Blood brothers || Blind Channel one shots

Niko x Joonas: Syöpä

TW: Syöpä, kuolema

[Joonas]

Mun elämä on tällä hetkellä juuri sellaista kun mä halusin sen olevan. Mulla on maailman ihanin aviomies ja bändilläkin menee hyvin. Meidän kaikkien elämää varjostaa kuitenkin yksi asia. Niko sairastaa syöpää. Sarkoomaa tarkalleen ottaen. Se sai diagnoosin pari vuotta sitten mutta lääkärit ei voineet antaa vielä ennustetta. Kaikki alkoi siitä että Niko alkoi sairastelemaan. Se oli jatkuvasti kipeänä. Lopulta se hakeutui lääkäriin ja siltä löydettiin kasvain kurkusta. Se on käynyt rankoissa hoidoissa. Kasvain on kuulemma pienentynyt minkä piti olla hyvä merkki, sillä silloin sen voisi leikata pois. Pari kuukautta ennen meidän häitä kaikki kuitenkin muuttui. Niko joutui sairaalaan kovien kipujen takia ja siellä se sai järkyttäviä uutisia. Sen syöpä oli tehnyt etäpesäkkeitä eivätkä hoidot enää tehonneet. Nikolle annettiin vuosi tai kaksi elinaikaa. Hoidoilla ja leikkauksella voidaan antaa lisäaikaa mutta ne eivät voi enää parantaa Nikoa. Siinä hetkessä mä päätin että mä kosin Nikoa. Mä halusin että Niko on mun aviomies kun se kuolee. Viimeiset vuodet on olleet meille kaikille rankkoja. Bändi on keikkaillut lähes normaalisti mutta useita keikkoja on peruttu, koska Nikon vointi on ollut välillä niin huono. Me ei vielä tiedetä miten bändille käy kun Niko...no niin. Mä en haluaisi ajatella että Niko kuolee pian. Me ollaan yritetty elää mahdollisimman normaalia elämää Nikon sairaudesta huolimatta. Niko on päättänyt että se ei halua kuolla sairaalassa. Niko haluaa kuolla kotona omassa sängyssä rakkaiden ympäröimänä. Se haluaa että mä olen sen kanssa viimeiseen hengenvetoon asti. Niinhän mä silloin alttarilla lupasin. Mä olen Nikon kanssa kunnes kuolema meidät erottaa. Mä tiedän että Nikolla ei ole enää paljoa aikaa jäljellä. Se on ollut lähiaikoina tosi väsynyt. Sairaalasta sanottiin että meidän pitää ilmoittaa kun on aika, niin ne lähettää meille kotiin hoitajan ja lääkärin, jotka huolehtii että Nikon viimeiset hetket on mahdollisimman kivuttomat. Niko on tällä hetkellä tavallaan saattohoidossa kotona. Se ei saa enää hoitoja, pelkästään kipulääkettä. Se on laiha ja niin sairaan näköinen että muhun sattuu katsoa sitä. Joka ilta mä itken salaa koska mä tiedän että Nikon kuolema lähestyy. Lääkärit on myös sanoneet että nyt voidaan puhua enää viikoista.

*Timeskip*

Se tapahtui eräänä kauniina keväisenä päivänä. Aurinko paistoi ja linnut lauloivat kauniisti. Mä istun makuuhuoneessa sängyn vieressä. Niko makaa sängyssä ja se on jo niin sairas ettei se pysty enää nousemaan ylös. Se nukahtelee vähän väliä. Mä tiesin että pian se tapahtuisi. Mä olin soittanut kaikki läheiset läpi ja käskenyt niitä tulemaan tänne jotta ne pääsisivät hyvästelemään Nikon. Nikolla on kanyyli josta se saa vahvoja kipulääkkeitä. Mä toivon että sen kuolema on mahdollisimman rauhallinen ja kivuton. Mä silitin sen päätä ja yritin olla itkemättä. "Joonas.." Niko kuiskasi heikosti. "Shh rakas kaikki on hyvin. Kohta helpottaa" mä sanoin ja lohdutin samalla myös itseäni. Nikolla oli myös happiviikset helpottamassa hengittämistä. Mä olen yrittänyt tehdä Nikon olon mahdollisimman mukavaksi. Mä olen tuonut sille paljon tyynyjä ja peittoja ettei sillä olisi kylmä tai epämukava olo. Me oltiin myös katsottu Titanic vielä viimeisen kerran kuten Niko oli toivonut. Silloin ovikelloa soi. Siellä olivat jätkät sekä Nikon vanhemmat ja muita sukulaisia. Myös meidän manageri ja crew oli tulleet. Mä päästin kaikki sisään ja kerroin että Niko on makuuhuoneessa ja se on jo tosi huonossa kunnossa. Kaikkia itketti. Kukaan ei haluaisi tämän tapahtuvan. Mä olin myös soittanut sairaalaan ja sanonut että nyt on aika. Ne oli sanonut että hoitaja ja lääkäri tulisivat pian. Mä menin takaisin Nikon viereen ja otin sen käden omaani. Niko hymyili. Ihmeellistä miten se jaksaa vielä hymyillä vaikka se on silminnähden väsynyt. "J-joonas l-luuletko s-sä että me t-tavataan tuolla ylhäällä s-sit joskus?" Niko kysyi. Se joutui haukkomaan happea sanojen välissä. "En luule vaan mä tiedän. Ja vaikka mä eläisin 90-vuotiaaksi niin siellä taivaassa aika menee nopee ni ennen ku huomaatkaan ni me ollaan taas yhessä. Ja taivaassa kaikki on nuoria ikuisesti" mä sanoin. En mä tiedä edes onko mitään taivasta mutta mä halusin uskoa niin ja mikä tärkeintä, mä halusin että Niko ei pelkää. Onhan tää pelottavaa mutta mä yritän tehdä tästä mahdollisimman rauhallisen tapahtuman. Me oltiin pyydetty että Niko saa kuolla rauhassa eikä tulisi mitään mediahässäkkää. Ja meidän pyyntöä oli kunnioitettu. Onneksi. Tottakai lehteen varmasti kirjoitetaan Nikon kuolemasta mutta vasta sitten kun me annetaan lupa. "Voi äidin kulta" Nikon äiti sanoi ja silitti poikansa päätä. Mä en voi edes kuvitella Nikon vanhempien tuskaa kun he menettävät oman lapsensa. Sitten ovikello soi taas. Siellä oli lääkäri ja hoitaja. Ne tuli tutkimaan Nikon ja laittoi sille lisää morfiinia. Niko ei tuntisi mitään vaikka syöpään kuoleminen on kuulemma yksi kivuliaimmista tavoista kuolla. Kului muutama tunti. Kaikki saivat vuorollaan käydä sanomassa Nikolle hyvästit mutta mä olisin sen vieressä kun se lähtee. Niin oli sovittu. Mä istuin Nikon vieressä ja pidin sitä kädestä kiinni. "J-joonas" Niko kuiskasi. "Mitä rakas?" mä kysyin ja mulla oli vaikeuksia pitää mun ääni vakaana. "M-mä rakhastan shua" Niko sanoi. Se joutui pitämään tauon. "M-mä rakastan teitä kaikkia" se sanoi. Kaikki hymyilivät vaikka kaikkien poskilla valui kyyneleet. Kului puoli tuntia ja oli aivan hiljaista. "Joo-nas, ootko s-sä vielä siinä?" Niko kysyi. Sen silmät oli kiinni eikä se enää jaksanut avata niitä. Sen oli koko ajan vaikeampi hengittää. Mä tiesin että lähtö on lähellä. "Oon rakas. Mä oon tässä. Nuku vaan kulta. Me ollaan kaikki tässä sun vieressä" mä vastasin. "M-mä....ka-katon...teitä sit...tuolta y-ylhäältä. J-joonas...mä oon sun suojelusenkeli. P-pidä.. huolta...Rommista.." Niko sanoo ja sitten se ei enää sanonut mitään. Sen hengitys oli tosi raskasta. Mä painoin pääni Nikon rintakehälle ja pidin koko ajan sen kädestä kiinni. Mä silitin sen hiuksia rauhallisesti. "J-joonas" Niko kuiskasi vielä viimeisen kerran. "Mitä rakas?" mä kysyin. "V-voisitko sä laulaa m-mul-mulle?" se pyysi. Mä nielaisin ja aloin laulaa silittäen Nikon hiuksia.

"Keinutan, kuuntelen
Sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
Jo kuulen aallokon.

Ethän pelkää pimeää
Siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.

Yötä vasten vaikka lähdet
Jatka vain vaikka on
Se suuri suunnaton.
Kohti valkeata rantaa
Laivaan mun laulujen
Sä kuljet tietäen.

Ettet pelkää enempää
Siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan

Ethän pelkää pimeää
Siel on monta kynttilää.
Nuku vain jos väsyttää
Vielä valvon vierellä.

Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
Että siellä on kaikki sulle."

Mä lopetin laulamisen. Oli hiljaista. Niko oli nukahtanut ja mä tiesin että se ei enää herää. Kului kymmenen minuuttia. Kymmenen kamalaa minuuttia. Sitten mä tunsin kuinka Nikon käden puristus helleni. Sen rintakehä kohoili vielä muutaman kerran mutta sitten hengitys lakkasi. Sitten Niko kuoli. Mä aloin itkemään. Mä itkin vuolaasti Nikon rintaa vasten. Lääkäri kokeili Nikon pulssin ranteesta. "Ei pulssia. Exitus 12.45. Otan osaa" hän sanoo. Kaikki itkivät. Hetken päästä mut jätettiin kahdestaan Nikon kanssa. "Sä voit olla vielä hetken hänen kanssaan ennen kuin ruumista tullaan hakemaan" hoitaja sanoi. Mä vaan itkin. Mä katsoin Nikoa joka makasi rauhallisen näköisenä. Mä silitin sen poskea varovasti. Nyt sillä ei olisi enää kipuja. "Turvallista matkaa rakas" mä kuiskasin ja suutelin Nikoa viimeisen kerran. Sitten Nikoa tultiin hakemaan. Ruumis kuljetettiin autoon valkoisella liinalla peitettynä. Mä itkin. Kaikki itkivät. Niko on poissa.

---

Tota... toivottavasti kaikilla oli nenäliinat valmiina. 🥲

Sanoja: 1181