016 Täällä ja poissa

394 64 3
                                    

16.Luku: Täällä ja poissa

Savun haju kutitti nenää, mutta viileä tuulen kosketus pyyhki sen pian pois. Dina heräsi kääntyessään kyljeltä toiselle ja kolauttaessaan päänsä kipeästi kovaan maahan. Hän kohotti toisen kätensä kipeään kohtaan korvan yläpuolella ja nousi varovasti istumaan. Metsä oli hämärä yötäpäivää, mutta koko ikänsä metsissä kulkeneena Dina erotti aamun valon erilaisuuden, vaikkei aurinko päässyt paistamaan puiden tiheiden oksistojen lävitse. Taivaan väritys oli toinen, idässä kajasti hento vaaleus.

Dina ei kummemmin laitellut koskaan hiuksiaan, mutta piti niistä kuitenkin huolta, sillä pitkät hiukset takkuuntuivat helposti. Nyt hän korjasi punertavanruskeat hiuksensa kiinni korkealle ponnarille kuten tavallisesti. Sormilla sukiminen ei ihan käynyt harjaamisesta, mutta matkalla ei voinut valita. Hiussuortuvia asetellessaan Dina yritti karistaa unenrippeet silmistään.

Hän oli nukahtanut ulos nuotion ääreen ja pitkästä aikaa nukkuminen ulkona sai hänen niskansa jäykäksi. Dina laski käden maahan, nojasi siihen ja tunsi toisen kätensä alla maassa jotakin pehmeää. Hän huomasi mustan mytyn, jonka joku oli ilmeisesti laittanut hänen päänsä alle tyynyksi.

Dina nosti mytyn ja päätteli sen kuuluvan Bladelle. Vampyyri istui tasan samalla paikalla kuin illallakin, tällä hetkellä kuitenkin silmät suljettuina. Oli vaikea tietää, oliko uni syvää vai istuiko mies vain hiljaa kuin puolihorroksessa. Ilmeisesti Blade oli jättänyt herättämättä ketään seuraavaan vahtivuoroon. Typerää, mutta tuskinpa Dinan moittiminen asiaa muuttaisi. Blade yritti antaa heidän levätä, ja eipä häntä siitä kai voinut syyttääkään. Yöllinen valvominen hidastaisi väsyneimpien kulkua päivällä. Noustuaan ylös Dina laski vaatemytyn Bladen viereen ja hiippaili sitten puiden suojaan kohti jokea täyttääkseen vesileilin.


***


Matkalaiset keräsivät tavaransa ja jättivät yön leiripaikkansa. Cecilie rupatteli Olivian kanssa kaksikon touhutessa, mikä piristi prinsessan mieltä. Jutellessa hänen ei tarvinnut ajatella äitiään tai omaa päättämättömyyttään. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä, ja muiden seuraaminen sai hänen olonsa ontoksi. Olivia kuitenkin asteli reippaasti muun porukan mukana, kun he lähtivät perätysten jatkamaan kulkua kohti koillista. He saapuivat joelle yllättävän nopeasti ja lähtivät kulkemaan sen suuntaisesti etsien matalampaa kohtaa, josta voisivat ylittää sen.

Aurinko pääsi välillä pilkahtamaan pilvien takaa ja se sai Bladen kiertämään varjoissa. Joen lähellä se oli kuitenkin vaikeampaa, sillä puusto harveni, joten hän kulki ripeää tahtia eteenpäin. Muut pysyttelivät tahdissa, Zen jättäytyen viimeiseksi kuin varmistaen, että jokainen pysyi porukassa.

Maa kohosi hieman heidän kuljettuaan tasaisempia pätkiä muutaman kilometrin. Joki vaikutti kapenevan ja virtaus alkoi nyt myös näkyä. Olivia seurasi auringon välkettä veden pinnalla ja asetteli jalkansa paremmin kaltevaan maahan, jotta pääsisi pienen harjanteen yli jälleen tasaiselle maalle. Lopulta he saapuivat kohdalle, jossa vesi kohisi korkeammalta kivikosta.

"Yritetäänkö tuosta?" Dina kysyi ja pysähtyi katselemaan kiviä. Olivia hidasti askeliaan ja pysähtyi naisen vierelle.
"Tuo ei näytä kovin helpolta reitiltä", hän sanoi epävarmasti. Dina irvisti puolittaisen hymyn.
"Ei se paras mahdollinen paikka ole, mutta luultavasti sitä parasta ei tule vastaan, vaikka kuinka monta kilometriä kuljemmekin", Dina tuumaili ja osoitti joen toiselle puolelle. "Vesi on sen verran kirkasta, että tästä erottaa, missä on matalampaa. Olemme kulkeneet jo aika paljon sivuun reitiltä, joten minä menisin tästä."
"Sopii minulle", Blade mutisi ja asteli veden partaalle.

Trust / LuottamusWhere stories live. Discover now