~ One little life ~ Olli Matela and Y/n

33. Festarit

Y/n:

Olis varmaan ihan hyvä kertoo jotain Ollistaki mut en itekkään tiiä, ollaan kumpikin vältelty sitä eikä olla oikeestikkaan sanottu ku ihan muutama sana kuuden kuukauden aikana.. En mä tiiä. Katson itseäni hotellihuoneen peilistä samalla pestessäni hampaita, mikä mussa on vikana? Onks se totta mitä Aleksi sano? "Olli oli sun kaa sen takii koska oot täydellinen, nätti jne" huokaisen ja huuhtelen hammasharjani mut en oo täydellinen? Enkä ainakaan nätti. Putsaan vielä käteni johon oli kuivunut verta näemmä taas.

Yritän saada unta mutta se ei yllättäen onnistu nousen ylös ja puen yövaatteideni päälle hupparin ja college housut. Laitan kengät jalkaan jonka jälkeen tarkistan onko puhelimeni ja avainkortti mukana, on. Juoksen portaat alas ja avaan ulko-oven. Täälhä on vähäse viilee mut ihansama hyvä juttu.. Kävelen reippaasti yrittäen estää kyynelten valumista poskilleni, sitä tää masennus kai on, randomisti itkemistä mut silti aina saa jonkun syyn itkeä. Mulla on ikävä Ollia, sen random haleja. kaikkea.. Mut ei muista mitä Aleksi sano.

Käveltyäni noin 15 kilometriä olen jälleen hotellilla. Nyt vaa nukkumaan.. Eihä kello ookkaa ku neljä aamuyöstä ja ku mulla sattuu olemaan addiktio liialliseen liikuntaan

Aamulla herään vähän viiden jälkeen. Hampaiden pesun jälkeen vaihdan  vaatteeni johonkin mustaan pitkähihaseen jonka päälle taas laitan jonkin ikivanhan rammstein hupparin. Okei laitoimmä jotku college housut jälleen, en mä sentään yöhousuissa lähe, vaik kieltämättä ei se nii paha olis..?

"mitä tarkotit sillä ku sanoit et kylkee puukottaminen ei satu sillee paljoo" Aleksi kysyy varovasti ilmestyessään viereeni "sitä ettei kylkee puukottaminen kauheemmi satu" tuhahdan "miten sä tiiät?" Aleksi jatkaa varovasti kyselyään "mitenköhä" mumisen "Aleksi jooko, ei puhuta enempää musta" pyydän jo pikkusen turhautuneena tähän ikuiseen keskusteluun. Aleksi vaikenee ja jättäytyy kävelemästä vieressäni "y/n" Joonas vuorostaan hihkaisee ja käännyn äänen suuntaan "mun ranne on vieläki kipee ni sä joudut soittaa tänäänki" Joonas sanoo hieman hermostuneena "mut tuol on-" sanon ehkä jopa peloissani "joo siellä on monta tuhatta ihmistä mut sä osaat kyllä" Joonas keskeyttää minut. Hengitän syvään ja nyökkään vaisusti.

No kyllä mä hengissä selvisin jossei muuta. Enkä kyllä vetänyt samal tavalla ku Joonas pikemmin kävelin tai sellasta pikkujuoksemista menin..
"yks veti sit taas sillä vaikeemmalla versiolla. Mut sulla meni hyvin" Joonas sanoo heti päästyäni lavalta mumisen jotain turhaa ja pujottelen ihmisjoukon lävitse, miks tääl on näin paljon ihmisiä? Nappaan penkiltä hupparini joka kuulemma täytyi ottaa päältä pois keikan ajaks ja piti pukea ne toiset varmaan Joonaksen päättämät vaatteet, ei ollu ees pahimmasta päästä mut mulla on kylmä, puen hupparin päälleni ottamatta kuitenkaan päälläni jo olleita vaatteita pois, yllätys, vetäisen myös hupun päähäni jääden sitten nököttämään tänne huoneeseen.

Turhauduin tuolla seisomiseen jotenka kävelen ympäriinsä tätä aluetta vaikkakin kuulemma mun piti mennä tonne jonnekki eli let's pujotellaan tota aita labyrinttia, loppujenlopuksi se päätyi oven luokse, olen juuri avaamassa ovea mutta joku avaa sen samaan aikaan sisältä väistän sivuun ja jään pitämään ovea auki, tää aitakäytävä on kirjaimellisesti ihan tosi kapee, mitä nyt ovi levee on ni yhtä levee tää juttuki on.. suunnittelija on samanlaine ku mä, kaikki pitää tehä niin vaikeesti sanoisinko.. "oh sorry, and thank you" ensimmäinen mies joka ovesta ulos astuu sanoo minulle, ton aksentin tunnistaa ihan vittu kuka vaan kuka ton miehen tuntee.. Wow. "thank you" jokainen ömm yhdeksän tai kahdeksan vuorollaan kiittää minua "I know who the fuck you are" viimeinen sanoo naurahtaen " olen kirjaimellisesti menettää jalkani mä tunnen tän miehen ja se tuntee mut  "I need to go now, see you" tuo hymyilee ja laittaa hopeisen, kiiltävän maskinsa paremmin kasvoillensa vaikka se kokoajan hänen päässään on ollutkin, pysyn aivan paikoillani hämmentyneenä, okei mitä. Nähtiin viimeks joskus 2016 jollon mä olin tyyliin 19 ja hän oli 33 ja nyt Per on 40 ja mä 26.. Öö.. Eikä olla ku puoltuttuja - ja jotenki harvinaisen outoo miettii miten ollaan toisiimme tutustuttu? Kai jonkun bändin kautta..

Ilta alkaa jo hieman hämärtyä, vaikka nyt onkin kesä, kävelen poikien edellä suht pitkän välimatkan päässä, omissa ajatuksissani kunnes havahdun johonkin, katson ympärilleni mutta ei mitään poikkeavaa paitsi Aleksi vierelläni mut ei sinällään muuta "ootko Ollille vihanen?" Aleksi kysyy "mistä mä vihanen olisin?" kysyn mutta en saa vastausta, Aleksi ei ole enään vierelläni vaan tuon on mennyt takaisin muiden luokse "mInnE matKa" Minua pidempi ja kookkaampi mies sammaltaa humalassa luulisin että pyörii samassa ikäluokassa ku mäki pari vuotta vanhempi varmaankin "en tiiä" vastaan hänelle turhautuneena "sittEhä vOisit tuLla mUkaan" mies sammaltaa juuri pysyessään hereillä, hän ottaa tukea minusta vaikkakin kävelen mutta hän horjuu vieressäni "MiTä tOllAne KauNis nUori NaineN yKsin liiKkuu nÄin myÖhÄän iLlalla EiKös mUnLaIset PElOta?" hän sorisee niin että juuri ja juuri saan siitä selvää "ei" vastaan ja seuraan miehen käyttäytymistä ja siten kuinka tuo ihan varmana kohta oksentaa, nyt on pari ylimäärästä otettu. En välitä siitä kuinka mies nojaa minuun vaan otan kirjaimellisesti jalat alleni ja otan muutaman kymmenen hölkkäaskelta eteenpäin miehestä, pyörtysin siihen jos joku mun päälle oksentas, enkä tiiä voiko tota mun ihmeen juoksupomppukivaajuoksemissysteemiä niin kutsua ees hölkkäämiseks vaivun taas omiin ajatuksiini yllättäen.. mies jotain huusi perääni mutta sitä en jaksanut kuunnella

Pojat tuli pitämään jotain seuraa tänne ja tietenki ne mut raahas mukaan, vaikkakin katson tyhjää seinää ja soitan hissukseen kitaraa poikien taas pitäessä liveä ja heidän vastatessa kysymyksiin "this i very important question but have you ever had a panic attack?" Niko lukee "None of us boys are but.. Yeah" Niko sanoo ja vaimenee loppua kohden "yeah that was last question today so good night and be safe" Joel kertoo ja lopettaa liven, eihä siinä ku parisen tuntia menny ja kello on puol kolme aamuyöstä et ei sinällää, iha oikee aika varmaanki lopettaa.. "voidaanko me puhuu?" kysyn hiljaa Ollilta muiden lähtiessä hänen huoneestaan "voidaan" hän vastaa tyynen rauhallisesti ja sulkee oven poikien lähdettyä "tai voidaanko vaan unohtaa tää, mä en tiiä yhtään mistään yhtään mitään" kuiskaan katsoen lattiaa "rakas, en mäkään tiiä yhtään mistään.. Mä vaan luulin et halusit olla yksin ja siks nää viimesimmät kaks kuukautta on ollu yhtä tuskaa ainaki mulle.." Olli kertoo hiljaa. Oon tyhmä mä tiedän mut tavallaan täs on ollu paljon muutaki, mut silti.. "hei, kaikki hyvin?" Mies kysyy saamatta vastausta, menen halaamaan häntä ekaa kertaa kahteen kuukauteen huoh.. Ollin halatessa minua joudun taas yrittämään sitä etten itkemään ala..
"kaikki hyvin" Tuo ruskeahiuksinen basisti toistaa, vittu noinko hyvin sä tunnet mut?

_______________________________________

Hyo heövetti mut joo tää kirjottaminen on ollu ny jotenki tosi vaikeeta enkä oikeen oo keksiny mitää kunnon juonirakennetta enkä jaksa muokata mitään jotwn mennään tällä, yritän nyt ens luvusta tehä hyvänn ees jotenki kirjotettu joskus viime vuon 2022❤️
1144 words