-Niall-
Varsinainen piinapenkki tämä musta tuoli, johon minut oli hetkeä aikaisemmin istutettu. Naispoliisi istui minua vastapäätä ja tuijotti minua säälivä ilme kasvoillaan. Minä en hänen sääliään tarvitse.
”James, jos nyt kerrot ketkä olivat kanssasi tuhrimassa vanhan kahvilan seiniä, selviät vähemmillä vahingonkorvauksilla”, hän sanoi.
”Mähän sanoin jo! Mä olin ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana tekemässä sellaista, ja mä olin yksin!”
”Minulle kerrottiin, että teitä oli kunnon lauma.”
”Ei ollut. Olin yksin.”
”Sinähän pelastit jonkun jäämästä kiinni?”
”Käskin sen juosta, koska se ei tehnyt mitään. Te olisitte vain epäilleet sitäkin.”
”Etkö siis tiedä mitään näistä aiemmista ”hyökkäyksistä”, jotka ovat kohdistuneet muunmuassa vanhaan uimahalliin?”
”En! Olen vain kuullut, että sellainen jengi on liikkeellä! Ja sitä paitsi, mä en ehtinyt suihkauttaa maalinpisaraakaan siihen seinään. Siinä oli ennestään ne vanhat.”
”Hmm... Haluaisin uskoa sinua.”
”No usko sitten! Mä vannon, että en ole ikinä ennen tehnyt mitään sellaista, enkä varmasti tee jatkossakaan!”
”James...” nainen aloitti ja nojasi käsiinsä, tuijottaen minua silmiin. Minä väänsin kasvoilleni aina toimivan koiranpentu ilmeeni, joka kieli, että pian alkaisin itkeä. Ei sillä, että oikeasti alkaisin, mutta siltä se kuulemma näytti.
”Hyvä on. Uskon sinua. Mutta jos törmäämme vielä näissä merkeissä, joudut maksaa kalliisti”, nainen sanoi. Yritin pidätellä hymyä, joka halusi väkisinkin huulilleni. Kätkin sen kuitenki katuvan ilmeeni taakse ja nyökkäsin.
”Mutta tämä vain siksi, että minulla on ollut pitkä yö ja päivä takana, ja sinun ilmeesi tuo mieleeni oman poikani, joka oli ikäisenäsi samanlainen huligaani”, nainen naurahti ja nousi tuoliltaan. Minä nousin myös ja lähdin hänen perässään ulos huoneesta.
Jouduin kävellä ikuisuudelta tuntuvan ajan autoni luo. Ilma oli kylmennyt entisestään. Yritin pitää itseni lämpimänä, mutta huonoin tuloksin. Kylmä tuuli puski collegehousujen läpi jalkoihin ja korviani paleli.
Saapuessani vihdoin autolle, istuin sisälle, mutta se ei paljoa auttanut. Auto oli seissyt paikoillaan kauan, joten se oli ihan kylmä. Tärisevin käsin laitoin avaimet virtalukkoon ja käynnistin auton, samalla laittaen kaikki lämmöt täysille.
”Hemmetin poliisit, mä kostan tämän”, mumisin värisevällä äänellä. Hetken ajan lämmittelin kylmettyneitä käsiäni tuulettimen lämpimässä viimassa, kunnes sain vihdoin laitettua vaihteen ykköselle ja painoin kaasua lähteäkseni liikkeelle.
Avasin hiljaa kotioven ja astelin sisälle. Kello oli lähempänä puolta yhtä, kun saavuin kotiin. Äiti ja Chris taisivat olla jo nukkumassa. Minä hiipparoin yläkertaan hiljaa ja sulkeuduin huoneeseeni. Oven suljettuani huokaisin syvään ja liu'uin ovea pitkin lattialle istumaan.
”Hitto mikä ilta”, sanoin hiljaa. Puhelimeni värisi yhtäkkiä taskussani. Säpsähdin, mutta otin sen silti esille.
”Ilmoita HETI kun pääset kyttälästä! x Harry” Aloin heti näpyttää vastausta, muta muotoilin sen niin, että saisin lähettää sen koko porukallemme. Pistin merkille, että olin saanut useampia tekstiviestejä ystäviltäni, jotka olivat huolissaan.
”Mä oon kunnossa. Oon nyt kotona. Nähdään huomenna hallilla, niin kerron kaiken. x Niall”
Sen lähetettyäni, nousin lattialta ja riisuin takkini sekä likaiset maalausvaatteeni. Piilotin ne kaappiini ja sitten hyökkäsin sänkyyni boksereillani. Laitoin herätyksen yhdeksitoista, että ehdin hyvin syödä ja pukeutua, ennen jäälle lähtöä. Kiedoin paksun peittoni ympärilleni ja nukahdin raskaan illan jälkeen nopeasti. Epäilin kuulleeni viestiääneni vielä, mutta en jaksanu reagoida.
YOU ARE READING
Bad Team (FINNISH)
Teen FictionNiall ja Melina ovat olleet parhaat ystävät koko ikänsä. He ovat yhdessä myös ajautuneet huonoille teille. Parhaat ystävät tietävät toisistaan kaiken. Mutta mitä jos toinen tunteekin jotain muuta, kuin ystävyyttä? Jotain vahvempaa?
