Trust / Luottamus

013 Tappaja?

13.Luku: Tappaja?

Eteenpäin ajoi ainoastaan vaisto. Blade rynnisti käytävään näkemättä kunnolla mihin oli menossa ja yritti karkottaa verenhajun nenästään, mutta se tuntui vain voimistuvan. Hän oli tappanut. Taas. Niin, hän oli tappanut ennenkin, mutta nyt se oli tapahtunut aivan erilaisista syistä. Antonissa oli sielunsyöjä, eikä mikään olisi pelastanut miestä enää. Mutta sielunsyöjä ei ollut ainoa syy, miksi Blade oli lopettanut yhden elämän.

Eikö hän enää osannut hallita itseään? Hän oli ollut jo valmiiksi janoinen, ja kun Rinan veren haju sekoittui vihaan ja mustasukkaisuuteen, joita hän tunsi, hän ei enää ollut varma hallitsiko itseään.
Tappaja. Se hän oli, tappaja. Hän ei ollut tappanut tästä syystä koskaan. Vain taisteluissa, pakon edessä... Joskus myös janoissaan, silloin alkuaikoina. Mutta ei vihan vuoksi. Ei vain sanojen vuoksi.

Kukaan ei saisi tulla hänen luokseen nyt, hänen pitäisi päästä huoneeseensa heti. Piiloutumalla pimeään hän ehkä karkottaisi kurkussa kutittavan himon. Kukaan ei saisi nähdä häntä, kukaan ei saisi tulla häntä vastaan käytävällä... Jos joku tulisi... Jos joku tulisi, hän saattaisi vahingossa tappaa vastaantulijan.

Blade nieleskeli, yritti saada hirvittävän kurkussa olevan tunteen pois. Hänen päätään särki ja hän olisi mieluiten kaatunut maahan polvilleen, pitänyt itseään ikään kuin kasassa pysyäkseen järjissään, mutta eteenpäin oli jatkettava. Ihmisyys häilyi, esiin pyrki eläimen tahto ja saalistamisvietti. Mies ei tiennyt, menettäisikö hän joskus itsensä kokonaan. Hän ei tiennyt pystyisikö hän sietämään tunnetta ikuisesti, pitämään hirviömäisen puolensa poissa.

Hän tarvitsi vain hetken. Hän pysyisi huoneessa, kunnes olo helpottuisi. Tai hän lähtisi, sanomatta sanaakaan, mahdollisimman nopeasti. Metsä olisi täynnä eläimiä, jos hän vain kestäisi sinne asti. Kunpa kukaan ei vain olisi käytävällä...

Blade näki hahmon juoksevan häntä kohti, mutta katse tarkentui epäolennaisuuksiin, ei kasvoihin. Hän haistoi, kuuli askeleet, huomasi seuraavansa liikettä, jonka kimppuun hyökätä. Hän itse liikkui nopeasti, muttei kuitenkaan ihmissilmälle huomaamattomana. Ei, ei, älä tule... Blade tunnisti kasvot vasta hetkeä ennen kuin he kohtasivat, koska oli liian sekaisin ajatellakseen tai tunnistaakseen henkilöä kauempaa.

"Blade, mitä-?" Dina kysyi ihmeissään nähdessään Blade syöksyvän hänen ohitseen. Vastausta hän ei kuitenkaan saanut, vaan Blade suuntasi portaisiin. Mistä mies oli tullut? Sieltä mistä meteli oli kuulunut? Dina oli lähtenyt välittömästi ääntä kohti saadakseen selville, mitä oli tapahtunut, mutta nyt hän pohti, mitä hänen pitäisi tehdä.

Blade oli näyttänyt kauhistuneelta. Dina ei ollut ennen nähnyt miehen kasvoilla sellaista ilmettä. Näinä hetkinä Blade oli kehottanut häntä pysymään kaukana, sillä varomattomuus koituisi kohtaloksi. Hän oli saanut varoituksensa jo vuosia sitten, vaikka ei ollut uskonut koskaan niille olevan tarvetta. Vampyyri olisi aina verentuoksun uhri, saalisviettinsä vietävänä, jos...

Dina jatkoi matkaansa juosten eteenpäin, janoten saada tietää, mitä oikein oli tapahtunut. Käytävän päästä kuului metakkaa, huutoja ja askelia. Dina harppoi kohti metakkaa ja astui avoinna olevista oleskeluhuoneen ovista sisään juoksevien sotilaiden perässä. Hän näki kirjoja hajallaan pitkin huonetta. Hän näki veren.

Äänet olivat tauonneet hetkeksi, mutta nyt yläkerran käytävässä taisivat kaikua juoksuaskeleet. Olivia oli rysähdyksen jälkeen huolissaan Dinasta, sillä tyttö oli juuri hetki sitten lähtenyt hänen luotaan siihen suuntaan, mistä meteli nyt kuului. Olivialla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä olisi voinut tapahtua. Oliko kyse jostain ikävämmästä vai oliko joku palvelustytöistä vain pudottanut teetarjottimen? Mutta perästä kaikuva huuto ja uusi ryminä saivat hänet epäilemään ensimmäistä vaihtoehtoa. Hänellä ei ollut asetta, ei mitään millä puolustautua, joten olisi ollut typerää rynnätä vaaraan.