemään" se sanoi.

Välillä mä mietin et miks mä en voinut olla kusessa Joeliin... sen kanssa kaikki olis ollut helpompaa. Toisaalta niin mä Nikostakin luulin. Eipä meidän juttu olisi koskaan toiminutkaan jos se jatkuvasti olis haasteita tuottanut.

"Alotetaan siitä kaljasta" sanoin hymyillen.

Nappasin avaimet ja lompakon sivupöydältä mukaani ja vedin kengät jalkaani. Nappasin vaatehenkarista uudehkon nahkatakkini ja kiskoin sen päälleni. Hetken verran mä harkitsin myös mustaa hattua ylähyllyltä mut tulin siihen lopputulokseen et tämä sai nyt riittää. Jos mä olisin jäänyt ehostamaan itseäni enemmän, se olisi voinutkin olla ihan hyvä idea. Tämä pärstäkerroin ei antanut nyt oikeutta noin näyttävälle asusteelle.

"Kiva rotsi" Joel tokaisi.

Mä tarkistin vielä et kaikki tarvittava oli mukana ja menin sitten Joelin perässä rappukäytävään. Painoin oven kiinni ja katsoin vieressäni seisovaa miestä hetken arvioivasti. Oliko se tosissaan vai pyysikö se mua mukaansa vain vittuillakseen vielä vähän lisää?

"Ihan totta" se sanoi huomaten mun punnitsevan katseeni.

Joel oli yksi vaatefriikki sille päälle sattuessaan. Mä olin itse aivan samanlainen joten en mä sitä siitä tuomitakaan voinut. Musta oli ihan mukava kuitenkin näyttää hyvältä. Kivan näköiset vaatteet tekivät jo kummasti asiaa. Varsinkin kun ne vaatteet vielä istuivat hyvin. Kuten Joelin tapauksessa usein oli... sillä tosin oli yleensä lieviä haasteita löytää sopivia farkkuja pitkien ja ohkasten jalkojensa takia. Kun pituus oli sopiva, olisi sen molemmat jalat mahtuneet samalle puolelle... onneksi mulla oli sentään hieman enemmän lihaa luiden ympärillä.

"Kiitos" vastasin ja lähdin laahustamaan portaita alas Joel perässäni. 

Tästä reissusta ei tulisi jäämään käteen kuin vuosituhannen pahin darra ja oma kyrpä..

***

Et sillai :)