15. Pelottavia urbaanilegendoja #2

2.2K 48 53
                                    

Teke teke
Tämän ledengan päähenkilö on nainen, jonka kerrotaan jääneen junan alle, ja leikkautuneen kahtia. Hänen vihansa on kuitenkin niin suuri, että hän ei kuollut, vaan hänen ylävartalonsa liikkuu kaduilla edelleen. Jos hän saa uhrinsa kiinni, leikkaa hän tämän kahtia. Teke teke on saanut nimensä äänestä, joka kuuluu naisen kyynärpäistä hänen kipittäessään niiden avulla ympäri katuja.

Kiyotaki-tunneli
Kiyotaki-tunnelin kerrotaan olevan 444 metriä pitkä. 4 on Japanissa epäonnen luku, ja tunnelia vältellään jo pelkästään senkin takia. Vuonna 1927 valmistuneessa tunnelissa kerrotaan kummittelevan kaikkien sen rakentamisen aikana kuolleiden orjien haamujen. Jos tunnelia ajaessaan vilkaisee siellä sijaitseviin peileihin, saattaa niissä nähdä haamun ja ajaa kolarin. Tunnelin kerrotaan olevan erimittainen öisin ja päivisin mitattuna.

Elefanttien hautausmaa
Sanotaan, että La Paz -nimisessä kaupungissa on eristettyjä hotellihuoneita, jonne alkoholistit voivat mennä. Heille annetaan alkoholia jatkuvasti pienen oven raosta, kunnes he kuolevat. Se on ilmeisesti saanut nimensä elefanttien hautausmaasta, jonne vanhat elefantit menevät yksin kuolemaan. Hrrr.

Hanako
Hanako on nuori tyttö joka asuu koulujen vessoissa. Et voi nähdä Hanakoa, ellet kutsu häntä tällä erikoisella tavalla. Juttu on aika yksinkertainen, koputa vain kolmanneksi viimeisen vessan oveen kolme kertaa ja sano "Hanako, oletko siellä?"
Sen jälkeen kuulet Hanakon äänen. Jos avaat oven, näet alhaalla olevan kuvanmukaisen tytön edessäsi.

JinmenkenJinmenken on jälleen yksi legenda Japanista, joka on liikkunut ihmisten keskuudessa vuosisatoja

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Jinmenken
Jinmenken on jälleen yksi legenda Japanista, joka on liikkunut ihmisten keskuudessa vuosisatoja. Jinmenkenit ovat yksinkertaisesti sanottuna koiria, joilla on ihmisen kasvot ja niiden kerrotaan osaavan puhua.
Ne, jotka ovat väittäneet nähneensä kyseisen olennon kertovat, että se näyttää kaukaa katsottuna tavalliselta koiralta, mutta läheltä katsottuna sillä on ihmisen kasvot. Jinmenkenit eivät ole ystävällisiä, sillä niiden sanotaan joko solvaavan tai hätistävän ihmisiä pois luoltaan puhuessaan.
Erään tarinan mukaan ravintolan kokki oli viemässä roskia ravintolan takapihalla sijaitsevaan roskakoriin. Hän huomasi, että kulkukoira oli penkomassa ruuantähteitä, jotka oli aiemmin viety sinne. Hän yritti ajaa koiran pois, mutta koira vain katsoi miestä ihmisen kasvoillaan ja tokaisi "Jätä minut rauhaan."
Jinmenkenien näkemisen uskotaan ennustavan pahaa ja niitä syytetään usein onnettomuuksista ja katastrofeista. Jotkut legendat kertovat, että Jinmenkenit ovat liikenne-onnettomuuksien uhrien henkiä, jotka ovat uudelleensyntyneet koirina. Toisten mukaan taas nämä kyseiset oliot ovat pahojen henkien riivaamia. Villeimmissä tarinoissa Jinmenkenit ovat ihmisen ja koiran risteytymiä, jotka luotiin biologisessa kokeessa. Ne kuitenkin onnistuivat pakenemaan laboratorioista ja vaeltavat nyt pitkin Japanin katuja.

Okiku-nukke
Kerrotaan, että 17-vuotias poika nimeltä Eikichi Suzuki osti nuken vuonna 1918. Hän oli ollut kiertelemässä tunnetun ostoskadun, Tanuki-kojin liikkeitä ja päättänyt ostaa nuken 2-vuotiaalle sisarelleen Okikulle. Tyttö rakasti nukkeaan ja leikki sillä päivittäin, mutta yllättäen seuraavana vuonna hän sairastui ja kuoli. Perhe asetti nuken talon alttarille ja rukoili Okikun puolesta jokainen päivä.
Vain muutama kuukausi myöhemmin outoja asioita alkoi tapahtumaan. Nuken hiukset alkoivat kasvamaan ja useat kertovat, että nukke saattoi liikkua itsestään silloin tällöin. Ihmiset väittivät, että Okikun henki oli riivannut nuken. Nukke nimettiin Okikuksi tytön mukaan.
Suzukin perhe muutti Sakhaliin ja he päättivät lahjoittaa Nuken Mannenjiin. Sitä on säilytetty Mannenjin temppelissä Japanissa vuodesta 1938 lähtien. Hiusten kasvulle ei ole löytynyt selitystä ja temppelin mukaan nuken hiukset leikataan säännöllisesti. Eräs tutkija jopa kertoi, että nuken hiukset ovat tismalleen samanlaiset kuin lapsilla.

Tominon Helvetti
Tämä suosittu japanilainen legenda on runosta nimeltä "Tomino's Hell". Sanotaan, ettei runoa saisi lukea ääneen koskaan. Runon on kirjoittanut Yomota Inuhiko ja se on kirjassa nimeltä "The Heart Is Like A Rolling Stone". Se ilmestyi myös Saizo Yason runokokoelmassa vuonna 1919. Ei ole varmuutta siitä, miten runoon liittyvät uskomukset saivat alkunsa, mutta varoitus "Jos luet tämän runon ääneen, kauheita asioita tapahtuu." antaa sellaisen vaikutelman, että runon yhteyteen olisi liitetty jonkinlainen kirous.
Runoon liittyvä tarina oli aikoinaan todella suosittu 2ch -nimisellä foorumilla, jonne ihmiset lähettivät kuvia ja videoita runoon littyen. He halusivat näyttää rohkeutensa muille ja lukea runoa ääneen. Jotkut käyttäjät kertoivat, ettei mitään ollut tapahtunut. Toisaalta taas monet eivät koskaan palanneet foorumille kertomaan tuloksista. Jos aijot lukea runon ääneen, lue se mieluummin japaniksi kuin englanniksi.
Runon pääset lukemaan tästä linkistä:
http://pastebin.com/af7znFxw

Mikki "itsemurha" Hiiri
Älä kokeile tätä, ihan vain siksi, että se on niin pelottava ja karmiva. Kokeilu on omalla vastuullasi. Mikki "itsemurha" Hiiri on lähtöisin Mikki Hiiren vanhasta sarjakuvasta, ja tämä on siis video, jossa näytetään kuinka Mikki Hiiri kävelee useiden rakennusten ohi, kunnes häviää näkyvistä. Sitten tulee usean minuutin tauko ja hiljaisuus, jonka jälkeen video käynnistyy uudelleen. Mikki Hiiri alkaa tekemään pelottavia ilmeitä, sekä nopeuttaa kävelyvauhtia ja rakennukset takana alkavat tuhoutua. Sanotaan, että hän, joka katsoo tämän videon alusta loppuun, tekee itsemurhan pian sen jälkeen. Halutessasi löydät videon kyllä netistä, tähän en sitä linkitä.

Bunnyman
Bunnyman on mies jänisasussa, joka piileskelee Virginian osavaltiossa ja tappaa ihmisiä kirveellä. Tarina on peräisin ilmeisesti kahdesta tositapahtumasta, joissa molemmissa jänisasuun sonnustaunut mies on uhkaillut ohikulkijoita. Tämä ei todellakaan ole mikään kiltti pääsiäispupu!

[Kirjoittajan kommentti:] KIITOS! Kiitos niin suuresti 1K! En ois ikinä kuvitellu et pääsisin näin pitkälle, tää on ihan käsittämätöntä! Mutta siis... Tässä luvussa kerroin taas teille vähän urbaanilegendoja, kun niitä niin toivottiin. Oon muuten testannut sitä Hanako-juttua itse, se ei kyllä toiminut. Olen myös katsonut sen Mikki "Itsemurha" Hiiri -videon, eikä sitä itsemurhaa ole kyllä tullut tehtyä vieläkään. Tästä huomaa, ettei kaikki urbaanilegendat välttämättä ole totta. Jotkut rituaalit eivät kyllä toimi kaikilla! Mutta kiitos vielä, ehdotuksia seuraavaan lukuun saa jättää kommentteihin!

Ps. Nämäkin urbaanilegendat löysin monilta sivuilta, niitä on niin paljon etten nyt niitä linkitä alle.

KauhutarinoitaWhere stories live. Discover now