-Niall-
En olisi voinut olla onnellisempi, vaikka olikin maanantaiaamu ja herätys oli seitsemältä.
”Mitä sinä olet vetänyt? Niall, muista että nyt on maanantai, ja kello on puoli kahdeksan”, Chris sanoi ja ojensi minulle valkoisen mukin, johon oli kaatanut kahvia.
”Muistan”, sanoin tyhmästi virnistäen ja lähdin kohti etuovea. Nappasin tupakka-askini sekä takkini puhelinpöydältä ja menin ulos.
Äiti oli juuri tulossa hakemasta postia. Hän katsoi minuun hieman oudoksuen.
”Niall, onhan kaikki hyvin? Olet ollut outo illasta asti”, hän sanoi.
”On”, vastasin hymyillen ja hörppäsin kahvistani.
”Seelvä...” Minä vain naurahdin. Okei, olin varmasti yhtä outo, kuin kilpikonna joka juoksee sata kilometriä sekunnissa.
Tupakan poltettuani, palasin sisälle. Tein itselleni nopeasti leivän ja siirryin samalla yläkertaan laittamaan hiukseni. Siinä samalla söin. Olenpas monilahjakkuus.
Ruokailun ja hiustenlaiton lopetettuani, pakkasin salamana reppuni ja kiidin alakertaan. Samassa ovikello soikin.
”Mä meen!” huikkasin portaista. Hyppäsin viimeisen portaan yli ja nappasin matkalla naulakosta takkini.
”Moi”, Melina sanoi kun avasin oven.
”Ota”, sanoin ja heitin hänelle reppuni ja aloin itse pukea. ”Missä mun luuri on?” kysyin tunnustellen taskujani.
”Enpä ole tarvinnut tänään”, Melina nauroi.
”Venaa sekunti”, sanoin ja lähdin yläkertaan. Löysinkin puhelimeni yöpöydältäni. Nappasin sen mukaan ja laitoin punaisten farkkujeni taskuun.
”Moikka!” huusin vielä äidille ja Chrisille.
”Heippa!” äidin ääni kuului juuri ennen kuin paiskasin oven kiinni.
”Reppunne”, Melina sanoi ja ojensi reppuani. Otin sen nauraen häneltä, ja sitten kaapasin tytön itseeni kiinni ja suutelin tätä.
”Vihdoin”, sanoin nauraen. Melina naurahti ja painoi huulemme takaisin yhteen.
”Niimpä.”
Jätimme takit ja turhat tavarat kaappeihimme. Minä menin edeltä istumaan penkille, kun Melina jäi tonkimaan vielä laukustaan jotain. Zayn ja Perrie istuivatkin siinä jo.
”Huomenta”, Perrie hymyili. ”Teidän välillä on taas kaikki ihan okei, vai?”
”Miten niin?” kysyin, kunnes samassa tajusin, etteivät muut tienneet meistä mitään.
”Eilen te ette puhuneet toisillenne sanaakaan”, Perrie muistutti.
”Niin joo... On, kaikki on tosi hyvin”, hymyilin.
”No hyvä”, Zayn murahti. ”Ei sitä olisi jaksanutkaan kauempaa”, hän jatkoi nauraen.
”Hei”, sanoi Liam, kun hän yhtäkki istui viereeni. En ollut edes huomannut hänen tuloaan. Danielle ja Lolly, jotka olivat tulleet Liamin kyydillä, olivat jääneet Melinan kohdalle.
”Moi”, vastasimme melkein kuorossa.
”Tuliko Melina sun kyydillä?” Liam kysyi.
”Tuli, ja olemme puheväleissä taas”, nauroin.
”No hyvä juttu.” Kuului kaapin paukahdus, kun se suljettiin ja pian Melina, Danielle ja Lolly kävelivät meitä kohden. Perrie siirtyi istumaan Zaynin syliin, ja Danielle istui Liamin syliin. Minä puolestani kaappasin uunituoreen tyttöystäväni syliini. Kiedoin käteni hänen vyötärönsä ympärille.
YOU ARE READING
Bad Team (FINNISH)
Teen FictionNiall ja Melina ovat olleet parhaat ystävät koko ikänsä. He ovat yhdessä myös ajautuneet huonoille teille. Parhaat ystävät tietävät toisistaan kaiken. Mutta mitä jos toinen tunteekin jotain muuta, kuin ystävyyttä? Jotain vahvempaa?
